Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 7



 

Talousarvion toteutuminen marraskuu 2023

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 7  

448/02.02.02/2023  

 

 Valmistelija: talousjohtaja Patrik Nygrén, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginhallitukselle laadittava raportti sisältää koko kaupungin tuloslaskelman lisäksi raportin käyttötalouden toteutumasta lautakunnittain toimintatuottojen, toimintakulujen ja toimintakatteen tasolla. Raportissa esitetään talousarvion toteutumisen lisäksi vertailu edelliseen vuoteen. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.

 

Ohessa ovat tammi-marraskuun talouden toteutumaraportit sekä verotulojen kertymä.

Raision kaupungin tuloslaskelman toteutuminen marraskuu 2023

Tasaisen käytön mukainen marraskuun toteutuma olisi 91,7 %. Toteutumaprosentit esitetään oheismateriaaleina seuraavissa raporteissa.

Toimintakate

Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli marraskuussa noin -52,8 miljoonaa euroa ja se toteutui noin 4,1 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toteutumaprosentti oli 85,1 %.

Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin kaikkien lautakuntien osalta.

Kaupunginhallituksen toimintatuottojen toteutuma oli tammi-marraskuussa noin 0,3 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota parempi. Tuottojen toteutumaan vähentävästi vaikuttivat Kh, konsernin maltillisesti toteutuneet pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutusvoitot. Toteutumia paransi muut tuet ja avustukset valtiolta sekä sosiaaliturvarahastoilta. Kh, kaupunkikehityksen maa- ja vesialueiden vuokrat toteutuivat tammi-marraskuussa laskennallista talousarviota huomattavasti paremmin. Myös pakolaisten toimeentulokorvaukset paransivat toimintatuottojen määrää.

Kaupunginhallituksen toimintakulut toteutuivat tammi-marraskuussa kokonaisuudessaan noin 1,0 miljoonaa euroa arvioitua pienempinä, toteutumaprosentin ollessa 82,7 %. Kaupunginhallituksen toimintakulujen laskennallista talousarviota positiivisempaan toteutumaan vaikuttivat merkittävimmin muun muassa asiantuntijapalvelujen talousarviota pienemmät kulut.

Lupalautakunnan toimintatuottojen toteutuma oli tammi-marraskuussa laskennallista talousarviota pienempi. Merkittävimpänä tekijänä olivat rakennusvalvonta- ja rakennustarkastusmaksujen maltillinen toteutuminen. Osa lupalautakunnan tuotoista tulee laskutusrytmin vuoksi viiveellä ja tuottojen toteutuma tasoittuu vuoden edetessä. Lupalautakunnan toimintakulut toteutuivat talousarviota pienempinä noin 0,1 miljoonaa euroa. Toimintakate toteutui laskennallista talousarviota paremmin, toteutumaprosentin ollessa 85,8 %.

Infralautakunnan toimintatuottojen toteutuma oli noin 0,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota parempi. Laskennallista talousarviota suurempaan tuottojen määrään vaikuttivat merkittävimmin muut tuet ja avustukset valtiolta sekä maankäyttö- ja kehittämiskorvaukset. Muut vuokratuotot toteutuivat laskennallista talousarviota heikommin. Toimintakulut toteutuivat noin 2,0 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota pienempinä. Merkittävimmät alitukset aiheutuivat henkilöstökuluista, kunnossapidon kustannuksista, sähkön ja kaasun kustannuksista, jätevesimaksusta, rakennusten ja huoneistojen vuokrista sekä muusta materiaalista. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteutumaprosentin ollessa 78,0 %.

Sivistyslautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin noin 0,4 miljoonaa euroa. Merkittävimmin toimintatuottoja kasvattivat muut tuet ja avustukset valtiolta sekä muut toimintatuotot. Toimintatuottojen toteutumaa laskennalliseen talousarvioon verrattuna heikensivät myyntituotot kunnilta sekä muut myyntituotot. Tuottojen toteutuma oli kokonaisuudessaan edellisvuoden tammi-marraskuun toteutumaa 0,3 miljoonaa euroa pienempi. Toimintakulut toteutuivat laskennallista talousarviota noin 0,1 miljoonaa euroa suurempina. Henkilöstökulujen toteutuma alitti laskennallisen talousarvion. Palvelujen ostojen toteutuma ylitti laskennallisen talousarvion. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteutumaprosentin ollessa 90,9 %.

Vapaa-aikalautakunnan toimintatuotot toteutuivat 0,1 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota suurempina. Toimintakulut toteutuivat 0,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota pienempinä. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 81,4 %.

Koko kaupungin toimintatuottojen toteutuma oli tammi-marraskuussa 16,9 miljoonaa euroa. Toimintatuotot toteutuivat kokonaisuudessaan noin 0,8 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin ja noin 25,7 miljoonaa euroa heikommin kuin edellisvuonna. Toimintatuotot toteutuivat 1,7 miljoonaa euroa paremmin verrattuna edelliseen vuoteen ilman sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan toteutumia.

Koko kaupungin toimintakulujen toteutuma oli tammi-marraskuussa noin -69,6 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 3,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toimintakuluista henkilöstökulut olivat -44,3 miljoonaa euroa ja ne alittivat laskennallisen talousarvion kaikkien muiden lautakuntien osalta paitsi kaupunginhallituksen osalta. Toinen iso kululaji, palvelujen ostot, toteutuivat -14,5 miljoonan euron suuruisena alittaen laskennallisen talousarvion 1,4 miljoonalla eurolla.

Verotulot

Kaupungin verotulot toteutuivat tammi-marraskuussa noin 2,9 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Yhteensä verotuloja kertyi noin 59,1 miljoonaa euroa (v. 2022 107,6 M€). Kunnallisveroa kertyi noin 44,7 miljoonaa euroa (v. 2022 91,0 M€) ja yhteisöveroa noin 6,3 miljoonaa euroa (v. 2022 9,1 M€). Kiinteistöveron kertymä oli noin 8,1 miljoonaa euroa (v. 2022 7,6 M€).

Verohallinnon mukaan ansio- ja pääomatuloveroja tilitettiin marraskuussa koko maan tasolla 0,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Tilitysmäärän alentumisen taustalla olivat pääosin veronpalautusten kasvu sekä jäännösverojen lasku. Tilitysmäärää lisäsivät ennakonpidätykset palkoista. Vuoden 2023 koko maan yhteisöverojen tilitykset laskivat marraskuussa edellisvuoteen nähden 28,0 prosenttia.

Kiinteistöverojen osalta tilitykset vähenivät 20,0 prosenttia edellisvuoden tilanteeseen verrattuna.

Valtionosuudet

Valtionosuudet toteutuivat tammi-marraskuussa 2,9 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Valtionosuudet olivat tammi-marraskuussa noin 12,8 miljoonaa euroa. Edellisvuoden marraskuuhun verrattuna laskua oli noin 23,2 miljoonaa euroa.

Vuosikate ja tuloslaskelman toteutuminen

Vuosikate toteutui tammi-marraskuussa 19,3 miljoonan euron suuruisena. Vuosikatteen toteutuma oli noin 9,5 miljoonaa euroa laskennallista vuosikatetta parempi ja noin 4,4 miljoonaa euroa edellisvuoden tammi-marraskuun vuosikatetta parempi. Vuosikatteen hyvään toteutumaan vaikuttivat myönteisesti aiemmin esitetyt erät: toimintakatteen, verotulojen ja valtionosuuksien talousarviota paremmat toteutumat.

Poistot toteutuivat laskennallista talousarviota pienempinä, ollen noin -6,8 miljoonaa euroa.

Tuloslaskelma toteutui kokonaisuudessaan tammi-marraskuussa 12,5 miljoonan euron suuruisena. Edellisen vuoden tammi-marraskuun tulos oli 7,9 miljoonaa euroa.

 

Investoinnit

Investointimenot olivat tammi-marraskuussa noin -23,1 miljoonaa euroa toteutumaprosentin ollessa 85,0 %. Investointimenojen toteutuma oli noin 13,4 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Laskennallisen toteutuman mukainen investointimenojen toteutuma olisi tammi-marraskuussa -24,9 miljoonaa euroa.

 

Investointien nettomenot olivat tammi-marraskuussa -21,6 miljoonaa euroa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen marraskuu 2023 tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Talousjohtaja Patrik Nygrén poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 17.11.