Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 21


 

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen, väliraportointi 1.1. - 31.5.2024

 

Terveysvalvontajaosto 11.06.2024 § 21  

668/11.00/2024  

 

 

 Valmistelija: terveystarkastaja Kirsi Puola, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Terveysvalvontajaosto on sopinut käytännöstä, että valvontasuunnitelman toteutumista seurataan neljännesvuosiraportoinnilla ja tarvittaessa se ottaa kantaa, mikäli suunnitelman mukaisesta valvonnasta poiketaan esim. resurssivajeen vuoksi.

 

Valvontayksikön henkilöstössä on ollut tilapäistä vajetta alkuvuodesta. Viidestä terveystarkastajasta kolme on joko siirtynyt muihin tehtäviin tai eläköitynyt. Toukokuun aikana on tehty viimeisimmät rekrytoinnit ja virat on saatu täytettyä.

 

Ajalla 1.1. - 31.5.2024 (42 %) on tehty elintarvikevalvonnan suunnitelman mukaisia tarkastuksia 60 kpl. Vuodelle 2024 on suunniteltu tehtäväksi 281 tarkastusta. Suunnitelluista tarkastuksista on toteutunut 21 %. Seurantatarkastuksia on tehty 9 kpl ja suunnitelman ulkopuolisia tarkastuksia 2 kpl.

 

Terveydensuojelun valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia on tehty 11 kpl. Koko vuodelle tarkastuksia on suunniteltu 97 kpl eli niistä on toteutunut 11 %. Suunnitelman ulkopuolisia tarkastuksia (pääasiassa asunnontarkastuksia ja laivatarkastuksia) on tehty 19 kpl.

 

Tupakkalain mukaisia tarkastuksia on tehty 6 kpl. Näitä tarkastuksia tehdään muiden (esim. elintarvikevalvonnan) tarkastusten yhteydessä. Koko vuodelle tarkastuksia on suunniteltu 17 kpl eli niistä on toteutunut 35 %.

 

Viranomaisvalvonnan talousvesinäytteet otetaan Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n toimesta. Näytteenotto on toteutunut suunnitelman mukaan. Myös uima-allasvesinäytteet on otettu suunnitelman mukaan. Elintarvikenäytteiden määrä raportoidaan vuosiraportissa.

 

Eläinlääkintähuollon tarkastus- ja käyntimäärät raportoidaan vuosiraportissa.

 

 

Esittelijä Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Päätösehdotus Terveysvalvontajaosto merkitsee valvontasuunnitelman toteutumisen ajalta 1.1. - 31.5.2024 tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.