RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointijaosto
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asukasbudjetin ideoiden toteuttaminen vuosina 2023-2024
Hyvinvointijaosto 11.10.2023 § 45
532/02.02.02/2023
Valmistelija: hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen ja viestintäjohtaja Mirkka Ruohonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kaupunginvaltuusto on osana vuoden 2023 talousarviota hyväksynyt asukasbudjetoinnin käyttöönoton. Talousarviossa asukasbudjetille on varattu 50 000 euron määräraha. Asukasbudjetointi, eli osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Tavoitteena on syventää demokratiaa ja kehittää osallisuutta.
Raision kaupungin ensimmäisen asukasbudjetoinnin äänestysvaihe päättyi 30.9.2023. Äänestyksessä oli 60 ehdotusta, joista raisiolaiset saivat äänestää mieleisensä ideat toteutukseen. Ehdotuksia äänesti 507 asukasta ja ehdotuksille annettiin yhteensä 3527 ääntä.
Asukkailta saatiin asukasbudjettiin 236 ideaa. Ideat kerättiin 2.5.-22.6.2023. Kyselyalustan lisäksi asukkailla oli mahdollisuus antaa ideansa erilaisissa kohtaamistilaisuuksissa. Tarjolla oli myös digiapua.
Ideoinnissa apuna olleet neljä teemaa hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 17.4.2023. Jokainen idea ja sen toteutusmahdollisuudet käsiteltiin kaupungin eri yksiköissä. Arvioinnissa oli apuna seuraava kriteeristö:
- idea tulee olla kaupungin toimivallassa ja toteutettavissa vuonna 2023-2024
- idea liittyy teemoihin: asuinalueiden kehittäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen, kestävyys ja ekologisuus, hyvinvointi, aktiivisuus ja osallisuus tai Raision kaupunki 50 v -juhlavuosi
- idea on toteutettavissa osallistuvan budjetoinnin määrärahalla (50 000 €)
- idea on kaupungin ylläpidettävissä jatkossa, eikä ei edellytä esim. kestämättömiä ylläpitokustannuksia tai pysyvän henkilökunnan palkkaamista
- idea on epäkaupallinen, syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä
- idean tulee olla lainmukainen
Ideoista hyväksyttiin jatkoon yli 60 ideaa. Samankaltaiset ideat yhdistettiin äänestysvaiheessa, joten äänestysvaiheen ideamäärä oli tasan 60. Hylättyjen ideoiden joukossa oli merkittävä määrä budjetin ylittäviä hankkeita ja myös sellaisia ideoita, jotka toteutuvat jo jotakin toista reittiä. Myös kaupungin toimivallan ja tehtäväkentän ulkopuolisia ideoita oli muutama. Asiantuntijoiden kommentit kaikkiin ideoihin julkaistiin nähtäville elokuun lopussa.
Toteutettavat hankkeet
Äänimäärät hajaantuivat melko tasaisesti ehdotusten välillä ja kaikki ehdotukset saivat vähintään yhden ääneen. Asukasbudjetin ajatus on, että eniten ääniä saaneet ehdotukset toteutetaan. 50 000 eurolla voidaan toteuttaa yhteensä 17 ideaa. Valtaosa ideoiden toteutuksesta sijoittuu vuoden 2024 kesään ja sulan maan ajalle. Ideoihin voi tarkemmin tutustua kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.raisio.fi/asukasbudjetti.
Toteuttavien hankkeiden äänimäärät, pääidea ja toteutushinta
- 182 ääntä, Linnunpönttöjä luonnonsuojelun ja ympäristökasvatuksen edistämiseksi, 500 €
- 143 ääntä, Xbox nuorisotila Noppaan, 500 €
- 128 ääntä, Roskienkeräyskampanja, 1000 €
- 125 ääntä, Puistojumppaa aikuisille, 2000 €
- 118 ääntä, Kävelykartta Killi ja Nalli -kävelyille, 500 €
- 114 ääntä, Koripallokentän ehostus, 2500 €
- 111 ääntä, Koululaisten kesäleiri, 5000 €
- 111 ääntä, Retki nuorille, 2000 €
- 106 ääntä, Penkkejä Raisionlahdelle, 3000 €
- 103 ääntä, Toritapahtumia, 10 000 €
- 100 ääntä, Varppeenseudun maisemapelto, 5000 €
- 99 ääntä, Vertaistukiryhmä mielenterveys- tai päihdeongelmista kärsivien läheisille, 6000 €
- 98 ääntä, Raision 50-vuotispäivällinen Keskuspuistossa, 1500 €
- 91 ääntä, Sulkapalloverkko Karmelinpuistoon tai Kirmaustarhan leikkipuiston lähettyville, 1000 €
- 88 ääntä, Vireyttä ylläpitävää toimintaa kotona asuville ikäihmisille, 4000 €
- 85 ääntä, Koululaisten graffitikilpailu, 3500 €
- 74 ääntä, Ylisukupolvisen kummitoiminta -mallin jalkauttaminen, 2000 €
Asukasbudjetoinnin jatko
Asukasbudjetoinnin jatkuvan prosessin osalta suunnitelma on, että jatkossa toteutus kytkeytyisi paremmin yksiin talousarvioaikataulun kanssa. Ensimmäisen asukasbudjetoinnin oppeja on, että ideoiden käsittelylle ja toteutukselle tulee varata riittävästi aikaa. Jatkossa ideoita voitaisiin myös jatkokehittää asukkaiden kanssa yhteistyössä. Ideoiden keruun ja äänestyksen ajankohta myös vaikuttaa ideoiden sisältöön.
Ideoiden keruu ja ehdotusten äänestys toteutetaan jatkossa joka toinen vuosi alkuvuoden aikana siten, että toteutettavat ehdotukset ovat selvillä talousarvion laatimiseen mennessä. Näin asukkailta tulleita toiveita voidaan edistää myös asukasbudjetin ulkopuolella, osana kaupungin jatkuvaa kehittämistä.
Ehdotusten toteutus tapahtuu aina seuraavan talousarviovuoden aikana, mutta osa ideoista voidaan toteuttaa jo saman vuoden lopussa. Kun hankkeet on saatu vuoden aikana toteutettua, järjestettäisiin taas seuraavana vuonna uusi ideoiden keruu ja äänestys.
Seuraava ideoiden keruuvaihe on vuoden 2025 alussa ja toteutukset tehdään vuosien 2025 ja 2026 aikana. Asukasbudjetoinnin määräraha tulee päättää kaupunginhallituksessa ennen ideoiden keruuvaihetta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Hyvinvointijaosto merkitsee asian tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |