Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 64


Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2023

 

Infralautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2023

 

Infralautakunta 11.06.2024 § 64  

1656/00.03.00/2023  

 

 Valmistelija: tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Tarkastuslautakunta antoi 23.4.2024 arviointikertomuksensa vuodelta 2023. Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan valtuuston tietoon ja kaupunginhallitus antaa siitä lausuntonsa valtuustokäsittelyä varten. Ennen lausuntonsa antamista kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin siten, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksen kokouksessa lokakuun loppuun mennessä.

 

Tarkastuslautakunnan laatima raportti vuodesta 2023 on infralautakuntaa koskevilta osilta selkeä ja siinä on kerrottu vuonna 2023 tapahtuneet keskeiset toiminnot ja niihin vaikuttaneet muutokset.

 

Tarkastuslautakunta toteaa arviointikertomuksessaan, että infralautakunnan strategiset tavoitteet ovat suurimmaksi osaksi toteutuneet; ainoastaan kasvisruuan määrään lisääminen koulujen ruokalistoille ei toteutunut.

 

Investointimenot olivat yhteensä 18,985 milj. euroa, mikä oli 1,5 milj. euroa vähemmän kuin talousarviossa. Investointimenot nousivat vuodesta 2022 noin 11,281 milj. euroa.

 

Lausuntona arviointikertomukseen todetaan seuraavaa:

 

Strategisten tavoitteiden arviointia ja tarkastelua tehdään vuoden 2024 talousarvion laadinnan yhteydessä.

 

Vuoden 2023 investoinnit toteutuivat suunnitellusti. Kahden hankkeen toteutus siirtyi myöhemmäksi kaupungista johtumattomista syistä. Kaupungin investointimenot tulevat edelleen kasvamaan seuraavien vuosien aikana palveluverkon (koulu- ja päiväkotihankkeet) sekä suurten infrahankkeiden (mm. E18-hanke, Kuloisten risteyssilta) toteuttamisen vuoksi.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta antaa edellä olevan lausunnon arviointikertomuksesta vuodelta 2023.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.