RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 118
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuonna 2024-2025
Sivistyslautakunta 13.12.2023 § 118
1540/12.01.03.00/2023
Valmistelija: aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori Maria Ovaska ja sivistysjohtaja Leena Laakso, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kaupungin sivistystoimi järjestää koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaa kaikissa alakouluissa. Esityksen mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaan otetaan mukaan kaikki 1. vuosiluokkien oppilaat, jotka on ilmoitettu mukaan toimintaan määräaikaan mennessä. Hakuaikana hakeneet 2. vuosiluokan oppilaat voidaan ottaa mukaan, mikäli ryhmässä on tilaa. Mikäli jonkun koulun aamu- ja iltapäivätoimintaan hakee paljon 1. luokan oppilaita, voidaan koulukohtaisesti päättää, että 2. luokan oppilaita ei oteta toimintaan. Kaupunki järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa myös niille vuosiluokkien 2–6 oppilaille, joilla on siihen tuen tarpeesta johtuva perusopetuslain mukainen oikeus.
Toimintaan haetaan sähköisesti Wilma-järjestelmän kautta. Hakuaika alkaa joulukuussa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä ja päättyy 31.3.2024. Toimintaan voi hakea kesken toimintakauden perustelluista syistä. Perusteltu syy on vanhemman työllistyminen, opiskelun aloittaminen tai muutto paikkakunnalle. Hakuajan jälkeen hakeneet voidaan ottaa mukaan, mikäli ryhmässä on tilaa. Hakuajan jälkeen hakemus tehdään erillisellä lomakkeella opetuspalveluihin aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattorille. Rehtori ja aamu- ja iltapäivätoiminnan vastaava ohjaaja arvioivat, mahtuuko ryhmään mukaan.
Aamutoimintaa ja iltapäivätoimintaa tullaan järjestämään, mikäli ryhmään on ilmoittautunut 10 lasta tai enemmän. Mahdollinen paikan peruminen ilman perusteltua syytä on tehtävä viimeistään 15.6.2024. Tämän jälkeen iltapäivätoimintaan sitoudutaan syyslukukauden ajaksi. Huoltaja voi perua aamutoiminnan vielä elokuun aikana, jos lukujärjestys ei ole määräaikaan mennessä tiedossa.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävät koulut noudattavat samoja paikallisessa toimintasuunnitelmassa ilmoitettuja toiminta-aikoja. Esityksen mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta-ajat ovat kaudella 2024–2025 klo 8–16. Kyseinen toiminta-aika koskee lautakunnan hyväksymiä virallisia arkikoulupäiviä. Toimintaa ei järjestetä syys- tai kevätlukukauden päätöspäivinä.
Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee tarjota joko 570 tuntia (kolme tuntia päivässä) tai 760 tuntia (neljä tuntia päivässä) koulun työvuoden aikana. Perusopetuslain 48 f pykälän mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa. Maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.
Lukuvuonna 2024–2025 aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittäväksi kuukausimaksuksi esitetään 130 euroa. Vain iltapäivätoimintaan osallistuvien kuukausimaksu olisi 110 euroa ja vain aamupäivätoimintaan osallistuvien maksu olisi 55 euroa.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kuukausimaksu jätetään perimättä, jos perheen bruttotulot alittavat varhaiskasvatusmaksuissa 1.8.2022 voimassa olevat tulorajat. Tulorajaa ei muuteta lukuvuoden aikana. Aamu- ja iltapäivätoiminnan kuukausimaksusta voi hakea vapautusta, mikäli perheen tulot ovat alle määriteltävän tulorajan. Hallintosäännön mukaisesti sivistysjohtaja päättää kuukausimaksun perimättä jättämisestä ja hyväksyy toimintasuunnitelman.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää,
1. että aamu- ja/tai iltapäivätoimintaa järjestetään, kun ryhmään on ilmoittautunut vähintään 10 lasta,
2. että aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävä kuukausimaksu 1.8.2024 alkaen on 130 euroa, vain iltapäivätoimintaan osallistuvien kuukausimaksu on 110 euroa, vain aamupäivätoimintaan osallistuvien kuukausimaksi on 55 euroa,
3. että aamu- ja/tai iltapäivätoiminnan kuukausimaksu jätetään perimättä, jos perheen bruttotulot alittavat varhaiskasvatuksen alimman tulorajan, joka on voimassa 1.8.2022, tulorajat ovat voimassa lukuvuoden 2024–2025.
Päätös Minna Hakala ehdotti Tuija Ason ja Jukka Rantalan kannattamana, että päätösehdotukseen lisätään kohta 4 seuraavasti:
4. Viranhaltijat selvittävät sivistyslautakunnan vuoden 2024 maaliskuun kokoukseen esitettäväksi kokeilun kustannusarviosta laajennetulla toiminta-ajalla 7.30-17 tukeakseen raisiolaisia perheitä paremmin. Suunnittelussa huomioidaan myös mahdollisuus hyödyntää koulujen läheisyydessä toimivat esikoulu yksiköt toiminta-ajan laajentamiseksi.
Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja tiedusteli, voidaanko päätös asiassa tehdä yksimielisesti. Saatuaan myöntävän vastauksen puheenjohtaja totesi, että Minna Hakalan ehdotus oli tullut yksimielisesti sivistyslautakunnan päätökseksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti edellä mainittu lisäys huomioiden.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |