Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 148


 

Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien koko perheen keskuspuiston perustamista Raisioon

 

Kaupunginvaltuusto 7.6.2021 § 90

 

Varavaltuutettu Tuija Hyytiä jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raisiossa on lähes 40 leikkipuistoa, nämä leikkipuistot eivät kuitenkaan ole kovin suuria tai muuten vetovoimaisia. Raisioon tarvitaan koko perheen puisto kokoamaan kaupunkilaisia yhteen.

 

Kaupunkiin tulee perustaa yksi suurempi keskuspuisto, joka koostuisi useammasta teemallisesta alapuistosta ja joissa olisi paljon toimintoja kaiken ikäisille. Leikkipuistossa pitäisi olla turvallinen alue perheen pienimmille taaperoille, kehittävää puuhaa leikki-ikäisille sekä haastetta koululaisille. Vieressä olisi liikunnallinen puisto nuorille sekä aikuisille. Lisäksi alueella tulee olla puistoalue, minne kaiken ikäiset voisivat mennä viettämään päivää eväiden kanssa.

 

Keskuspuiston toteuttamisen lisäksi kaupungissa pitäisi keskittää leikkipuistoja, niin että myös kaupungin laidoilla olisi muutama nykyisiä suurempi leikkipuisto. Aivan pienemmissä leikkipuistoissa on vähän käyttäjiä, eivätkä ne toimi lasten ja vanhempien kohtaamispaikkana. On tärkeää, että kotona lastaan hoitavat vanhemmat sekä kotihoidossa olevat lapset saavat halutessaan sosiaalista kanssakäymistä.

 

Raisiossa 7.6.2021

Tuija Hyytiä

 

Emma Lindqvist Harri Seikola

Jonni Moislahti Helena Sukari

Tanja Parkko  Jukka A. Rantala

Elisa Vuorinen Markus Maunula

Tapio Soiniitty Jari Pulkkinen

Janette Broberg Eeva Savola

Jouni Mäki  Merja Niemi

Sirpa Ek  Vesa Parantainen”

 

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Mikko Kangasoja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.37.

 

 

Kaupunginhallitus 21.6.2021 § 240

 

– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Tuija Hyytiän aloitteen koskien koko perheen keskuspuiston perustamista Raisioon vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi yhteistyössä infrapalveluiden kanssa – –.

 

 

Infralautakunta 14.06.2022 § 75 

 

 Valmistelija: kaupungininsinööri Mikko Kunttu, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Varavaltuutettu Tuija Hyytiä ym. valtuutetut jättivät aloitteen koskien koko perheen keskuspuiston perustamista Raisioon. Tuija Hyytiä esittää, että kaupunkiin pitäisi perustaa yksi suurempi ”keskuspuisto”, joka koostuisi useammasta teemallisesta alapuistosta. Puistossa olisi toimintoja kaikenikäisille. Lisäksi kaupungin laidoilla pitäisi olla muutamia nykyistä suurempia leikkipuistoja.

 

Hyytiä ym. valtuutetut ovat aikaisemmin (29.4.2019) jättäneet aloitteen koskien leikkipaikkaselvityksen tekemistä. Aloite on käsitelty teknisessä lautakunnassa 3.12.2019. Vastauksessa todettiin, että leikkipaikkaselvitys tehdään osana palveluverkkoselvitystä.

 

Raisiossa on tällä hetkellä 37 leikkipaikkaa. Leikkipaikat on jaettu varusteiden monipuolisuuden, alueen laajuuden sekä sijainnin perusteella alueleikkipaikkoihin (8 kpl) ja lähileikkipaikkoihin (29 kpl). Teknisen keskuksen palveluverkkoselvityksessä on otettu kantaa tuleviin muutoksiin leikkipaikkaverkostossa. Leikkipaikkojen määrää on tarkoitus vähentää ja panostaa resursseja jäljelle jäävien leikkipaikkojen palvelutason parantamiseen kunnostamalla niitä. Leikkipaikkojen määrä pudotetaan 34:ään. Lopetettavia leikkipaikkoja ovat Leikkimetsä, Mullin leikkipaikka ja Seljanpuiston leikkipaikka. Lisäksi kahden leikkipaikan (Koivumäen leikkipaikka Ruiskadulla ja Valssipuiston leikkipaikka Pakkaajankujalla) sijaintia on tarkoitus muuttaa asemakaavoituksen edetessä. Ruiskadun leikkipaikan sijaintia, kokoa ja toiminnallisuutta tarkastellaan Pirilänlaakson kaavoituksen edetessä (kaavoituskatsaus 2022).

 

Valssipuiston leikkipaikka on tarkoitus siirtää uudelle Kuloistenniityn asemakaava-alueelle. Kuloistenniityn eteläisen asemakaava-alueen yhteyteen on suunniteltu suuri puistoalue, Suvituulenpuisto. Suvituulenpuistosta on suunniteltu toiminnallista puistoa uuden asuntoalueen kylkeen. Puisto palvelisi myös mahdollisesti alueelle rakentuvaa päiväkotia. Puistoon tullaan toteuttamaan useita erilaisia toiminnallisia kokonaisuuksia, joista suuren leikkialueen yksi osa pyritään toteuttamaan mahdollisimman esteettömäksi. Suunnitelman luonnoksessa on esitetty alueelle pulkkamäkeä/maisemakumpua, suurta leikkialuetta useilla erilaisilla kokonaisuuksilla, toiminnallista esterataa, kiipeilyseinää ja parkouraluetta, kenttää ja oleskeluun tarkoitettua aluetta. Lisäksi asemakaava-alueelle on esitetty ulkokuntoilualuetta.

 

Leikkipaikkaverkostoa ollaan kehittämässä aloitteessa esitettyyn suuntaan, vaikka kehitystyössä ei käytetäkään termiä ”keskuspuisto”. Tulevien puistojen sijainteihin vaikuttavat asemakaavojen reunaehdot ja kaupunkitilan nykyinen käyttö. Toteutusaikatauluun vaikuttaa asemakaavoituksen eteneminen sekä tulevat talousarviot.

 

Esittelijä Va. tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Janne Aso ehdotti seuraavaa: Infralautakunta päättää palauttaa aloitteen uudelleen valmisteluun siltä osin, kun aloitteessa on esitetty keskuspuiston perustamista ja sijaintia. Infralautakunta käsittelee asiaa uudelleen kaupunkikehitysjaoston kanssa järjestettävän keskustavisioseminaarin jälkeen syksyn 2022 aikana. Pirita Efe kannatti ehdotusta.

Infralautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun Janne Ason ehdottamalla tavalla.

 

 

Infralautakunta 16.04.2024 § 39 

 

 Valmistelija: tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Raision keskustan kehittämistyö on aikataulullisesti sidoksissa E18 Kehätien parantaminen -hankkeeseen. Keskustan rakenne tulee muuttumaan, kun liikenne siirtyy tunneliin Raisiontien ja kirjaston välisellä osuudella.

 

Kaupunkikehitysjaosto hyväksyi kaavoituspalvelujen valmisteleman Raision keskustan suunnittelukilpailun  yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. Kilpailu järjestetään kutsukilpailuna. Kilpailualueen alustavan aluerajauksen koko on noin 38 hehtaaria. Kilpailun tavoitteena on päivittää Raision keskustavisio aiempien keskustaa koskevien suunnitelmien ja ohjelmien tavoitteet huomioiden. Tarkoituksena on luoda Raision kaupungille kestävä ja elinvoimainen, arkkitehtuuriltaan ja ympäristöltään laadukas keskusta.

 

Infralautakunnan ja kaupunkikehitysjaoston yhteinen seminaari keskustan kehittämisestä järjestetään syyskaudella 2024.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Kaupunginhallitus 29.04.2024 § 148  

1055/10.03.01.01/2022  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.