Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 417



 

Talousarvion toteutuminen syyskuu 2023

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 417  

448/02.02.02/2023  

 

 Valmistelija: vt. talousjohtaja Sami Koskikallio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginhallitukselle laadittava raportti sisältää koko kaupungin tuloslaskelman lisäksi raportin käyttötalouden toteutumasta lautakunnittain toimintatuottojen, toimintakulujen ja toimintakatteen tasolla. Raportissa esitetään talousarvion toteutumisen lisäksi vertailu edelliseen vuoteen. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.

 

Ohessa ovat tammi-syyskuun talouden toteutumaraportit, verotulojen kertymä, henkilöstö 30.9.2023 sekä jäähalliyhtiölle kohdistuvat kulut.

Raision kaupungin tuloslaskelman toteutuminen syyskuu 2023

Tasaisen käytön mukainen elokuun toteutuma on 75,00 %. Toteutumaprosentit esitetään oheismateriaaleina olevissa raporteissa.

Toimintakate

Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli syyskuussa noin -42,5 miljoonaa euroa ja se toteutui noin 4,0 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toteutumaprosentti oli 68,6 %.

Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin kaikkien lautakuntien osalta.

Kaupunginhallituksen toimintatuottojen toteutuma oli tammi-syyskuussa noin 0,5 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota suurempi. Tuottojen toteutumaan vaikuttivat KH konsernin maltillisesti toteutuneet pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutusvoitot. Koko vuoden osalta luovutusvoittojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Muita merkittäviä eriä ovat laskennallista talousarviota paremmin toteutuneet tuet ja avustukset sosiaaliturvarahastoilta sekä muut tuotot. KH kaupunkikehityksen maa- ja vesialueiden vuokrat toteutuivat tammi-syyskuussa laskennallista talousarviota paremmin. Sekä tontinmyyntitulojen että maa- ja vesialueiden vuokratulojen arvioidaan koko vuoden osalta toteutuvan talousarvion mukaisesti. Myös pakolaisten toimeentulokorvaukset toteutuivat yli laskennallisen talousarvion.

Kaupunginhallituksen toimintakulut toteutuivat tammi-syyskuussa kokonaisuudessaan noin 0,7 miljoonaa euroa arvioitua pienempinä, toteutumaprosentin ollessa 69,0 %. Kaupunginhallituksen toimintakulujen laskennallista talousarviota positiivisempaan toteutumaan vaikutti merkittävimmin asiantuntijapalvelujen ja työllisyysvarauksen talousarviota pienemmät kulut.

Lupalautakunnan toimintatuottojen toteutuma oli tammi-syyskuussa laskennallista talousarviota pienempi 0,1 miljoonaa euroa. Osa lupalautakunnan tuotoista tulee laskutusrytmin vuoksi viiveellä ja tuottojen toteutuma tasoittuu vuoden edetessä. Lupalautakunnan toimintakulut toteutuivat laskennallista talousarviota pienempinä 0,1 miljoonaa euroa. Toimintakate toteutui laskennallista talousarviota paremmin, toteutumaprosentin ollessa 63,5 %.

Infralautakunnan toimintatuottojen toteutuma oli noin 0,3 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota suurempi. Laskennallista talousarviota suurempaan tuottojen määrään vaikutti merkittävimmin muut tuet ja avustukset valtiolta. Toimintakulut toteutuivat noin 1,9 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota pienempinä. Merkittävimmät alitukset aiheutuivat henkilöstökuluista, kunnossapidon kustannuksista, sähkön ja kaasun kustannuksista, jätevesimaksusta, matkustus- ja kuljetuspalveluista, rakennusten ja huoneistojen vuokrista sekä muusta materiaalista. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteutumaprosentin ollessa 60,8 %.

Sivistyslautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin noin 0,5 miljoonaa euroa pääosin valtiolta saatujen tukien ja avustusten johdosta vaikkakin myyntituotot kunnilta alitti laskennallisen talousarvion. Tuottojen toteutuma oli kokonaisuudessaan hieman edellisvuoden tammi-syyskuun toteutumaa pienempi. Toimintakulut toteutuivat laskennallista talousarviota noin 0,3 miljoonaa euroa suurempina. Henkilöstökulujen toteutuma ylitti hieman laskennallisen talousarvion. Palvelujen ostojen toteutuma ylitti laskennallisen talousarvion. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteutumaprosentin ollessa 74,3 %.

Vapaa-aikalautakunnan toimintatuotot toteutuivat 0,1 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota suurempina. Toimintakulut toteutuivat noin 0,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota pienempinä. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteutumaprosentin ollessa 66,9 %.

Koko kaupungin toimintatuottojen toteutuma oli tammi-syyskuussa 14,5 miljoonaa euroa. Toimintatuotot toteutuivat kokonaisuudessaan noin 1,4 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin ja noin 20,9 miljoonaa euroa heikommin kuin edellisvuonna. Toimintatuotot toteutuivat 1,2 miljoonaa euroa paremmin verrattuna edelliseen vuoteen ilman sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan toteutumaa.

Koko kaupungin toimintakulujen toteutuma oli tammi-syyskuussa noin -57,0 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 2,6 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toimintakuluista henkilöstökulut olivat -36,5 miljoonaa euroa ja ne alittivat laskennallisen talousarvion infralautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan osalta. Henkilöstökulut ylittivät laskennallisen talousarvion kaupunginhallituksen, lupalautakunnan sekä sivistyslautakunnan osalta. Toinen iso kululaji, palvelujen ostot, toteutuivat -11,7 miljoonan euron suuruisena alittaen laskennallisen talousarvion 1,2 miljoonalla eurolla.

 

Verotulot

Kaupungin verotulot toteutuivat tammi-syyskuussa noin 3,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Yhteensä verotuloja kertyi noin 49,2 miljoonaa euroa (vuonna 2022 88,5 M€). Kunnallisveroa kertyi noin 37,2 miljoonaa euroa (vuonna 2022 74,6 M€) ja yhteisöveroa noin 5,6 miljoonaa euroa (vuonna 2022 7,8 M€). Kiinteistöveron kertymä oli noin 6,4 miljoonaa euroa (vuonna 2022 6,1 M€).

Verohallinnon mukaan ansio- ja pääomatuloveroja tilitettiin syyskuussa koko maan tasolla 1,1 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Tilitysmäärän alentumisen taustalla olivat pääosin veronpalautusten kasvu sekä jäännösverojen lasku. Tilitysmäärää lisäsivät ennakonpidätykset palkoista.

Vuoden 2023 koko maan yhteisöverojen tilitykset laskivat syyskuussa edellisvuoteen nähden 24,0 prosenttia. Tilitysmäärän lasku johtuu enimmäkseen vuoden 2023 ennakkoverojen tilityksien alentumisesta verrattuna edelliseen vuoteen. Lisäksi tilitysmäärää alentaa vuoden 2022 kasvaneet veronpalautukset sekä lisäennakoiden lasku.

Kiinteistöverojen osalta tilitykset kasvoivat 4,7 prosenttia edellisvuoden tilanteeseen verrattuna. Kasvua selittävät maksuunpanomäärän kasvu ja verotuksen valmistumisen jaksottuminen.

Valtionosuudet

Valtionosuudet toteutuivat tammi-syyskuussa 2,4 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Valtionosuudet olivat tammi-syyskuussa noin 10,5 miljoonaa euroa. Edellisvuoden syyskuuhun verrattuna laskua oli noin 18,9 miljoonaa euroa.

