RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkotieto vuoden 2023 tilinpäätöksestä
Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 96
Valmistelija: talousjohtaja Patrik Nygrén, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kaupungin tulos tulee vuonna 2023 olemaan ylijäämäinen. Ennakkotiedon mukaan kaupungin vuoden 2023 tilikauden tulos tulee olemaan noin 8,8 milj. euron suuruinen, eli huomattavasti arvioitua parempi. Huomattavaa on, että tämä tulos saavutetaan, vaikka kaupunki tekee noin 3 milj. euron ylimääräisen poiston Vaisaaren koulun osalta.
Toimintakate, joka kuvaa käyttötalouden nettokuluja, toteutui 2,9 milj. euroa pienempänä kuin muutetussa talousarviossa. Tämä johtui siitä, että toimintakulut toteutuivat 1,8 milj. euroa pienempänä ja toimintatuotot vastaavasti 1,2 milj. euroa suurempana kuin muutetussa talousarviossa. Toimintakate toteutui näin ollen 59,1 milj. euron suuruisena, toimintakulut 77,7 milj. euron suuruisena ja toimintatuotot 18,7 milj. euron suuruisena. 2023 oli ensimmäinen toimintavuosi ilman sosiaali- ja terveystoimintaa, sen siirryttyä 31.12.2022 hyvinvointialueelle ja kaupungin organisaatio ja kulurakenne on muuttunut. Luotettavaa toiminnan vertailutietoa vuosien 2022 ja 2023:n välillä on tästä syystä hyvin vaikeaa esittää. Talousarvioon vertailtaessa toiminta ja sen kulut näyttävät toteutuneen varsin suunnitellusti. Poikkeamina näkyy, että palvelujen ostot sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat toteutuivat yhteensä noin 1,7 milj. euroa pienempänä kuin talousarviossa ja että Tuet ja avustukset, maksutuotot ja vuokratuotot toteutuivat yhteensä noin 1,5 milj. euroa parempina kuin talousarviossa.
Verotulot toteutuivat 3,3 milj. euroa parempana kuin talousarviossa ja valtionosuudet vastaavasti 3,3 milj. euroa suurempana. Tuloveron tulot toteutuivat 2023 2,5 milj. euroa korkeampana kuin talousarviossa, kiinteistövero 0,6 milj. euroa parempana ja tulot yhteisöverosta 0,1 milj. euroa parempana.
Rahoitustuottojen ja -kulujen osalta korkotason kasvu on johtanut korkokulujen voimakkaaseen nousuun (0,6 milj. eurosta 1,2 milj. euroon). Samalla kuitenkin korkotuotot ovat nousseet (0,4 milj. eurosta 1,4:n milj. euroon), jolloin rahoitustuotot ja -kulut kokonaisuutena jäi plussan puolelle (0,4 milj. euroa), joka on pienehkö parannus verrattuna vuoteen 2022. Rahoituskulujen ja tuottojen merkitys Raision taloudelle tulee nousemaan tulevien vuosien aikana, kun kaupungin tekemät mittavat investoinnit nopeasti kasvattavat velkamäärää.
Vuoden 2023 hyvä tulos johtuu, niin merkittävästä tulojen kasvusta (verotulot ja valtionosuudet), kuin hallitusta toiminnasta ja kulujen kehityksestä. Hyvä tulos luo mahdollisuuden varautua tulevaan ylimääräisillä poistoilla Vaisaaren koulun osalta sekä tekemään mittavia investointivarauksia Tiedonpuiston koulun ja Kuloistenniityn päiväkodin osalta. Investointivarausten purku vuodesta 2025 alkaen parantaa osaltaan kaupungin mahdollisuuksia tasapainottaa tulevien vuosien taloutta kokonaisuudessaan.
8,8 milj. euron investointivarausten jälkeen tilikauden ylijäämä on 48 t euroa.
Investoinnit toteutuivat kokonaisuudessaan 25,6 milj. euron edestä, joka vastaa 94,3 % talousarviosta (27,1 milj euro).
Käyttötalouden ja investointien toteuttaminen vaati vuonna 2023 pitkä- ja lyhytaikaisten lainojen lisäämistä 7,8 milj. euron edestä, joka oli 7,7 milj. euroa vähemmän kuin talousarviossa. Peräti 20 milj. euron vuosikate mahdollisti näin ollen sen, että kaupunki pystyi rahoittamaan investointinsa suurelta osin itse ja lainakannan kasvu jäi pieneksi.
Verotulojen hyvän kehityksen taustalla on niin kutsuttu verohäntä aikaisemmista verovuosista, joka on vaikuttanut vuoden 2023 maksatuksiin. Tämän verotulojen rytmihäiriön vuoksi Raision verotulot vastaavasti laskevat vuosina 2024–2026. Vuoden 2023 tuloveron taso saavutetaan uudestaan vasta vuonna 2026. Myös valtionosuuksien osalta tuleva kehitys on huono vuosina 2024-2026, johtuen ns. sotevähennyksistä valtionosuuslaskelmissa. Verrattuna vuoden 2023 tasoon valtionosuuksien määrä laskee 3,5 milj. eurolla vuoteen 2025 asti. Tämä ennustettu muutaman vuoden rahoituksen vähyys haastaa Raision kaupungin, erittäin hyvästä vuoden 2023 tuloksesta huolimatta.
Tilikauden tuloksen ollessa 8,85 miljoonaa euroa, kaupungin kertyneeksi ylijäämäksi muodostuu noin 36 miljoonaa euroa.
Kaupungin lainamäärä 31.12.2023 oli 41,9 miljoonaa euroa. Lainamäärä väheni edellisvuodesta noin 7,7 miljoonalla eurolla mm. kasvaneiden verotulojen ja arvioitua pienempien investointien vuoksi.
Kaupungilla on tulevaisuudessa edessään isoja investointeja, kuten koulu- ja päiväkotihankkeet sekä useat infrahankkeet. Tilikauden tuloksesta on kirjanpito-ohjeistusten mukaisesti mahdollista tehdä investointivaraus kunnan taloussuunnitelmassa yksilöityyn kohteeseen. Vuoden 2023 tilinpäätöksessä ehdotetaan investointivaraus 4,8 miljoonaa euroa Tiedonpuiston kouluhankkeeseen sekä 4 milj. euroa Kuloistenniityn päiväkotiin.
Liitteenä olevassa "Ennakkotieto vuoden 2023 tilinpäätöksestä" -tiedostossa esitetään ennakkotieto tuloslaskelmasta, käyttötaloudesta, verotuloista ja yhteenveto investointien toteumasta. Merkittävimmät ylitykset ja alitukset on merkitty värein. Investoinnit toteutuivat kokonaisuudessaan talousarviota pienempänä. Investointimenot olivat 25,6 miljoonaa euroa. Investointien ylitykset/alitukset esitetään liitteessä poikkeama-sarakkeessa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1) merkitä ennakkotiedon vuoden 2023 tilinpäätöksestä tiedokseen ja
2) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää ylitys-/alitusoikeudet liitteessä esitetyille ylityksille/alituksille.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Harri Seikola poistui kokouksesta tämän asian aikana klo 18.25.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pirita Efe poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 18.35.
Kaupunginvaltuusto 18.03.2024 § 20
310/02.06.01.01/2024
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää ylitys-/alitusoikeudet liitteessä esitetyille ylityksille/alituksille.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |