RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 386
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Erillisavustus Raision Nuorisokiekko ry:lle
Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 386
1495/02.05.01.02/2023
Valmistelija: hallintojohtaja Suvi Posio, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähalliyhtiön hallitus päätti 30.5.2023 kokouksessa, että Raision nuorisokiekko ry:n ja Turun Riennon taitoluistelu ry:n uusi jäähinta on 100 € ja ulosmyytävän jään 135 €.
Yhtiö tiedotti jäähinnan korotuksista seuratoimijoita sekä muita käyttäjiä 2.6.2023.
Raision Nuorisokiekko ry tilikausi on 1.5.-30.4.Seura oli budjetoinut jään oston tuntihinnan 85 €/tunti aikaisempien vuosien tapaan. Nyt 1.8.2023 voimaan astunut jäähinnan korotus (15 €/tunti) aiheuttaa RNK:ssa harrastaville jääurheilijoille 100 €/hlö/kausi harrastusmaksujen lisäkorotuspaineen tälle kaudelle.
Raision Nuorisokiekko ry anoo 13 000 euron suuruista erillistä avustusta ajalle 1.8.-31.12.2023 jäänhinnan korotuksesta aiheutuneiden kustannuksien kattamiseksi. Anomus on oheismateriaalina.
Kuukausitasolla Raision Nuorisokiekko ry ostaa jäätä Raision jäähalleista seuraavasti
Elokuu 140,5 tuntia (toteutunut)
Syyskuu 246,5 tuntia (toteutunut)
Lokakuu 219 tuntia (varauttu jääaika tällä hetkellä)
Marraskuu 243 tuntia (varattu jääaika tällä hetkellä)
Joulukuu 180 tuntia (varattu jääaika tällä hetkellä)
Yhteensä 1029 tuntia
Kiinteistö Oy Kerttulan jäähalliin toimintaa on organisoitu viime vuosina uudelleen. Tähän liittyen on mm. toteutettu vuonna 2022 osakekauppa, jolla kaupunki osti kiinteistöyhtiön muiden osakkaiden osakkeet. Omistusjärjestelyillä ja niihin liittyvillä toimenpiteillä on ollut vaikutusta erityisesti kiinteistöyhtiön suurimman asiakkaan, Raision nuorisokiekko ry:n toiminnan ja talouden suunnitteluun. Näistä lähtökohdista on perusteltua kohdentaa Raision nuorisokiekko ry:lle 10 000 euron arvoinen erillisavustus ajalle 1.8.-31.12.2023. Lisäksi Raision nuorisokiekko ry:n kanssa valmistellaan voimassa olevien periaatteiden ja käytäntöjen mukainen yhteistyösopimus, jonka hyväksyy ja allekirjoittaa kaupunginjohtaja.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Raision kaupunki tukee Raision nuorisokiekko ry:tä 1.8.-31.12.2023 välisenä aikana 10 000 euron erillisavustuksena, jonka tavoitteena on kompensoida jään tuntihinnan korotusta. Eritysavustus tulee huomioida lasten-ja nuorten 2023-2024 kausimaksuissa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, tekninen johtaja Timo Oja ja sivistysjohtaja Leena Laakso poistuivat kokouksesta tämän asian jälkeen klo 17.53.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |