Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 115


 

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurimman arvon tarkistaminen 1.1.2024 alkaen

 

Sivistyslautakunta 13.12.2023 § 115  

920/12.07.00/2023  

 

 

 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Nina Ali-Keskikylä, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Apulayhtiöt Oy ja Satupäiväkodit ovat jättäneet palvelusetelin korotuspyynnön kesällä 2023 perustuen kustannusten nousuun.

 

Sivistyslautakunta on 14.8.2018 hyväksynyt palvelusetelipalveluiden tuottamisen sääntökirjan. Sääntökirjan luvussa 4.1.1 määritellään palvelusetelin arvon tarkistamisesta. Sen mukaisesti Raision kaupungin varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksitarkistus tehdään Turun kaupungin varhaiskasvatuksen indeksilaskelmaan perustuen seuraavasti: Palvelusetelin arvon tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 %  ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia Tilastokeskuksen indeksejä. Palvelustelin arvon tarkistus tehdään sääntökirjan mukaan parillisina vuosina. Kustannustason noususta johtuen monet kunnat ovat kuitenkin korottaneet palvelusetelin arvoa 1.8.23 alkaen.

 

Sääntökirjan mukaan seuraamme Turun hintoja. Turussa palvelusetelin korkein arvo on 966 €. Korotusta nykyiseen 911 €:oon esitetään 55 €, mikä tarkoittaa n. 6 %:n korotusta. Korotus on huomioitu talousarviossa.

 

Mikäli palvelusetelin arvoa ei koroteta, on mahdollista, että palvelun tuottaja korottaa perheiltä perittävää asiakasmaksua. Tällöin moni perhe todennäköisesti haluaa siirtyä kunnalliseen varhaiskasvatukseen. Myös mikäli palveluntuottaja päättää lopettaa toimintansa, on kaupungin järjestettävä kunnallinen varhaiskasvatuspaikka heti seuraavasta päivästä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurin arvo kuukaudessa on 1.1.2024 alkaen 966 euroa kuukaudessa yli 3-vuotiaan lapsen kokoaikaisessa hoidossa ja muut arvot saadaan sääntökirjassa päätetyillä kertoimilla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.