Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 68


1 Ehdotus nuorisoavustuksista 2023

 

Avustukset nuorisoyhdistyksille vuodelle 2023

 

Vapaa-aikalautakunta 02.05.2023 § 68  

184/02.05.01.02/2023  

 

 

Valmistelija: nuorisotyön koordinaattori Suvi Valtonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Nuorisoyhdistysten avustusohjeiden mukaan perusavustus toimintaan ja ohjaajien palkkausavustus oli ilmoitettu haettavaksi 31.3.2023 klo 16 mennessä.

 

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä kuudelta yhdistykseltä. Perusavustusta toimintaan haki kuusi yhdistystä ja palkkausavustusta kolme yhdistystä.

 

Avustuksia vuodelle 2023 on varattu yhteensä 50 000 euroa: toimintaan 14 200 euroa ja ohjaajien palkkakuluihin 25 000 euroa liitteen mukaisesti.

Leiriavustuksia jää syksyllä jaettavaksi 10 800 euroa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta päättää jakaa vuoden 2023 talousarvioon ta-kohdalle 4740.441010 varatun määrärahan toimintaan 14 200 euroa ja ohjaajien palkkakuluihin 25 000 euroa liitteen mukaisesti.

 

Päätös Jyrki Heiskari ehdotti, että Raision Nuoret Kotkat ry:lle ei myönnetä avustusta. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti Sari Packalénin ehdottamana ja Nina Stenlundin kannattamana jakaa nuorisoyhdistysten avustukset liitteen mukaisesti seuraaville yhdistyksille: Raision KilliNallit, Jokikylän Pojat ry, Raision Lastenliitto ry, Raision Vesaiset ry ja Raision Pinskut ry. Raision Nuoret Kotkat ry:ltä pyydetään toiminnasta lisäselvitys.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti yllä mainittu muutos huomioiden.

Pöytäkirjaan merkittiin, että Aija Salerto poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Salerto on avustusta hakeneen yhdistyksen hallituksen jäsen.

Vapaa-aikalautakunta valitsi yksimielisesti tämän pykälän pöytäkirjantarkastajaksi Sari Packalénin.