Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 45



 

Lupalautakunnan käyttötalouden toteutuma 5/2024

 

Lupalautakunta 12.06.2024 § 45  

279/02.02.02/2024  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta.

 

Laskennallinen toteutuma toukokuun lopussa on 41,7 %.

 

Tätä kirjoitettaessa toukokuun kirjanpito ei ole mennyt vielä kiinni, joten raporttien tilanne on 4.6.2024.

 

Ympäristöpalvelut

 

Ympäristöpalvelujen ulkoiset toimintatuotot toukokuun osalta olivat 250.164 euroa ja toteutumaprosentti oli 52,2 %. Myyntituottojen toteutuma-aste oli 43 % ja maksutuottojen 70,9 %.

 

Ulkoiset toimintakulut tammi-toukokuussa olivat puolestaan -332.751 euroa ja toteutumaprosentti oli 30,1 %. Tiliryhmien kertymät jäivät laskennallisesta talousarviosta lukuun ottamatta muut toimintakulut -tiliryhmää.

 

Rakennusvalvontapalvelut

 

Rakennusvalvontapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat tammi-toukokuun osalta 116.198 euroa toteutumaprosentin ollessa 33,6 %.

 

Ulkoisten toimintakulujen osalta toteutuma oli -141.568 euroa ja toteutumaprosentti oli 34,6 %. Kaikki tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Lupalautakunta yhteensä

 

Lupalautakunnan ulkoisten toimintatuottojen toteutuma tammi-toukokuussa oli 366.362 euroa ja toteutumaprosentti oli 44,4 %. Myyntituottojen kertymä oli 41,9 % ja maksutuottojen 48 %.

 

Ulkoiset toimintakulut koko lautakunnan osalta olivat toukokuun loppuun mennessä -474.320 euroa ja toteutumaprosentti oli 31,3 %. Toimintakulujen tiliryhmät jäivät alle laskennallisen talousarvion lukuun ottamatta muut toimintakulut -tiliryhmää.

 

Raportit talousarvion toteutumisesta 5/2024 seuraavat oheismateriaaleina.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Päätösehdotus Lupalautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman 5/2024 tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.