RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raision perusopetuksen alakoulun rehtorin viran julistaminen haettavaksi
Sivistyslautakunta 27.09.2023 § 89
1307/01.01.01.01/2023
Valmistelija: sivistysjohtaja Leena Laakso, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Friisilän koulun rehtori on irtisanoutunut virastaan 30.9.2023 alkaen. Virkaa hoidetaan sijaisjärjestelyin ajalla 1.10.-31.12.2023. Raision perusopetuksen alakoulun rehtorin virka täytetään 1.1.2024 alkaen toistaiseksi. Viran ensimmäinen sijoituspaikka on Friisilän koulu.
Raision kaupungin hallintosäännön 6 luku 54 §:n mukaisesti perusopetuksen rehtorit valitsee sivistyslautakunta. Hallintosäännön 6 luvun 53 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Virka on laitettava julkisesti haettavaksi, mikäli kyseessä on vakinaisesti täytettävä virka.
Ehdotus viranhakuilmoitukseksi on esityslistan oheismateriaalina. Ilmoitus on tarkoituksenmukaista julkaista kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa, työvoimahallinnon mol.fi verkkosivuilla ja Kuntarekryssä.
Samalla, kun päätetään viran haettavaksi julistamisesta, on syytä nimetä henkilöt, jotka valmistelevat viran täyttämistä. Viranhaltijoista haastatteluryhmään esitetään valittavaksi sivistysjohtaja ja opetuksen kehittämispäällikkö.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää:
1. Julistaa Raision perusopetuksen alakoulun rehtorin viran haettavaksi oheismateriaalin mukaisella hakuilmoituksella, joka julkaistaan Kuntarekryssä, kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa ja mol.fi-sivustolla.
2. Viran täyttöä valmistelevaan työryhmään nimetään sivistysjohtaja, opetuksen kehittämispäällikkö sekä sivistyslautakunnan nimeämät henkilöt.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Viran täyttöä valmistelevaan työryhmään nimettiin sivistysjohtaja, opetuksen kehittämispäällikkö sekä sivistyslautakunnasta Anneli Kivijärvi, Mirva Salonen, Tuija Aso, Jukka Rantala ja Jarno Huhtanen.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |