Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 133


 

Valtuutettu Mikko Kangasojan ym. valtuutettujen aloite Pridestä luopumiseksi kaupungin osalta

 

Kaupunginvaltuusto 04.09.2023 § 97 

 

 Valtuutettu Mikko Kangasoja jätti seuraavan aloitteen:

 

 ”Raisio liputtaa Prideä nykyään vuosittain. Sen myötä hyväksytään ja levitetään oikeiden asioiden lisäksi jopa vaarallisia ilmiöitä.

 

 Pride on muuttunut seksuaalivähemmistöjen järjestöstä painokkaasti sukupuolivähemmistöjen poliittisesti vihervasemmistolaiseksi järjestöksi. Nyt on siis suljettu ulos ne, jotka olivat taannoisesta translaista eri mieltä kuin SETA. Järjestö ei siis suvaitse eriäviä mielipiteitä, minkä seurauksena on syntynyt kilpailevia seksuaalivähemmistöjen järjestöjä. Mielipidetotalitarismin sijaan tarvitsemme aitoa vuoropuhelua.

 

 Pride ajaa pontevasti rajuja hormoni- ja leikkaushoitoja sukupuolestaan epävarmoille, vaikka merkittävät alan lääkärit ovat eri mieltä. Uhreja ovat etenkin teinitytöt, joiden keskuudessa on yhä useammin jopa muotia haluta olla poika. Tiedetään kuitenkin, että tällainen teini-iässä syntynyt tunne ei ole pysyvä ja vastaavasti lapsuudesta asti koettu tunne on sitä todennäköisempää, mitä traumaattisempia ihmissuhteita lapsuudessa on ollut. Tällöin siis monilla syyt sukupuolidysforiaan ovat psykologisia, eivätkä fyysisiä. Ne syyt tietenkin pitäisi hoitaa ensin, mutta Pride ajaa yhä nuoremmille rajuja hoitoja aivan liian yksisilmäisesti. Hoitojaan katuvia syrjitään ja leimataan. Lisäksi henkisten ongelmien todelliset syyt jäävät hoitamatta.

 

 Priden ympärillä on toinenkin ilmiö, joita ei voi suvaita. Helsingissä vasta peruttiin kohun takia elokuva, joka kertoi lapsi-drag-esiintyjistä. Elokuvan otteista käy ilmi, että yleisönä on etenkin keski-ikäisiä miehiä, joilla on poikkeuksellisen voimakkaita mieltymyksiä lapsiin. On hyvin vaikea kuvitella, että tuollainen suojelisi tai kehittäisi lapsia.

 

 Esitämme, että pitääkseen etäisyyttä mainittuihin ilmiöihin, Raision kaupunki ei jatkossa osallistu Prideen tai irtisanoutuu niistä lapsia ja nuoria suojellakseen sekä kertoo osallistumisesta tähän mennessä aiheutuneet kustannukset.

 

 4. syyskuuta 2023

 

 Mikko Kangasoja Mikko Tammelin

 Heikki Suominen Pirita Efe

 Mika Koivisto  Jyrki Heiskari

 Tapio Soiniittty Evert Grönblom”

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 18.09.2023 § 308 

  

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen konsernipalveluyksikön valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 422 

 

 Valmistelija: viestintäjohtaja Mirkka Ruohonen ja hallintojohtaja Suvi Posio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Raision kaupunki on osallistunut vuosina 2022 ja 2023 Pride-tapahtumiin liputtamalla sateenkaarilipulla yhden päivän ajan. Molempina vuosina liputusajankohta on ollut elokuussa Raisio-päivänä, samana päivänä kuin Turun Pride-marssi. Liputuspäätös on tehty kaupungin johtoryhmässä ja lippu on liehunut kaupungintalolla.

 

Liputus on symbolinen ele ja se kertoo kaupungin tehtävistä yhdenvertaisuuden edistäjänä ja syrjinnän ehkäisijänä. Yhä useammat kaupungit, viranomaiset, yritykset ja muut toimijat osallistuvat vuosittain Pride-liikkeeseen, koska ne haluavat muistuttaa omassa toiminnassaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista.

 

Kansainvälinen Pride-kuukausi on kesäkuu, mutta Pride-tapahtumia järjestetään ympäri vuoden. Turun Pride-tapahtumat ajoittuvat elokuulle ja maakunnan kuntien ja kaupunkien liputus onkin keskittynyt tästä syystä elokuuhun. Yhden päivän liputus on kaupungilta pieni ele, mutta sillä halutaan osoittaa, että teemme työtä yhdenvertaisuuden, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Kaupungin tehtävät eivät näiltä osin ole muuttuneet, joten liputusta ei ole syytä lopettaa.

 

Tällä hetkellä sateenkaarilipulle on liputuksen ajankohdasta johtuen ollut käytössä ainoastaan yksi salkopaikka. Elokuun viimeinen lauantai on Raisio-päivän ohella valtakunnallinen Suomen luonnon päivä ja kaupungintalon lipputankorivistö on varattu Suomen lipuille. Pride-lippu on ollut Raision vaakunalipun tilalla. Tästä syystä translipulle ei nykykäytännöllä ole kaupungintalon lipputangoissa tilaa. On mahdollista hankkia niin kutsuttu progressiivinen sateenkaarilippu, missä perinteiseen sateenkaarilippuun yhdistyy mm. translipun värit. Päätöksen lipun hankinnasta tekee kaupungin johtoryhmä samalla, kun se päättää vuoden 2024 liputuksen ajankohdasta.  

 

Liputuksesta syntyneet kustannukset ovat tähän mennessä olleet lippujen (yhteensä viisi kappaletta) hankintakulut. Lipun kappalehinta on noin sata euroa.   

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Mikko Kangasoja esitti Mika Koiviston kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu palautusehdotus. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että käsittelyn jatkamista äänestävät jaa ja asian palauttamista äänestävät ei. Äänestysjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhdeksän jaa-ääntä (Jari Salonen, Jonni Moislahti, Tanja Parkko, Jarmo Rosama, Satu Rantanen, Hannele Lehto-Laurila, Jonna Mero, Emma Lindqvist, Jukka Rantala) ja kaksi ei-ääntä (Mika Koivisto, Mikko Kangasoja). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on päättänyt äänestyksen jälkeen jatkaa asian käsittelyä.

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 04.12.2023 § 133  

1250/00.04.02/2023  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.