 

Vuosikate ja tuloslaskelman toteutuminen

Vuosikate toteutui tammi-syyskuussa 17,5 miljoonan euron suuruisena. Vuosikatteen toteutuma oli noin 9,4 miljoonaa euroa laskennallista vuosikatetta parempi ja noin 3,7 miljoonaa euroa edellisvuoden tammi-syyskuun vuosikatetta parempi. Vuosikatteen hyvään toteutumaan vaikuttivat myönteisesti aiemmin esitetyt erät: toimintakatteen, verotulojen ja valtionosuuksien talousarviota parempi toteutuma.

Poistot toteutuivat 0,3 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota pienempinä, ollen noin -5,6 miljoonaa euroa.

Tuloslaskelma toteutui kokonaisuudessaan tammi-syyskuussa 11,9 miljoonan euron suuruisena. Edellisen vuoden tammi-syyskuun tulos oli 8,0 miljoonaa euroa.

 

Investoinnit

 

Investointimenot olivat tammi-syyskuussa noin -13,5 miljoonaa euroa toteutumaprosentin ollessa 57,4 %. Investointimenojen toteutuma oli noin 6,1 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Laskennallisen toteutuman mukainen investointimenojen toteutuma olisi tammi-syyskuussa -17,7 miljoonaa euroa.

 

Investointien nettomenot olivat tammi-syyskuussa -12,6 miljoonaa euroa.

 

Vuoden 2023 tulosennuste

 

Alkuperäisessä talousarviossa vuoden 2023 tilikauden ylijäämäksi arvioitiin noin 3,2 miljoonaa euroa. Muutettu talousarvio on tällä hetkellä noin 2,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuoden 2023 tuloksen ennustetaan toteutuvan talousarviota paremmin.

 

Kaupunginhallituksen tuottojen ja kulujen odotetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti, samoin infralautakunnan.

 

Lupalautakunnan osalta toimintatuotoissa ollaan alle laskennallisen talousarvion, mutta laskutussykleistä johtuen tulot tasaantuvat loppuvuotta kohden. Toimintakuluissa ollaan alle laskennallisen talousarvion.

 

Sivistyslautakunnan osalta puolestaan tämän hetkinen ennuste on, että talousarviossa pysytään.

 

Vapaa-aikalautakunnan osalta tulotavoite saavutetaan ja voidaan mennä hieman ylikin. Toimintakuluissa alitetaan reilusti talousarvio. Lisämenoja voi tosin loppuvuonna tulla talvesta riippuen.

 

Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutumassa arvioitua paremmin. Korkotuotot toteutuvat talousarvion mukaisesti, mutta korkokuluissa ylitetään budjetti. Rahoitustuotot ja –kulut yhteensä on toteutuman osalta vain 46,1 % ja toteutumaa painaa alaspäin juurikin korkokulujen suuri osuus.

 

Vaikka Raision kaupungin tulosennuste tämän hetkisen tiedon valossa näyttäisi olevan huomattavasti parempi kuin muutetun talousarvion mukainen tulos, yleinen talouskehitys sekä kustannusten kehitys sisältävät maailmantilanteen vuoksi paljon epävarmuustekijöitä. Tällä on vaikutuksensa myös talouden ennustamiseen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Kustannusten ja korkojen kehitys luo epävarmuutta vuoden 2023 tuloksen arviointiin sekä tulevan talousarviovuoden arviointiin. Ennusteet tehdään ennustehetkellä saatavilla olevaan tietoon perustuen.

 

Edellä mainitut ennusteen erät huomioiden kaupungin vuoden 2023 tulosennuste olisi varovaisuusperiaatetta noudattaen noin yhdeksän miljoonaa euroa ylijäämäinen. Lisäksi loppuvuonna esimerkiksi lomapalkkavarauksen käsittely muuttaa lukuja suuntaan tai toiseen eikä sen vaikutusta tässä vaiheessa vielä tiedetä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen syyskuu 2023 tiedokseen ja esittää valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä talousarvion toteutumisen syyskuu 2023 tiedokseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.