RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luettelo keskeneräisistä ja käsitellyistä valtuustoaloitteista
Kaupunginhallitus 04.03.2024 § 79
268/00.01.02.01/2024
Hallintosäännön 147 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Luettelo keskeneräisistä ja loppuunkäsitellyistä valtuustoaloitteista on oheismateriaalina.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi luettelon keskeneräisistä ja loppuunkäsitellyistä valtuustoaloitteista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |