Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 47



 

Turun kaupunkiseudun kuntayhtymän tilinpäätösten 2022 ja 2023 hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 202 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Suvi Posio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Turun kaupunkiseudun kuntayhtymä on Turun, Kaarinan, Liedon, Naantalin, Raision ja Ruskon kuntien vuonna 2022 perustama yhden toimielimen kuntayhtymä.

Kuntayhtymällä ei ole erikseen omaa yhtymävaltuustoa tai yhtymäkokousta, vaan perussopimuksen mukaan (5§ Jäsenkuntien tehtävät ja toimivalta) jäsenkuntien tulee päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä. Kuntayhtymän ylin päättävä elin seutuhallitus ja kuntayhtymän tilintarkastaja ja kuntayhtymän tarkastuslautakunta ovat käsitelleet kevään aikana kuntayhtymän vuosien 2022 ja 2023 tilinpäätökset. Vuoden 2022 tilinpäätös on laadittu jälkikäteen, sillä kuntayhtymän perustamisen yhteydessä arvioitiin, että vuoden 2022 talous ja toiminta voitaisiin tarkastaa samassa tilinpäätöksessä vuoden 2023 talouden ja toiminnan kanssa. Jälkikäteen kävi ilmi, että tämä ei ole mahdollista, vaan molemmista vuosista on laadittava erilliset tilinpäätökset.

Kuntayhtymän ylin päättävä elin seutuhallitus on päättänyt kokouksessaan 13.3.2024 seuraavaa:

17§ Turun kaupunkiseudun kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen

Seutuhallitus päättää esittää jäsenkuntien valtuustoille, että tilikauden alijäämä -23 995,86 euroa siirretään oman pääoman ylijäämä/alijäämä tilille.

Seutuhallitus päättää allekirjoittaa Liitteen 1 mukaisen vuoden 2022 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Samalla kaupunginhallitus oikeuttaa seutujohtajan tekemään mahdollisia teknisiä tarkistuksia ja korjauksia tilinpäätökseen.

18§ Turun kaupunkiseudun kuntayhtymän vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksyminen

Seutuhallitus päättää esittää jäsenkuntien valtuustoille, että tilikauden ylijäämä 112 168,07 euroa siirretään oman pääoman ylijäämä/alijäämä tilille.

Seutuhallitus päättää allekirjoittaa Liitteen 2 mukaisen vuoden 2023 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Samalla kaupunginhallitus oikeuttaa seutujohtajan tekemään mahdollisia teknisiä tarkistuksia ja korjauksia tilinpäätökseen.

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 8.5.2024:

26§ Tilintarkastuskertomus vuodesta 2022 Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen jäsenkuntien valtuustoille tiedoksi ja ehdottaa valtuustoille, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 9.5.–31.12.2022.

ja

27§ Tilintarkastuskertomus vuodesta 2023 Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen jäsenkuntien valtuustoille tiedoksi ja ehdottaa valtuustoille, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään ja tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2023.

Kuntayhtymän seutuhallitus on päättänyt kokouksessaan 22.5.2024:

43§ Vuoden 2022 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Seutuhallitus merkitsee tarkastuslautakunnan päätöksen [8.5.2024] tiedoksi

ja

saattaa tarkastuslautakunnan ehdotuksen jäsenkuntien hyväksyttäväksi. ja 44§ Vuoden 2023 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Seutuhallitus merkitsee tarkastuslautakunnan päätöksen [8.5.2024] tiedoksi ja saattaa tarkastuslautakunnan ehdotuksen jäsenkuntien hyväksyttäväksi.

Kuntayhtymän hallintosäännön 61§:n mukaan tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen suoraan seutuhallitukselle. Arviointikertomusta ei lähetetä jäsenkuntien hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

1) valtuusto merkitsee tiedoksi kuntayhtymän vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen ja hyväksyy kuntayhtymän tarkastuslautakunnan esittämällä tavalla vuoden 2022 tilinpäätöksen

2) valtuusto päättää, että kuntayhtymän tilikauden 2022 alijäämä
-23 995,86 siirretään oman pääoman ylijäämä/alijäämä tilille

3) valtuusto myöntää vastuuvapauden kuntayhtymän tili- ja vastuuvelvollisille tilikauden 2022 osalta

4) valtuusto merkitsee tiedoksi kuntayhtymän vuoden 2023 tilintarkastuskertomuksen ja hyväksyy kuntayhtymän
tarkastuslautakunnan esittämällä tavalla vuoden 2023 tilinpäätöksen

5) valtuusto päättää, että kuntayhtymän tilikauden 2023 ylijäämä
112 168,07 siirretään oman pääoman ylijäämä/alijäämä tilille

6) valtuusto myöntää vastuuvapauden kuntayhtymän tilivelvollisille tilikaudelta 2023

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Jari Salonen, Janne Laulumaa, Mikko Kangasoja ja Jonna Mero poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jari Salonen ja Janne Laulumaa ovat Turun kaupunkiseudun kuntayhtymän seutuhallituksen jäseniä ja Mikko Kangasoja ja Jonna Mero ovat seutuhallituksen varajäseniä. (Esteellisyyden peruste HL 28 § 1 mom. 5 kohta, ns. yhteisöjäävi.)

Jarmo Rosama toimi puheenjohtajana tämän asian ajan.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 03.06.2024 § 47  

625/00.04.01/2024  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

1) valtuusto merkitsee tiedoksi kuntayhtymän vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen ja hyväksyy kuntayhtymän tarkastuslautakunnan esittämällä tavalla vuoden 2022 tilinpäätöksen

2) valtuusto päättää, että kuntayhtymän tilikauden 2022 alijäämä
-23 995,86 siirretään oman pääoman ylijäämä/alijäämä tilille

3) valtuusto myöntää vastuuvapauden kuntayhtymän tili- ja vastuuvelvollisille tilikauden 2022 osalta

4) valtuusto merkitsee tiedoksi kuntayhtymän vuoden 2023 tilintarkastuskertomuksen ja hyväksyy kuntayhtymän
tarkastuslautakunnan esittämällä tavalla vuoden 2023 tilinpäätöksen

5) valtuusto päättää, että kuntayhtymän tilikauden 2023 ylijäämä
112 168,07 siirretään oman pääoman ylijäämä/alijäämä tilille

6) valtuusto myöntää vastuuvapauden kuntayhtymän tilivelvollisille tilikaudelta 2023 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.