RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettu Harri Seikolan ym. valtuutettujen aloite Operaatio Ruokakassi ry:n toiminnan avustamisesta
Kaupunginvaltuusto 29.01.2024
Valtuutettu Harri Seikola jätti seuraavan aloitteen:
Operaatio Ruokakassi on kilomäärissä mitattuna Suomen toiseksi suurin ruoka-aputoimija. Yhdistys toimii logistisena keskuksena, jonka kautta jaetaan yli 4200 ilmaista ruokakassia joka viikko. Vuositasolla se merkitsee lähes 2 miljoonaa kiloa ruokaa ja yli 219 000 ruokakassia.
Varsinais-Suomessa on yli kaksikymmentä ruoka-aputoimijaa ja jakelupistettä, jotka saavat jaettavan tavaran Operaatio Ruokakassin kautta. Suuri osa toiminnasta on Turussa, mutta mukana ovat myös Raisio, Kaarina, Naantali, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Paimio, Salo, Taivassalo, Kustavi, Loimaa ja Somero. liman Operaatio Ruokakassin toimintaa koko Varsinais-Suomen ruoka-aputoiminta seisahtuu käytännössä täysin.
Raisiossa jaettava kilomäärä on vuositasolla 97 500 kiloa, kasseja 10 950 kpl ja kävijämäärä jakelupisteissä kuukausittain n. 760 henkilöä. Vastaavat luvut Kaarinassa 195 000 kg, 21 900 ruokakassia, kävijämäärä n. 1050 hlö/kk sekä Naantalissa 136 500 kg, 15 330 ruokakassia ja kävijöitä n. 1000/kk.
Operaatio Ruokakassilla ei ole pysyvää rahoituspohjaa, vaan yhdistys toimii täysin vuosittaisten avustusten ja lahjoitusten varassa. Toiminta on tällä hetkellä taloudellisten vaikeuksien takia vaakalaudalla sillä varat loppuvat lähes täysin 2024 helmikuun jälkeen, ellei lisäavustusta saada pikaisesti. Yhdistyksen suurin tukija on Turun kaupunki, muut alueen kunnat tai Varsinais-Suomen hyvinvointialue eivät tue toimintaa.
Viime vuosien tilanne on aiheuttanut sen, että saatavien elintarvikkeiden määrä on vähentynyt ja samaan aikaan kustannukset ovat nousseet eikä avustuksia saada kuten ennen. Tarve sekä ruoka- että muulle avulle kasvaa jatkuvasti, joten ruoka-aputoimintaa ei missään nimessä olisi varaa menettää. Yhdistys tarvitseekin näin ollen entistä enemmän apua julkisilta toimijoilta.
Ruoka-aputoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on laajempi kuin pelkästään ruoan tarjoaminen ja ihmisten perustarpeisiin vastaaminen. Se on myös yhteisöllistä, mahdollistavaa ja vaikuttavaa. Sen lisäksi, että vuosittain jaetaan yli kaksisataatuhatta ruokakassia, järjestö tarjoaa myös useita kymmeniä työpaikkoja vaikeasti työllistyville, luo vapaaehtoistoiminnan ja vertaistukiryhmien mahdollisuuksia, auttaa ihmisiä palveluohjauksen keinoin sekä on mukana alueellisessa ja valtakunnallisessa kehittämistoiminnassa yhdessä eri ruoka-aputoimijoiden kanssa. Toiminnan kaatumisella olisi kauaskantoiset vaikutukset.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki tukee omalta osaltaan Operaatio Ruokakassin toimintaa avustamalla 1 €/Raisiossa jaettava kassi ja haastaa samalla muut alueen kunnat mukaan vastaavalla summalla.
Raisiossa 29.1.2024
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä
Harri Seikola Elisa Vuorinen
Hans Våg Jari Salonen
Teija Hurmerinta Janne Aso
Pasi Kujala Terhi Valkeejärvi
Tanja Parkko Jonni Moislahti
Pirita Efe Anneli Kivijärvi
Veli-Matti Salminen Aleksi Suro
Jarmo Rosama Niina Äikäs
Niko Dahlgren Ari Korhonen
Kimmo Kosonen Hannele Lehto-Laurila
Vesa Parantainen Mikko Tammelin
Heikki Suominen Heikki Laine
Jari Pulkkinen Helinä Aaltonen
Saila Rintee Jani Suominen
Ella Mylly Annika Ollila
Janne Laulumaa Mikko Kangasoja
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 44
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen konsernipalveluiden valmisteltavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 64
Valmistelija: hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen, hallintojohtaja Suvi Posio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kaupungin talousarviossa varataan vuosittain määrärahaa paikallisen harrastus- ja järjestötoiminnan tukemiseen. Avustuksia myöntävät toimielimet vahvistavat avustustensa jakoperiaatteet. Hakijayhteisö voi saada avustusta vain yhdeltä kaupungin toimielimeltä.
Kaupunginhallituksen myöntämän yleisavustuksen tarkoituksena on edistää raisiolaisten yhdistystoimintaa. Yleisavustusta voivat hakea Raisiossa toimivat valtakunnalliset, alueelliset sekä paikalliset rekisteröidyt järjestöt. Valtakunnallisten ja alueellisten järjestöjen on selvitettävä hakemuksessaan raisiolaisten jäsenten määrä sekä toiminnan laatu ja laajuus Raision alueella.
Vapaa-aikalautakunta myöntää raisiolaisille urheilutyötä tekeville urheiluseuroille, järjestöille ja niiden ohjaajille sekä urheilijoille sekä raisiolaisille nuorisoyhdistyksille avustuksia toimintaansa. Avustamisessa noudatetaan Raision kaupungin vapaa-aikalautakunnan avustusohjetta.
Vapaa-aikalautakunnan avustuksilla tuetaan myös raisiolaisia kulttuuri- ja taidetoimintaa harjoittavia yhdistyksiä ja yhteisöjä. Avustus voidaan jakaa yleisavustuksena silloin, kun kyseessä on päämerkitykseltään kulttuuri- ja taidetoimintaa harjoittava rekisteröity yhdistys. Kohdeavustuksia voidaan myöntää yhdistyksille ja yhteisöille, joiden toimintaan sisältyy erilaisia merkittäviä kulttuuri- ja taidehankkeita ja jos toimintaa ei tueta kaupungin muista avustuksista.
Operaatio Ruokakassi ry on Turkuun rekisteröity yhdistys. Raision kaupungin talousarviossa ei ole varattu määrärahaa tämänkaltaiseen toimintaan. Raision kaupunki tekee yhteistyötä Punaisen ristin kanssa koulujen ylijäämäruoan jakamisessa. Koulujen ylijäämäruokaa jaetaan Raisiossa seitsemällä koululla, ja jakelun hoitaa Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset.
Koska tämän tyyppisen seudullisen toiminnan avustaminen ei ole mahdollista nykyisten avustuksia koskevien Raision kaupungin linjausten perusteella, niin päätös toiminnan avustamisesta vaatii yhteistä keskustelua muiden Operaatio Ruokassin toiminta-alueen suurimpien kuntien Turku, Kaarina ja Naantali kanssa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitukselle tuodaan valmisteltu esitys Raision kaupungin toimenpiteistä vähävaraisten ruoanjakelun jatkuvuuden turvaamisesta sen jälkeen, kun asiasta on keskusteltu Turun, Kaarinan ja Naantalin kaupunkien edustajien kanssa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 04.03.2024 § 76
Valmistelija: hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen, hallintojohtaja Suvi Posio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Hallituksen kokouksen jälkeen vähävaraisten ruoanjakelun tukemista on käsitelty hyvinvointijaostossa 13.2.2024 § 6. Hyvinvointijaosto päätti, että jaoston vuoden 2024 määrärahoista voidaan käyttää 2000 euroa Operaatio Ruokakassi ry:n tai muun vastaavan raisiolaisille kohdennettavan ruoanjaon tukemiseksi.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1) merkitsee tiedoksi hyvinvointijaoston päätöksen 13.2.2024 § 6
2) antaa valtuustoaloitteeseen seuraavan vastauksen: Hyvinvointijaoston määrärahoista vuodelle 2024 käytetään 2000 euroa Operaatio Ruokakassi ry:n tai muun vastaavan raisiolaisille kohdennettavan ruoanjaon tukemiseksi. Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että avustuksen saava toimija toimittaa Raision kaupungin käytäntöjen mukaiset selvitykset toimijan taloudellisesta tilanteesta.
3) kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Harri Seikola poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, hän on Operaatio Ruokakassi ry:n hallituksen jäsen (esteellisyyden peruste HL 28 § 1 mom. 5 kohta, ns. yhteisöjäävi).
Pidettiin kokoustauko tämän asian aikana klo 17.50-17.55.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 17.58.
Kaupunginvaltuusto 18.03.2024 § 21
131/00.04.02/2024
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |