RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 201
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Konserniohje Raision Vesi Oy:lle hulevesiasiassa
Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 201
355/00.04.02/2023
Valmistelija: tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision Vesi Oy:n hallitus päätti kokouksessaan 27.2.2023 §10 pyytää kaupungilta konserniohjetta liittyen hulevesiasian etenemiseen seuraavasti:
1) Luvan myöntäminen Raision Vesi Oy:n 100 % omistaman ja hallinnoiman tytäryhtiön (Raision Hulevesi Oy) perustamiseksi ja siihen liittyvien toimenpiteiden tekemiseksi;
2) Raision Vesi Oy:n taseessa olevan hulevesiomaisuuden siirtämiseksi perustettavan tytäryhtiön taseeseen;
3) Hulevesiomaisuuden vuokraamisen ja vuokrasopimuksen laatimiseksi Raision kaupungin ja perustetun tytäryhtiön välille;
4) Vuokran perimiseksi Raision kaupungilta, jonka suuruus vastaa perustettavan tytäryhtiön vuosittaisia kuluja ja poistoja;
5) Hulevesiverkon investointien, ylläpidon ja operoinnin sopimuksen laatimiseksi perustettavan tytäryhtiön ja kaupungin välille;
6) Kaikkien edellä mainittujen ja muiden välttämättömien toimenpiteiden ja muutosten toteuttamiseksi sekä kokonaisaikataulun päättämiseksi siten, että kaupungin perimä hulevesimaksu ja yhtiön tekemä taksa-alennus voidaan ottaa käyttöön 1.1.2024 alkaen, jolloin vuosi 2024 on ensimmäinen vuosi johon kyseiset toimenpiteet ja maksumuutokset kohdistuvat.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi hulevesimaksun määräytymisen mekanismin ja yksikköhinnan 30.1.2023 §5.
Selvityksessä hulevesivastuiden jakamisen vaihtoehdoista Raision kaupungissa (oheismateriaalina) on esitetty tarkoituksenmukaisin malli (vaihtoehto C). Mallia on kuvattu seuraavasti:
1) Raision Vesi Oy:n taseessa olevien hulevesiin liittyvän omaisuuden siirtäminen Raision Vesi Oy:n perustamaan tytäryhtiöön, jotta päästään MRL:n mukaiseen hulevesien hallintaan.
2) Julkisoikeudellisen hulevesimaksun käyttöönotto, jonka kaupunki perii kaikilta hulevesijärjestelmän vaikutusalueella olevilta kiinteistöiltä. Yhtiö perii kaupungilta vuokraa hulevesiverkoista, jolla katetaan em. hulevesiyhtiölle vuosittain aiheutuvat kustannukset (leasing-malli). Yhtiö ei voi periä kaupungin puolesta julkisoikeudellista maksua, koska se on yksityisoikeudellinen toimija, jonka asiakassuhteet perustuvat vain laadittuihin vesihuollon liittymis- ja käyttösopimuksiin.
3) Yhtiö purkaa hulevesisopimukset sekä alentaa kuluttaja-asiakkailta perimiään taksoja vesi- ja viemärimaksujen osalta. Yhtiö luopuu huleveden liittymismaksun perimisestä. Taksanalennukset olisivat alustavien arvioiden mukaan yhteensä n. -38 senttiä, joista talousveden kuutiotaksan osalle kohdistuisi -14 senttiä ja jäteveden osalle -24 senttiä. Tällöin yhtiön tulot laskisivat vuodessa nykyisellä kulutuksella n. 560.000 euroa.
4) Yhtiön ja kaupungin välinen tehtävänjako hulevesiverkostojen investoinneissa ja ylläpidossa määritetään, sekä aiheesta laaditaan ja hyväksytään Kuntaliiton mallipohjaa soveltaen kirjallinen hulevesisopimus.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa Raision Vesi Oy:lle konserniohjeena, että hulevesiasian valmistelua voidaan jatkaa valtuuston päätöksen ja Raision Vesi Oy:n hallituksen ehdotuksen 27.2.2023 § 10 mukaisesti siten, että hulevesimaksu voidaan ottaa käyttöön 1.1.2024 alkaen.
Päätös Jonni Moislahti ja Janne Laulumaa poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Molemmat ovat Raision Vesi Oy:n hallituksen jäseniä (HL 28 § 1 mom. 5 kohta, ns. yhteisöjäävi).
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |