Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 17.08.2023/Pykälä 60



 

Vammaisneuvoston toimintasääntö

 

Vammaisneuvosto 12.04.2023 § 36 

 

 Valmistelijat: vs. hallintojohtaja Anni Hakala, hallintoasiantuntija Enni Mäkilä ja hyvinvointokoordinaattori Heidi Suominen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 6.2.2023 § 44 muistuttanut, että se on edellyttänyt päätöksessään 20.9.2021 vammaisneuvoston toimintasäännön tarkistusta ja lisäksi edellyttänyt, että vammaisneuvosto valmistelee kevään 2023 aikana päätöksentekopalvelujen tuella ehdotuksen uudesta toimintasäännöstä, joka mahdollistaa kuntalain mukaisesti vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet nykyistä laajemmin.

 

Vammaisneuvosto on työstänyt toimintasääntöä työryhmissään, mutta muun muassa hyvinvointialueduudistuksen ja sen tuomien muutosten ennakoinnin haasteellisuuden ja henkilöstövaihdosten vuoksi toimintasääntöesityksen laatiminen on viivästynyt.

 

Päätöksentekopalveluista toimintasääntöluonnosta ovat olleet työstämässä vs. hallintojohtaja Anni Hakala, vammaisneuvoston sihteerinä vuoden 2023 alusta toiminut hallintoasiantuntija Enni Mäkilä sekä kaupungin edustajana vammaisneuvostossa vuoden 2023 alusta toiminut hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen. Päätöksentekopalveluiden työryhmä tiedusteli helmikuun 2023 aikana lähikuntien vaikuttamistoimielimiin, etenkin vanhus- ja vammaisneuvostoihin, liittyviä käytänteitä. Hyvin vapaamuotoiset vastaukset saatiin viidestä kunnasta. Käytännöt vaikuttavat olevan hyvin vaihtelevia, ja monessa kunnassa on aikomus päivittää toimintasääntöjä tämän vuoden aikana

 

Päätöksentekopalveluiden työryhmä laati toimintasääntöluonnoksen, jossa huomioitiin voimassa oleva toimintasääntö sekä vammaisneuvoston työryhmän laatima toimintasääntöluonnos pyrkien huomioimaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet nykyistä laajemmin. Samassa yhteydessä pyrittiin myös yhtenäistämään vanhus- ja vammaisneuvostojen toimintasääntöjä.

 

Päätöksentekopalveluiden työryhmä on maaliskuun lopulla käsitellyt yhteisesti vanhus- ja vammaisneuvostojen puheenjohtajien kanssa toimintasääntöluonnoksia. Tässä yhteydessä tehtiin yhteisesti tarkennuksia luonnoksiin.

 

Esittelijä Vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Jussi Syrjälä

 

Päätösehdotus Vammaisneuvosto käsittelee toimintasääntöluonnosta ja päättää toimintasääntöesityksen lähettämisestä kaupunginhallituksen päätettäväksi.

 

Päätös Vammaisneuvosto käsitteli toimintasääntöluonnosta ja päätti tehdä siihen seuraavat muutokset:

2 § Tehtävät
- Kohtaan 2 lisätään "sekä pitkäaikaissairaiden".

3 § Asettaminen ja kokoonpano
- Ensimmäisen kappaleen alussa toimikausi muutetaan valtuustokaudeksi kahden vuoden sijaan. Kahden vuoden toimikautta on aiemmin kokeiltu. Toimikausi on tällä hetkellä valtuustokausi, ja se on koettu toimivaksi mm. jatkuvuuden turvaamisen ja pitkäjänteisen työn mahdollistamisen vuoksi.
- Ensimmäisen kappaleen loppuun lisätään "Jäsenyhdistykseksi haluavat yhdistykset voivat pyrkiä kirjallisesti vammaisneuvostoon toimikauden vaihtuessa."

Vammaisneuvosto päätti lähettää yllä mainitut muutokset huomioiden toimintasääntöesityksen kaupunginhallituksen päätettäväksi.

 

 

Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 214 

 

 

 Valmistelija: vs. hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaisesti kaupungissa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

Vammaisneuvoston toimintasäännön päivitystä on valmisteltu ja käsitelty edellä kuvatun mukaisesti, ja vammaisneuvosto on 12.4.2023 § 36 päättänyt lähettää toimintasäännön kaupunginhallituksen päätettäväksi. Vammaisneuvoston päätöksen mukainen toimintasääntöesitys on oheismateriaalina.

Vammaisneuvoston käsittelyn jälkeen toimintasääntöön on tehty seuraavassa kuvatut muutokset. Tehdyt muutokset on merkitty erikseen liitteenä olevaan toimintasääntöön.

Toimikausi

Vammais- ja vanhusneuvoston toimintasääntöjen päivitystä on valmisteltu samanaikaisesti ja sääntöjä on valmistelussa pyritty yhtenäistämään kaikin soveltuvin osin. Päätöksentekopalvelujen valmistelussa sekä vammais- että vanhusneuvoston toimikaudeksi on esitetty kahta vuotta, jotta toimikausi olisi myös kaupunginhallituksen toimikauden mukainen. Vammaisneuvosto on kuitenkin esittänyt toimikaudeksi valtuustokautta, perusteena jatkuvuuden turvaaminen ja pitkäjänteisen työn mahdollistaminen. Kaksivuotinen toimikausi ei kuitenkaan estä pitkäjänteistä työtä tai jatkuvuutta, sillä toimintasäännössä ei esitetä määräyksiä siitä, että samaa jäsentä ei voitaisi valita useammalla peräkkäiselle toimikaudelle. Toimintasääntöjen yhtenäistämisen ja kaupunginhallituksen kaksivuotisen toimikauden vuoksi on perusteltua, että myös vammaisneuvoston toimikausi on kaksi vuotta, kuitenkin siten että kaksivuotinen toimikausi on voimassa seuraavan valtuustokauden alusta lähtien.

Yleiskokous

Kaupunginhallitus on toimintasääntötarkastelussa edellyttänyt, että toimintasääntö mahdollistaisi kuntalain mukaisesti vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet nykyistä laajemmin. Toimintasääntöön on valmistelussa kirjattu asiaa seuraavasti: "Myös muut vammaisia edustavat järjestöt ja henkilöt tulee ottaa huomioon nimeämisissä". Valmistelun ja vammaisneuvoston päätöksenteon jälkeen on tunnistettu tarve täsmentää nimeämisen käytäntöjä edelleen, siten että laaja osallisuus toteutuu ja toimintasääntö ohjaa selkeästi toimintatavan nimeämiseen. Tästä syystä kaupunginhallitukselle esitetään mallia, jossa neuvostojen nimeämiseen käytetään yleiskokousta.

Esitettävän mallin mukaisesti yleiskokous kokoontuu kahden vuoden välein huhti-kesäkuun aikana ja valitsee vammaisneuvoston jäsenet ja varajäsenet esitettäväksi kaupunginhallitukselle. Yleiskokous on avoin kaikille ja yleiskokouksessa ehdolle vammaisneuvostoon voivat asettua raisiolaiset vammaiset henkilöt ja heidän omaisensa, sekä vammaisia henkilöitä edustavien järjestöjen edustajat. Yleiskokouksesta ilmoitetaan Raision kaupungin verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa ja lehti-ilmoituksella. Yleiskokouksen puheenjohtajana toimii kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston jäsen ja kokoukselle asetetaan sihteeri päätöksentekopalveluista hallintojohtajan päätöksellä. Tarvittaessa kokoukseen voidaan kutsua myös muita asiantuntijoita. Yleiskokouksessa voidaan jäsenten nimittämisen lisäksi käsitellä myös muita vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyviä asioita, kuten osallistamista hyvinvointisuunnitelman ja -kertomuksen laadintaan.

Vammaisneuvoston jäsenten valinta

Kaupunginhallitus on päätöksellään 20.9.2021 § 315 nimennyt vammaisneuvoston toimikaudekseen. Vammaisneuvoston esitys kaupunginhallitukselle on kuitenkin ollut voimassa olleen vammaisneuvoston toimintasäännön mukaisesti nimeäminen nelivuotiskaudelle (valtuustokausi). Vammaisneuvoston toimintasääntöä esitetään voimaan 1.6.2023 lähtien muilta osin, mutta uusi käytäntö jäsenten valinnan osalta tulisi voimaan koskien seuraavaa valtuustokautta.

 

Esityslistan liitteenä on vammaisneuvoston toimintasääntö, johon on tehty yllä kuvatut muutokset vammaisneuvoston käsittelyn jälkeen. Tehdyt muutokset on merkitty liitteeseen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy vammaisneuvoston toimintasäännön liitteen mukaisesti siten, että toimintasääntö tulee muilta osin voimaan 1.6.2023 alkaen ja yleiskokouskäytäntö otetaan käyttöön vammaisneuvoston asettamisessa kaudelle 1.6.2025-31.5.2027.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Kaupunginjohtaja teki asiaan seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää lähettää Vammaisneuvoston toimintasääntöesityksen muutoksilla vammaisneuvoston lausuttavaksi elokuun 2023 loppuun mennessä.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Vammaisneuvosto 17.08.2023 § 60  

502/00.01.02.01/2023  

 

 

 Vammaisneuvosto päätti kokouksessaan 7.6.2023 § 55 perustaa työryhmän lausunnon valmisteluun. Työryhmä on laatinut lausuntoluonnoksen kokouksissa käydyt keskustelut huomioiden.

 

Esittelijä Vammaisneuvoston puheenjohtaja Helena Eskonmaa

 

Päätösehdotus Vammaisneuvosto käsittelee lausuntoluonnoksen ja antaa lausunnon Vammaisneuvoston toimintasääntöesityksestä muutoksilla kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Vammaisneuvosto käsitteli lausuntoluonnoksen ja päätti yksimielisesti antaa liitteen mukaisen lausunnon Vammaisneuvoston toimintasääntöesityksestä muutoksilla kaupunginhallitukselle.