Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 73


 

Valtuutettu Janne Ason ym. valtuutettujen aloite valokuitujen ja muiden kaapeleiden kaivuutöistä

 

Kaupunginvaltuusto 09.09.2024 § 73  

930/10.03.01.03/2024  

 

 Valtuutettu Janne Aso jätti seuraavan aloitteen:

 

 Raisiosta, kuten useasta muustakin kunnasta, on tullut erityisesti valokuituyhtiöiden temmellyskenttä. Kaupunkilaisia risoo katujen, kevytväylien, puistojen ja pihojen reunojen, sekä tonttiliittymien auki kaivamiset. Monet kaivannot ovat pitkäaikaisesti auki, huonosti suojattuja, kyseenalaisesti täytettyjä ja hetken kuluttua on seuraava valokuituyhtiö asialla, jolloin taas alkaa sama savotta alusta.

 

 Ymmärrystä ei aina heru, kun valokuituyhtiöt repivät kaapeleille pinnat auki, vaikka alueilla ei olisi ainuttakaan rakennettavaan verkostoon liittyvää kiinteistöä. On jopa väitetty, että kuitujen rakentamista tehtäisiin kaupungin vaatimuksesta, vaikka se ei pidä paikkaansa.

 

 Raisiossa on otettu uudet lupaehdot käyttöön sijoitusten ja kaivulupien osalta, mutta nyt on näyttäytynyt siltä, että olemme lupaehtojen ja taksojen osalta jäljessä. Yleisesti kaupunkilaisille asiat näyttäytyvät siltä, että valokuituyhtiöt saavat toteuttaa hankkeensa varsin villisti ja huolettomasti. Emme väitä, että lupamenettely olisi todellisuudessa näin huoleton, mutta sellainen kuva asioista on valitettavasti syntynyt.

 

 Haluamme kiinnittää huomiota yksittäisen lupa-alueen laajuuteen, sille annettuun työskentelyaikaan, lupa- ja valvontataksojen riittävään porrastukseen, sanktioiden riittävään porrastukseen ja nopeaan valmistumiseen, sekä ennallistamiseen. Ymmärrämme, että lupien myöntäminen ja alueiden ennallistaminen aiheuttaa vaivaa ja kustannuksia, mutta niin aiheutuvat kustannukset kuin haittakorvaukset tulee periä täysimääräisesti luvanhakijalta.

 

 Esitämme, että menettelytapaohjeet ja lupaehdot otetaan uudelleen tarkasteltavaksi ja edellä kuvattuja asioita harkitaan kiristettäväksi. Erityisesti lupa-alueiden kokoa on rajoitettava ja taksoja, sekä sanktioita kiristettävä ja ennallistamisen vaatimuksiin puututtava tiukemmin. Mitä pitkäkestoisempi työmaa, niin sitä pitkäkestoisempi on haitta, jolloin maksujen porrastuksen on oltava tuntuva. Vain siten nykyisen kaltaisesta monen alueen yhdellä kertaa tehtävästä ennallistamisesta päästään yksittäisten alueiden nopeampaan valmistumiseen. Esitämme harkittavaksi, että uusia valokuitujen sijoitus- ja kaivulupia ei myönnettäisi, kunnes kaupungin asettamat lupaehtovaatimukset ja -maksut on uudelleen tarkistettu ja saatettu lainvoimaiseksi.

 

Raisiossa 9.9.2024

 

Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä

 

Janne Aso  Jonni Moislahti

Eeva Savola  Ari Leinonen

Hans Våg  Jari Salonen

Teija Hurmerinta Harri Seikola

Elisa Vuorinen Tanja Parkko

Evert Grönblom Pirita Efe

Mikko Kangasoja Mikko Tammelin

Heikki Laine  Jari Pulkkinen

Anneli Kivijärvi Janne Laulumaa

Aarre Lehtonen Tarja Tiitta-Nieminen

Jarmo Rosama Eveliina Tyyskänen

Saila Rintee  Kimmo Kosonen

Aleksi Suro  Emma Lindqvist

Juha Hellstén Annika Ollila

Niko Dahlgren Hannele Lehto-Laurila

Ari Korhonen  Juha Jormanainen

Jonna Mero  Mirva Salonen

Ella Mylly

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.