Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 168


 

Valtuutettu Aleksi Suron ym. valtuutettujen aloite toisen asteen opintojen maksuttomuudesta

 

Kaupunginvaltuusto 22.04.2024 § 35 

 

Valtuutettu Aleksi Suro jätti seuraavan aloitteen:

 

Orpon hallitus päätti viime viikon kehysriihessä useista merkittävistä suomalaisen hyvinvointivaltion heikennyksistä. Erityisen haitallinen leikkaus on koulutuksen järjestäjiäkin koskettava päätös rajoittaa toisen asteen opiskelijoiden maksuttomia oppimateriaaleja ja ylioppilastutkintomaksuja sen vuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 18 vuotta.

 

Maan hallitus päätti siis toisin sanoen romuttaa maksuttoman ja yhdenvertaisen mahdollisuuden suorittaa toisen asteen koulutus. Toimenpiteellä tavoitellaan vain noin 12 miljoonan euron vuosittaista säästöä valtakunnallisesti, mutta toteutuessaan se lisää nuorten ja perheiden eriarvoisuutta. Vuoden 2022 Lukiolaisbarometrin mukaan maksuttomien oppimateriaalien tarjoaminen on lisännyt lukiokoulutukseen hakeutumista erityisesti niiden opiskelijoiden kohdalla, joiden vanhemmista kumpikaan ei ole korkeakoulutettu, vähintään toinen vanhemmista on työtön tai joiden äidinkieli ei ole suomi. Toiseen asteen tutkinnon suorittamisella on myös selvä vaikutus myöhempään sijoittumiseen työmarkkinoilla. Hallituksen esitys kohdistuu siis nimenomaisesti jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin nuoriin ja perheisiin lisäten eriarvoisuutta kaikkialla Suomessa. Päätetyllä koulutusleikkauksella saavuttaisiin vain minimaalista julkisen talouden säästöä ja se lisäisi nuorten eriarvoisuutta sekä kaventaisi vähintään osan nuorista tulevaisuuden mahdollisuuksia.

 

Lisäksi säästötoimi on Raision näkökulmasta toteuttamiskelvoton. Esimerkiksi oppikirjojen, erilaisten opetusvälineiden ja tietokoneiden kerääminen pois opiskelijoilta sekä e-kirjalisenssien katkaiseminen kesken kolmatta opiskeluvuotta ja toisen asteen päättäviä loppurutistuksia on sekä arkijärjen vastaista että erittäin haastavaa toteuttaa. Se myös lisäisi jo entisestään kuormittuneen opetushenkilöstön työkuormaa. Pahimmassa tapauksessa oppimateriaalien maksullisuudella olisi myös vaikutusta opinnoissa menestymiseen ja tutkinnon valmistumiseen aikataulussa. Myös siihen mennessä suoritetut toisen asteen maksuttomat opinnot osin vesittyisivät, kun tuttuja opetusvälineitä ja oppimateriaaleja ei olisi käytettävissä enää opinnäytetöissä, harjoitteluissa tai ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa. Vaihtoehtoisesti lukuisten pienten laskujen ym. maksujen laskuttaminen nuorilta opiskelijoilta aiheuttaa lisää hallintotaakkaa sekä kuluja kunnille. Raision osalta tällä sopeutustoimella saavutettu säästö olisi kokonaisuudessaan laskelmiemme mukaan noin 50 000 € (VM:n arvioima säästö 214,5 €/opiskelija/vuosi * valmistuneet 2023).

 

Tavoiteltujen säästöjen toteuttamista Raisiossa mutkistaa myös se, että Raseko on kuuden eri kunnan omistama koulutuskuntayhtymä, joka tarjoaa ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Tästä syystä myös yhdenvertaisuus eri kunnissa asuvien opiskelijoiden välillä on jatkossakin varmistettava.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että:

 

1)     Raisiossa edunvalvonnan tavoitteeksi asetetaan valtioon vaikuttaminen, jotta päätetty koulutusleikkaus perutaan asian jatkovalmistelussa yllä mainituilla perusteilla

 

ja

 

2)     Raisio päättää selvittää eri keinot turvata aidosti maksuton ja yhdenvertainen toisen asteen koulutus oppivelvollisuutta suorittaville asukkailleen kustantamalla yli 18-vuotiaiden toisen asteen oppimateriaalit, mikäli valtio toteuttaa koulutusleikkauksen.

 

Raisiossa 22.4.2024

SDP:n valtuustoryhmä, Vihreiden valtuustoryhmä, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä + muut

 

Aleksi Suro  Jarmo Rosama

Kimmo Kosonen Anneli Kivijärvi

Annika Ollila  Ari Korhonen

Niina Äikäs  Niko Dahgren

Juha Hellstén Janne Laulumaa

Emma Lindqvist Juha Jormanainen

Eveliina Tyyskänen Aarre Lehtonen

Jani Suominen Jonna Mero

Saila Rintee  Niko Toivonen

Ella Mylly  Helinä Aaltonen

Jari Pulkkinen Aija Salerto

Veli-Matti Salminen

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 168  

479/12.00.00/2024  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sivistyslautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.