Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 444


 

Valtuuston päätösten täytäntöönpano 4.12.2023

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 444  

125/00.01.02.01/2023  

 

 

 Kaupunginhallitukselle esitellään pöytäkirja valtuuston 4.12.2023 pidetystä kokouksesta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia, joten kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön.

Kuloistenmetsän suojelualueen perustamisen periaatepäätöksen 4.12.2023 § 132, 135 täytäntöönpano tuodaan kaupunkikehityspalveluiden valmistelusta kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi vuoden 2024 aikana.

 

Päätös Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että Kuloistenmetsän suojelualueen perustamisen periaatepäätöksen 4.12.2023 § 132, 135 täytäntöönpano tuodaan kaupunkikehitysjaoston, edelleen kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi vuoden 2024 aikana.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

- todeta, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia, joten kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön.

- , että Kuloistenmetsän suojelualueen perustamisen periaatepäätöksen 4.12.2023 § 132, 135 täytäntöönpano tuodaan kaupunkikehitysjaoston, edelleen kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi vuoden 2024 aikana.