RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 267
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset 16.9.2024
Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 267
3/00.01.02.01/2024
Kaupunginhallitus on saanut tietoonsa oheismateriaalin mukaiset viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat.
Päätökset, jotka mahdollisesti tehdään vielä esityslistan lähettämisen jälkeen, lisätään oheismateriaaliin ennen kaupunginhallituksen kokousta.
Linkki nähtävillä oleviin viranhaltijapäätöksiin
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Viranhaltijapäätökset merkitään tiedoksi ja päätetään, että kuntalain § 92 mukaista otto-oikeutta ei käytetä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Sivistysjohtaja Leena Laakso poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 16.52.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |