RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 433
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perhepäivähoidon ohjaajan viran, vakanssinro 343003 muuttaminen päiväkodin apulaisjohtajaksi
Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 433
1580/01.01.00/2023
Valmistelija: sivistysjohtaja Leena Laakso ja varhaiskasvatusjohtaja Nina Ali-Keskikylä, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Perhepäivähoitajien määrä on vähentynyt jatkuvasti ja vuonna 2024 Raisiossa on enää 11 kunnallista perhepäivähoitajaa. Samaan aikaan varhaiskasvatuksessa on jatkuvasti perustettu uusia pieniä yksiköitä, jotta kaikki uudet hakijat saadaan sijoitettua varhaiskasvatusyksiköihin. Usealla päiväkodin johtajalla on johdettavanaan monta yksikköä. Pienet yksiköt ovat haavoittuvampia kuin isommat esimerkiksi henkilökunnan poissaolojen aikaan. Johtajien työmäärä on lisääntynyt lisääntyvien yksiköiden myötä ja esimerkiksi sijaisjärjestelyt vievät työajasta suuren osan. Työmäärän tasaamiseksi varhaiskasvatusjohtaja esittää, että perhepäivähoidon ohjaajan virka muutetaan päiväkodin apulaisjohtajan viraksi 1.1.2024 alkaen. Apulaisjohtaja toimii perhepäivähoitajien lähiesihenkilönä ja päiväkodinjohtajan työparina alueella, jossa on useampi yksikkö. Vakanssin muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää muuttaa perhepäivähoidon ohjaajan viran, vakanssinro 343003 päiväkodin apulaisjohtajan viraksi 1.1.2024 alkaen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Henkilöstöjohtaja Piia Syvänen ja sivistysjohtaja Leena Laakso poistuivat kokouksesta tämän asian jälkeen klo 18.37.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |