Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 32



 

Lupalautakunnan käyttötalouden toteutumat 3/2024 ja 4/2024

 

Lupalautakunta 23.05.2024 § 32  

279/02.02.02/2024  

 

 

 Valmistelija: talouspäällikkö Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, ulkoiset kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta.

 

Laskennallinen toteutuma maaliskuun lopussa on 25 % ja huhtikuun lopussa 33,3 %.

 

Tätä kirjoitettaessa huhtikuun kirjanpito ei ole mennyt vielä kiinni, joten raporttien tilanne huhtikuun osalta on 15.5.2024.

 

Toteutuma 3/2024

 

Ympäristöpalvelut

 

Ympäristöpalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 76.593 euroa ja toteutumaprosentti oli 16 %. Myynti- ja maksutuotot eivät kerry laskennallisen talousarvion vauhdissa. Myyntituottojen toteutuma-aste oli 0,30 % ja maksutuottojen 42,4 %.

 

Ulkoiset toimintakulut olivat puolestaan -205.714 euroa ja toteutumaprosentti oli 18,6 %. Kaikki muut tiliryhmät paitsi muut toimintakulut jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Rakennusvalvontapalvelut

 

Rakennusvalvontapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat 83.444 euroa ja toteutumaprosentti oli 24,1 %. Maksutuotot ovat kertyneet normaalisti ensimmäisen vuosineljänneksen osalta.

 

Ulkoisten toimintakulujen toteutuma oli -80.878 euroa toteutumaprosentin ollessa 19,8 %. Henkilöstökulut ja palvelujen ostot jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Lupalautakunta yhteensä

 

Lupalautakunnan ulkoisten toimintatuottojen toteutuma tammi-maaliskuussa oli 160.037 euroa ja toteutumaprosentti oli 19,4 %. Myyntituottojen toteutuma-aste oli 0,30 %, kun taas maksutuottojen kertymä oli 31,4 %.

 

Ulkoiset toimintakulut koko lautakunnan osalta olivat -286.592 euroa ja toteutumaprosentti oli 18,9 %. Tiliryhmistä henkilöstökulut, palvelujen ostot sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Toteutuma 4/2024 (tilanne 15.5.2024)

 

Ympäristöpalvelut

 

Ympäristöpalvelujen ulkoiset toimintatuotot huhtikuun osalta olivat 219.629 euroa ja toteutumaprosentti oli 45,8 %. Myyntituottojen toteutuma-aste oli 34,2 % ja maksutuottojen 68 %.

 

Ulkoiset toimintakulut tammi-huhtikuussa olivat puolestaan -276.377 euroa ja toteutumaprosentti oli 25 %. Tiliryhmien kertymät olivat laskennallisen talousarvion tasolla tai sen alapuolella.

 

Rakennusvalvontapalvelut

 

Rakennusvalvontapalvelujen ulkoiset toimintatuotot olivat tammi-huhtikuun osalta 102.950 euroa toteutumaprosentin ollessa 29,8 %.

 

Ulkoisten toimintakulujen toteutuma oli puolestaan -118.838 euroa ja toteutumaprosentti oli 29 %. Henkilöstökulut, palvelujen ostot sekä muut toimintakulut toteutuivat linjassa laskennallisen talousarvion kanssa. 

 

Lupalautakunta yhteensä

 

Lupalautakunnan ulkoisten toimintatuottojen toteutuma tammi-huhtikuussa oli 322.579 euroa ja toteutumaprosentti oli 39,1 %. Myyntituottojen kertymä oli 33,4 % ja maksutuottojen 44,3 %.

 

Ulkoiset toimintakulut koko lautakunnan osalta olivat huhtikuun loppuun mennessä -395.215 euroa ja toteutumaprosentti oli 26,1 %. Tiliryhmistä henkilöstökulut, palvelujen ostot sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat jäivät alle laskennallisen talousarvion.

 

Raportit talousarvion toteutumisesta 3/2024 ja 4/2024 (tilanne 15.5.2024) seuraavat oheismateriaaleina.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Päätösehdotus Lupalautakunta merkitsee käyttötalouden toteutumat 3/2024 ja 4/2024 tiedokseen ja lähettää maaliskuun toteutuman edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.