Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 89


 

Valtuutettu Ari Korhosen ym. valtuutettujen aloite yhteisen varautumissuunnittelijan palkkaamisesta läntisille kunnille

 

Kaupunginvaltuusto 21.10.2024 § 89  

1086/09.00/2024  

 

 Valtuutettu Ari Korhonen jätti seuraavan aloitteen:

 

Turvallisuusympäristön muutos vaati myös kunnilta varautumisen ja turvallisuuden yhä painokkaampaa huomiointia jokapäiväisessä työssä. Suomi on hybridivaikuttamisen kohteena ja uhka kohdistuu myös kuntiin. Keskeisenä liikenteen ja infrastruktuurin solmukohtana myös Raision kaupunki on arvioitavissa potentiaaliseksi kohteeksi. Lisäksi varautumisen velvoitteet lisääntyvät tällä hetkellä lainsäädännön muutosten myötä. Myös turvallisuusongelmat nuorison keskuudessa vaatisivat entistä enemmän huomiota ennakoivan turvallisuussuunnittelun näkökulmasta.

 

Kunnissa, joilla ei ole erikseen määrättyä turvallisuusvastaavaa, joku joutuu koordinoimaan varautumista ja turvallisuutta muun työn ohessa. Turun seudun itäiset kunnat Kaarina, Lieto, Paimio ja Sauvo palkkasivat itselleen yhteisen varautumissuunnittelijan, joka aloitti työnsä kuluvan vuoden elokuussa. Samalla kun kaupungit ovat saaneet enemmän resurssia varautumiseen, myös yhteinen varautumissuunnittelu mahdollistuu aiempaa luontevammin. Ns. ”Kaarinan mallista” jo nyt saadut kokemukset puoltavat vahvasti vastaavanlaisen mallin käyttöönottoa myös Turun seudun läntisissä kunnissa.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Turun seudun läntisissä kunnissa selvitettäisiin yhteisen varautumissuunnittelijan tehtävän perustamista ja että mahdollinen yhteinen varautumissuunnittelija voitaisiin palkata Raision kaupungille Kaarinan mallin mukaisesti.

 

Raisiossa 21.10.2024

Ari Korhonen

 

Juha Hellstén Annika Ollila

Niina Äikäs  Hannele Lehto-Laurila

Jarmo Rosama Anneli Kivijärvi

Vesa Parantainen Aleksi Suro

Janne Laulumaa Eveliina Tyyskänen

Jani Suominen Janne Aso

Terhi Valkeejärvi Tuija Aso

Hans Våg  Jari Pulkkinen

Pirita Efe

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.