Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 91


 

Kaupunkikehitysjaoston kokoukset, pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtäville asettaminen vuonna 2024

 

Kaupunkikehitysjaosto 11.12.2023 § 91  

1575/00.01.02.01/2023  

 

 

 Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Raision kaupungin hallintosäännön 155 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.

 

Kaupunkikehitysjaoston kokoukset aloitetaan pääsääntöisesti kello 16 kaupungintalolla kokoushuoneessa tai sähköisinä etäkokouksina. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.

 

Hallintosäännön 156 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli toimielin ei ole muuta päättänyt, kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolme päivää ennen kokousta.

 

Kaupunkikehitysjaoston esityslistat lähetetään ensisijaisesti sähköisesti kaupunginhallituksen päätettyä 11.6.2018 § 217 sähköisen kokousjärjestelmän käytön periaatteista ja sen käytön laajentamisesta.

 

Hallintosäännön 176 §:n mukaan pöytäkirjan sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.

 

Kaupunkikehitysjaoston kokousten pöytäkirjat tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti. Pöytäkirja lähetetään tarkastettavaksi puheenjohtajalle ja pöytäkirjantarkastajille sähköpostilla Raision kaupungin sähköpostiosoitteeseen ja puheenjohtaja ja pöytäkirjan tarkastajat allekirjoittavat pöytäkirjan tämän jälkeen tunnistautumalla esim. verkkopankkitunnuksilla. Kaupunkikehitysjaoston pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana maanantaina ja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Tarkastuspäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirjan tarkastus siirtyy seuraavaan arkipäivään ja pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Vastaavasti nähtäville asettamispäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirja asetetaan nähtäville tätä seuraavana arkipäivänä.

 

Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli kaupunkikehitysjaosto ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että kyseisen asian osalta pöytäkirja tarkastetaan heti.

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunkikehitysjaosto päättää, että

1. jaoston kevään 2024 kokoukset pidetään  seuraavasti:

ma 29.1. klo 15
ke 6.3. klo 16
ma 8.4. klo 16
ke 15.5. klo 16
ma 10.6. klo 16

2. jaoston kokousten pöytäkirjat tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa ensisijaisesti sähköisesti kokousta seuraavana maanantaina ja tarkastettu julkinen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä yllä esittelytekstissä huomioiduin poikkeuksin.

 

Päätös Niko Toivonen ehdotti Eila Karsikkaan ja Elisa Vuorisen kannattamana, että tehtäisiin periaatteellinen päätös, että jatkossa kokoukset alkaisivat aikaisintaan klo 16. Toivosen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Niko Toivosen ehdotuksella lisättynä.