RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan käyttötalouden toteutuma 5/2024
Sivistyslautakunta 19.06.2024 § 79
26/02.02.02/2024
Valmistelija: talouspäällikkö Esa Ilanti, etunimi.sukunimi@raisio.fi
Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että käyttötalousosan sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia vastuualueiden ja palveluiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu ulkoisesta toimintakatteesta (nettobudjetti).
Talousarvion kuukausikohtaista toteutumista seurataan toimielimissä. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.
Laskennallisen toteutuman 31.5. tulisi olla 41,7 %.
Sivistyslautakunnan ulkoiset toimintakulut 31.5.2024 (12.6. tilanteen mukaan) olivat n. 16,7 M€ toteutumisprosentin ollessa 38,9 % (ulk. ja sis. 22,1 M€, 39,8 %). Toimintatuloja kertyi n. 2,2 M€ toteutumisprosentin ollessa 56,2 % (ulk. ja sis. 2,2 M€, 55,6 %), toimintakate oli 14,5 M€.
Raportti talousarvion toteutumisesta 5/2024 on oheismateriaalina.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee toukokuun käyttötalouden toteutuman tiedokseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Jonni Moislahti saapui klo 17.09 tämän asian käsittelyn aikana.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |