Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.06.2024/Pykälä 213



 

Talousarvion toteutuminen huhtikuu 2024

 

Kaupunginhallitus 14.06.2024 § 213  

455/02.02.02/2024  

 

 Valmistelija: talousjohtaja Patrik Nygrén, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginhallitukselle laadittava raportti sisältää koko kaupungin tuloslaskelman lisäksi raportin käyttötalouden toteumasta lautakunnittain toimintatuottojen, toimintakulujen ja toimintakatteen tasolla. Raportissa esitetään talousarvion toteutumisen lisäksi vertailu edelliseen vuoteen. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.

 

Ohessa on tammi-huhtikuun talouden toteumaraportti sekä tammi-toukokuun verotulojen kertymä.

 

Raision kaupungin tuloslaskelman toteutuminen huhtikuu 2024

Tasaisen käytön mukainen huhtikuun toteuma olisi 33,33 %. Toteumaprosentit esitetään liitteenä olevissa raporteissa.

Toimintakate

Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli huhtikuussa noin -20,9 miljoonaa euroa ja se toteutui noin 1,1 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toteumaprosentti oli 31,7 %.

Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin lupalautakunnan, sivistyslautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan osalta. Laskennallista talousarviota heikommin toteutui kaupunginhallituksen ja infralautakunnan osalta. Toimintatuottojen toteuma oli laskennallista talousarviota parempi lupalautakunnalla, sivistyslautakunnalla ja vapaa-aikalautakunnalla. Toimintatuottojen toteuma oli talousarviota heikompi kaupunginhallituksella ja infralautakunnalla. Toimintakulujen toteuma oli talousarviota parempi kaikkien lautakuntien osalta paitsi infralautakunnan.

Kaupunginhallituksen toimintatuottojen osalta päätöksentekopalveluiden pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutusvoitot eivät ole vielä realisoituneet, samoin maa- ja vesialueiden vuokrien tuotot ovat olleet talousarviota vähäisemmät. Lisäksi pakolaisten toimeentulokorvaukset eivät ole vielä toteutuneet. Näistä johtuen toimintatuotot ovat talousarviota pienemmät ollen 22,0 %. Kaupunginhallituksen toimintakulujen toteuma on kokonaisuudessaan alle talousarvion ollen 31,7 %. Kaupunginhallituksen toimintakatteen toteuma on laskennallista talousarviota heikompi ollen 42,1 %.

Lupalautakunnan toimintatuotot toteutuivat talousarviota suurempina. Toimintakulut toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin. Edelliseen vuoteen verrattuna sekä toimintatuotot että toimintakulut ovat kasvaneet. Toimintakate toteutui laskennallista talousarviota paremmin.

Infralautakukunnan toimintatuottojen toteuma oli alle laskennallisen talousarvion ja pienemmät edellisvuoteen verrattuna. Satamatoiminnan myyntituotot ylittivät laskennallisen talousarvion määrään. Muut vuokratuotot alittivat laskennallisen talousarvion määrän. Toimintakulujen toteuma toteutui yli laskennallisen talousarvion. Suurimpina vaikuttavina tekijöinä laskennallisen talousarvion ylittyminen jäte- ja hulevesimaksujen ja lämmitys kulujen määrän osalta. Lisäksi toteumaan vaikutti henkilöstökulujen sekä rakennusten ja alkavat rakennukset ja kunnossapidon kulujen laskennallisen talousarvion alittuminen. Toimintakate toteutui laskennallista talousarviota heikommin.

Sivistyslautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin tukien ja avustusten alkuvuoden hyvän toteuman vuoksi, mutta huomattavasti pienempänä kuin edellisenä vuonna. Toimintakulut olivat laskennallista talousarviota pienemmät, mutta edellisvuotta suuremmat. Toimintakulujen osalta henkilöstökulut sekä kirjallisuus alittivat laskennallisen talousarvion.

Vapaa-aikalautakunnan toimintatuotot toteutuivat reilusti laskennallista talousarviota paremmin, ja myös reilusti paremmin edelliseen vuoteen verrattuna. Eniten tähän vaikuttivat pääsymaksut sekä muut tuet ja avustukset valtiolta. Toimintakulut toteutuivat laskennallista talousarviota pienempinä. Suurin vaikutus oli henkilöstökulujen alittuminen laskennalliseen talousarvioon verrattuna. Toimintakate toteutui noin 0,5 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin ollen 18,3 % ja noin 166 tuhatta euroa paremmin kuin edellisvuonna.

Koko kaupungin toimintatuottojen toteuma oli huhtikuussa 5,8 miljoonaa euroa. Toimintatuotot toteutuivat kokonaisuudessaan noin 0,1 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota heikommin. Edelliseen vuoteen verrattuna toimintatuotot olivat 1,0 miljoonaa euroa pienemmät.

Koko kaupungin toimintakulujen toteuma oli huhtikuussa noin -26,7 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 1,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Edelliseen vuoteen verrattuna toimintakulut olivat 2,0 miljoonaa euroa suuremmat. Toimintakuluista henkilöstökulut olivat -15,7 miljoonaa euroa ja ne alittivat laskennallisen talousarvion kaikkien lautakuntien osalta. Toinen iso kululaji, palvelujen ostot, toteutuivat -6,9 miljoonan euron suuruisena ylittäen laskennallisen talousarvion 0,7 miljoonalla eurolla.

Verotulot

Raision kaupungin verotulot toteutuivat tammi-huhtikuussa 0,4 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota heikommin. Yhteensä verotuloja kertyi noin 19,7 miljoonaa euroa (v.2023 27,5 M€). Kunnallisveroa kertyi noin 16,7 miljoonaa euroa (v.2023 23,4 M€) ja yhteisöveroa noin 2,5 miljoonaa euroa (v.2023 3,5 M€). Kiinteistöveron kertymä oli noin 0,5 miljoonaa euroa (v.2023 0,6 M€).

Ansio- ja pääomatuloveroja tilitettiin huhtikuussa Verohallinnon mukaan koko maan tasolla 3,4 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tilitysmäärän kasvun taustalla olivat erityisesti ennakonpidätykset palkoista, joissa kasvua oli 4,3 prosenttia.

Huhtikuussa koko maan yhteisöverojen tilitykset nousivat edellisvuoteen nähden 2,9 prosenttia. Kiinteistöveroja tilitettiin 28 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Muutos selittyy verotuksen valmistumisen jaksottumisella.

Valtionosuudet

Valtionosuudet toteutuivat tammi-huhtikuussa noin 0,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Valtionosuudet olivat huhtikuun lopussa kokonaisuudessaan noin 4,5 miljoonaa euroa. Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna laskua oli 0,1 miljoonaa euroa.

 

Vuosikate ja tuloslaskelman toteutuminen

Vuosikate toteutui huhtikuussa noin 0,7 miljoonaa euroa laskennallista vuosikatetta paremmin. Tähän vaikuttivat myönteisesti aiemmin esitetyt erät: toimintakatteen ja valtionosuuksien talousarviota parempi toteuma. Huhtikuun vuosikate oli 3,3 miljoonaa euroa, joka on noin 11,2 miljoonaa euroa vuoden 2023 huhtikuun vuosikatetta heikompi.

Poistot toteutuivat hieman laskennallista talousarviota pienempinä, ollen noin -2,5 miljoonaa euroa.

Tuloslaskelma toteutui kokonaisuudessaan huhtikuussa 0,8 miljoonan euron suuruisena. Edellisen vuoden huhtikuun toteuma oli 12,0 miljoonaa euroa.

 

Investoinnit

Investointien kokonaismenot olivat tammi-huhtikuussa noin 8,3 miljoonaa euroa toteumaprosentin ollessa 24,8 %. Investointien nettomenot olivat 7,7 miljoonaa euroa. Investointien toteuma oli noin 4,4 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen huhtikuu 2024 tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.