Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 62


 

Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien Keskuspuiston kehittämistä lapsi- ja perheystävällisemmäksi puistoksi

 

Kaupunginvaltuusto 1.3.2021 § 38

320/12.05.02/2021

 

 

Valtuutettu Emma Lindqvist jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raision Keskuspuisto on ainutlaatuinen paikka niin sijainniltaan, aktiviteeteiltaan kuin luonnoltaan. Puistosta löytyy tekemistä ja kokemista koko perheelle erityisesti kesäisin, mutta enempäänkin olisi mahdollisuus.

 

Raisio on profiloitunut viime vuosina perheystävällisenä kaupunkina, ja viestiä perheystävällisyydestä on levitetty myös ulkopaikkakunnille erityisesti natiivimainosten muodossa. Laadukkaan lasten kesätoiminnan kehittäminen olisi osaltaan mahtava lisä perheystävällisen kunnan palveluihin. Kesätoimintaa kehittämällä voitaisiin tukea lasten ja nuorten liikkumista, terveellistä ruokailua sekä estää syrjäytymistä. Moni pieni koululainen jää kesäisin yksin kotiin pitkien kesälomien ajaksi, kun vanhemmat ovat töissä. Puistotoiminta tukisi perheitä tarjoamalla turvallista toimintaa ja kaverisuhteita.

 

Raision vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Keskuspuiston kehittämisestä lapsi- ja perheystävällisemmäksi puistoksi laaditaan selvitys.

 

Esitämme, että selvityksessä tarkastellaan mahdollisuutta järjestää leikki-, liikunta- ja luontohetkiä lapsille ja nuorille, tarjota puistoruokailua koululaisille sekä järjestää mahdollisuus WC-käynteihin ja pienten lasten hoitoon (esim. vaipanvaihto).

 

Selvitykseen tulee sisällyttää mahdollisuus hyödyntää kesätyövoimaa ja työllistettyjä henkilöitä aktiviteettien järjestämisessä ja ruuan jakelussa.

 

 

Raisiossa 1.3.2021

 

Emma Lindqvist ja Raision vasemmistoliiton valtuustoryhmä

 

Sari Suominen

Eija Nurmi

Pekka Närhinen

Juha Jormanainen

Aarre Lehtonen

Annika Ollila

Jukka Rantala

Helena Sukari

Janette Broberg

Janne Laulumaa

Kalle Myllymäki

Jukka A. Rantala

Elisa Vuorinen

Sirpa Ek

Niina Äikäs

Jari Pulkkinen”

 

Päätös

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 8.3.2021 § 83

 

 - - Kaupunginhallitus lähettää - - valtuutettu Emma Lindqvistin aloitteen koskien Keskuspuiston kehittämistä lapsi- ja perheystävällisemmäksi puistoksi sivistyslautakunnan valmisteltavaksi yhteistyössä sosiaali- ja terveyskeskuksen ja teknisen keskuksen kanssa - -.

 

 

Sivistyslautakunta 05.06.2024 § 62  

644/12.05.02/2024  

 

 

 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Nina Ali-Keskikylä, kaupungininsinööri  Mikko Kunttu ja liikunta- ja nuorisotoimen johtaja Karita Toivonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Infralautakunnassa 16.4.2024 on todettu, että Raision keskustan kehittämistyö on aikataulullisesti sidoksissa E18 Kehätien parantaminen -hankkeeseen. Keskustan rakenne tulee muuttumaan, kun liikenne siirtyy tunneliin Raisiontien ja kirjaston välisellä osuudella.

 

Kaupunkikehitysjaosto hyväksyi kaavoituspalvelujen valmisteleman Raision keskustan suunnittelukilpailun yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. Kilpailu järjestetään kutsukilpailuna. Kilpailualueen alustavan aluerajauksen koko on noin 38 hehtaaria. Kilpailun tavoitteena on päivittää Raision keskustavisio aiempien keskustaa koskevien suunnitelmien ja ohjelmien tavoitteet huomioiden. Tarkoituksena on luoda Raision kaupungille kestävä ja elinvoimainen, arkkitehtuuriltaan ja ympäristöltään laadukas keskusta.

 

Infralautakunnan ja kaupunkikehitysjaoston yhteinen seminaari keskustan kehittämisestä järjestetään syyskaudella 2024.

 

Valtuustoaloite koskien yleisiä WC-tiloja keskustan alueelle oli käsittelyssä ja infralautakunta hyväksyi (14.05.2024 § 53) vastauksen, mutta kaupunkikehitysjaostosta (15.05.2024 § 39) asia palautui seuraavin saatesanoin:

 

”Kaupunkikehitysjaosto esittää, että kaupunginhallitukselle valmistellaan esitys vaihtoehtoisista tavoista WC-ratkaisun toteuttamiseksi kustannusarvioineen kuluvan vuoden aikana.”

 

Kesäajan sopparuokailua on käsitelty sivistyslautakunnassa keväällä 2023  (3.5.2023 § 49) ja kokeilu järjestettiin 5.6.-28.7.2023 kahdessa kohteessa, Friisilässä koulun edustalla sekä Kerttulan liikuntakeskuksessa Raision kaupungin ruokapalveluiden toimesta. Ruokailuun pyydettiin ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautuminen ei kuitenkaan vastannut kävijämääriä. Infralautakunta on syksyllä 2023 (12.9.2023 § 84) päättänyt, että ruokailua jatketaan kesällä 2024 yhdessä paikassa.

 

Puistotreffejä lapsiperheille järjestettiin yhteistyössä liikuntapalveluiden, varhaiskasvatuksen, kotoutumispalveluiden, perhekeskuspalveluiden ja Raision Vanhemmat ry:n kanssa. Treffit toteutuivat neljänä iltapäivänä (yksi kerta peruuntui huonon sään vuoksi) klo 16.30–18. Perheitä osallistui yhteensä 18, joista osa oli maahanmuuttajataustaisia perheitä. Toiminta oli jaettu siten, että ohjattu leikkipuistojumppa oli klo 16.30–17.15, jonka jälkeen sai tutustua vapaasti muihin perheisiin ja keskustella paikalla olevan järjestäjän kanssa klo 18 asti, tällä välillä tarjottiin myös pieni välipala.

 

Toiminnasta viestittiin eri sosiaalisen median kanavissa ja järjestäjien kautta sähköpostilla tai muulla tavoin. Mainokset käännettiin suomen kielen lisäksi kuudelle eri kielelle maahanmuuttajataustaisten perheiden tavoittamiseksi.

 

Tällä tavoin toteutettuna puistotreffit vaativat suurta resurssia järjestäjiltä, eivätkä toimijat pysty sitoutumaan säännölliseen toimintaan (olemaan itse läsnä tapahtumissa).

 

Leikkipuistojumpan ohjausta vaikeutti se, että perheet tulivat paikalle eri aikoihin, eivätkä kaikki ehtineet mukaan toiminnan aloitukseen.

 

Viestintää oli runsaasti, mutta se ei tavoittanut montaa perhettä. Mikäli jatkossa haluttaisiin ohjattua toimintaa, tarvitaan aikataulun muutos ja ohjaajataho, joka voi sitoutua säännölliseen toimintaan, edistää puistotreffien toteutumista. Kesätyöntekijöitä on mahdollista hyödyntää vain, mikäli paikalla on myös toiminnasta vastaava taho.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen sivistysjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Sivistyslautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen ja toteaa, ettei aloite aiheuta sivistyslautakunnan toimialalla tällä erää enempiä toimenpiteitä.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Varhaiskasvatusjohtaja Nina Ali-Keskikylä poistui klo 17.30 tämän asian käsittelyn jälkeen.