Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 431



 

Talousarvioon sisältyvien virkojen perustaminen

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 431  

1579/01.01.00/2023  

 

 Valmistelija: henkilöstöjohtaja Piia Syvänen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 4.12.2023 § 135 vuoden 2024 talousarvion. Talousarvioon sisältyi tarkemmin talousarviokirjassa ja sen liitteissä yksilöidyt vakanssit ja vakanssimuutokset konsernipalveluihin ja toimialoille.

 

Kaupunginhallitus on tehnyt 21.6.2021 § 227 päätöksen, jonka mukaisesti uudet työsuhteet perustaa kaupunginjohtaja henkilöstöjohtajan valmistelusta. Kuntalaki kuitenkin edellyttää, että virat on perustettava toimielimessä. Tämän takia talousarvioon sisältyvät virat ja virkoja koskevat muutokset tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Esityslistan liitteenä ovat vakanssien perustietolomakkeet talousarvioon sisältyvistä uusista viroista. Koonnissa ei ole talousarvioon sisältyviä työsuhteisia vakansseja ja näiden muutoksia, koska hallitus on työsuhteisten vakanssien perustamisen osalta päättänyt 21.6.2021 § 227, että toimivalta näiltä osin on kaupunginjohtajalla.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa liitteessä yksilöidyt vakanssit.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.