Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 33


 

Valtuutettu Janne Ason ym. valtuutettujen aloite yrittäjyysviikosta

 

Kaupunginvaltuusto 06.11.2023 § 123 

 

 Valtuutettu Janne Aso jätti seuraavan aloitteen:

 

 Raision yrittäjyysviikko - käytä raisiolaisia palveluita

 

 Kaupungin päätöksenteossa keskustelemme etenkin talousarviovalmistelun aikaan erilaisten hyvinvointipalveluiden järjestämisestä ja niiden tarvitsemasta rahoituksesta.

 

 Hyvinvoinnin jakaminen edellyttää kuitenkin taloudellisia realiteetteja, jolloin monesti tässä kohtaa keskustelut ajautuvat verojen korotuksiin tai palveluiden sopeuttamiseen vallitsevassa tilanteessa.

 

 Usein kuitenkin unohdamme yrityssektorin roolin merkittävänä verotulojen maksajana, työllistäjänä ja yhteisen hyvinvoinnin rahoittajana. Hyvinvointipalveluiden toteuttaminen kaupungilla ja yhteiskunnalla ylipäätään ei olisi yksinkertaisesti mahdollista ilman yritysten luomaa taloudellista arvoa.

 

 Edellä kerrotun johdosta Raision kaupungille on tärkeää, että paikalliset yritykset menestyvät, luovat palveluita ja työllisyyttä seudun asukkaille.

 

 Raisiossa kaupungin ja yrittäjäyhdistysten yhteistyö ja vuorovaikutus toimivat hyvin. Esimerkkejä yhteistyöstä ovat mm. yhdessä valmisteltava kaupungin elinvoimaohjelman uudistaminen ja Killin markkinat, sekä ydinkeskustan kehittämishankkeet. Aina on kuitenkin mahdollisuus viedä yhteistoimintaa eteenpäin ja uudelle tasolle.

 

 Raisiosta puuttuu selkeä yrittäjyysviikko, jolloin erityisesti kaupunkilaisia kannustettaisiin käyttämään oman paikkakunnan palveluita. Samalla voitaisiin luoda yrittäjyysviikolle teema tai lyhyt ja ytimekäs slogan yhteiseen markkinointikäyttöön.

 

 Yrittäjyysviikkoon voisi yhdistää yrittäjäyhdistysten kanssa, niin kaupunginvaltuuston kuin kaupunginhallituksen jäsenten tutustumiskäynnit paikallisiin yrityksiin, jolloin mahdollistetaan vuorovaikutus yrittäjien ja päättäjien välille. Näin päättäjät saisivat suoran keskusteluyhteyden kuulla yritysten odotuksista ja keinoista yrittämisen edellytysten parantamiseksi.

 

 Yrittäjyysviikkoa ei tule välttämättä yhdistää vuosittain toteutettavaan "Mun Raisio -viikkoon", koska näiden teemaviikkojen luonne on erilainen ja "Mun Raisio -viikko" liittyy erityisesti harrastuksiin, sekä kulttuuritapahtumiin.

 

 Raisio tavoittelee aktiivisesti pääsyä yrittäjyysilmapiirin ja elinvoimaisuuden kärkipaikoille. Menestyminen tulee ennen työtä ainoastaan sanakirjassa. Siksi Raision menestyminen on yhtä lailla kiinni raisiolaisten yritysten menestymisestä, kuin kaupungin omista toimista ja vaatii erittäin hyvää yhteistoimintaa.

 

 Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki toteuttaa yrittäjäyhdistysten kanssa yhteistoiminnassa erilaisia teematilaisuuksia tarjoavan "Yrittäjyysviikon". Sillä nostetaan esille monipuolista raisiolaista yritystoimintaa ja mahdollistetaan yhteistyötä eri tahojen kanssa, sekä kannustetaan asukkaita oman paikkakunnan palveluiden käyttämiseen.

 

Raisiossa 6. päivänä marraskuuta 2023

Janne Aso

 

Harri Seikola  Jari Salonen

Hans Våg  Jonni Moislahti

Tuija Aso  Elisa Vuorinen

Pasi Kujala  Teija Hurmerinta

Eeva Savola  Tanja Parkko

Heikki Suominen Jani Suominen

Jari Pulkkinen Pirita Efe

Aleksi Suro

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 392 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen kaupunkikehityspalvelujen valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunkikehitysjaosto 08.04.2024 § 24 

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Valtuutettu Janne Aso ym. valtuutetut jättivät aloitteen koskien yrittäjyysviikon järjestämistä Raisiossa. Aloitteessa esitetään kaupungin ja yrittäjien välisen vuoropuhelun lisäämistä sekä yhteistyön tiivistämistä.  

 

Kaupunki ja paikalliset yrittäjäyhdistykset ovat yhteistyössä suunnitelleet järjestettävää yrittäjyysviikkoa. Ensimmäinen yhteistyössä toteutettava yrittäjyysviikko on tarkoitus järjestää toukokuun puolivälissä tänä vuonna. Viikon on tarkoitus pitää sisällään luottamushenkilöitä, viranhaltijoita ja yrittäjiä kohtauttavia tapahtumia, kuten yritysaamukahveja, yrittäjyyskävelyitä sekä yrittäjien kevätjuhlan. Pääpaino tapahtumissa tulee olemaan yrittäjien liiketoiminnan tunnettuuden lisäämisessä, asiantuntijapuheenvuoroissa sekä verkostoitumisessa.

 

Samalla viikolla tullaan viestimään ja esittelemään sähköisissä viestintäkanavissa raisiolaisia yrityksiä, erityisesti kaupungin 50 v. juhlavuoden kunniaksi yli 50 vuotta Raisiossa toimineita yrityksiä. Yrittäjyysviikolla pyritään yhteistyössä TE-palveluiden TE-liven kanssa järjestämään kaksi ”Raisio-päivää”, jolloin näkyvyyttä saadaan yrityksille laajemminkin. Yrittäjyysviikosta on tarkoitus tehdä monivuotinen perinne.

 

Viestintä ja markkinointi yrittäjyysviikon osalta tullaan aloittamaan huhtikuun puolivälin paikkeilla. Viikon tapahtumat tulevat olemaan kevätjuhlaa ja sitä edeltävää puhujatilaisuutta lukuun ottamatta maksuttomia. Tapahtumiin voi osallistua kaikki raisiolaiset yrittäjät ja yritykset.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunkikehitysjaosto antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 15.04.2024 § 130 

  

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 22.04.2024 § 33  

1474/14.01.00/2023  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.