RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettu Heikki Suomisen ym. valtuutettujen aloite luistelumadon auraamisesta Haunisten altaan jäälle
Kaupunginvaltuusto 29.01.2024
Valtuutettu Heikki Suominen jätti seuraavan aloitteen:
Esitän, että Raision kaupunki 50-vuotisjuhlaeleenä auraa Haunisten altaan jäälle noin kahden kilometrin mittaisen luistelumadon. Rata aurattaisiin sekä laskiaissunnuntaiksi 11.2.2024 että laskiaistiistaiksi 13.2.2024 ja myös tiedottaisi asiasta kaupunkilaisille.
Laskiaisriehan jälkeen luistelumato jäisi kaiken kansan käyttöön - omalla vastuulla.
Heikki Suominen
Raision PS valtuustoryhmä
Mikko Tammelin Pirita Efe
Mikko Kangasoja Veli-Matti Salminen
Janne Laulumaa Jari Pulkkinen
Eveliina Tyyskänen Aarre Lehtonen
Tanja Parkko Janne Aso
Elisa Vuorinen Juha Jormanainen
Hans Våg Aleksi Suro
Jukka Rantala Teija Hurmerinta
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 45
130/12.04.02/2024
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen vapaa-aikapalveluiden valmisteltavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |