RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 kulttuuritoiminta-avustusten myöntäminen yhdistyksille ja yhteisöille
Vapaa-aikalautakunta 02.05.2023 § 70
260/02.05.01.02/2023
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 21.4.2023;
Kulttuuripalveluiden talousarviossa on vuodelle 2023 varattu 10.000 euroa yhdistysten ja yhteisöiden kulttuuritoiminnan tukemiseen, yksityisille ei avustuksia myönnetä.
Kulttuuritoiminta-avustukset vuodelle 2023 on julistettu haettavaksi 31.3.2023 mennessä kaupungin verkkosivuilla, hausta oli ilmoitus myös Raisio Tiedottaa -lehdessä 1/2023. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä 16 (vuonna 2022 hakemuksia tuli myös 16). Hakemusten yhteissumma on 19.460 € (vuonna 2022 18.832 €). Liitteenä on yhteenveto avustushakemuksista, jossa on huomioitu yhdistysten mahdollisesti muulla tavoin kaupungilta saama tuki (esim. toimi- tai esiintymistilat ym.).
Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt kulttuuriavustusten jakoperusteet kokouksessaan 13.3.2012 § 18, jakoperusteet oheismateriaalina.
Kaupungin muiden toimielimien myöntämät avustukset
Nykyisten hakuehtojen mukaisesti kaupungin kaikkien toimielimien myöntämät toiminta-avustukset ovat haettavana samaan aikaan. Hakijayhteisö voi saada vain yhdeltä kaupungin toimielimeltä yleisavustukseksi katsottavan avustuksen, mutta kohdeavustuksia voi myöntää useampi toimielin.
Petäsmäen pientaloyhdistys ry on hakenut yleisavustusta mm. talkoiden järjestämiseen sekä ympäristöavustuksista että kulttuuriavustuksista. Näin ollen kulttuuriavustuksista avustusta ei myönnetä.
Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ja Raision Rinkka ry ovat hakeneet avustusta liikunta-avustuksista sekä luonnonsuojeluyhdistys myös ympäristölautakunnan ympäristöavustuksia tiedottamiseen, yleisötilaisuuksiin ja jäsenistön kouluttamiseen. Näiden tahojen mahdollisesti myöntämät avustukset eivät ole päällekkäisiä kulttuuriavustuksen käyttötarkoituksen kanssa, vaan kulttuuriavustusmäärärahoista esitetään kohdeavustusta Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry:lle ja Raision Rinkka ry:lle.
Jaettujen avustusten valvonta
Yleis- ja/tai kohdeavusta saaneilla yhdistyksillä ja yhteisöillä on velvollisuus raportoida avustuksen käytöstä kulttuuripalveluille. Raportti edellisen avustuksen käytöstä on toimitettava maaliskuun loppuun mennessä avustuksen myöntämistä seuraavana vuonna. Mikäli raporttia avustuksen käytöstä ei ole toimitettu määräajassa, yhdistys, yhteisö tai yksityishenkilö voidaan sulkea pois avustuksien piiristä lautakunnan päättämäksi ajaksi.
Rekisteröityjen yhdistysten on lisäksi toimitettava edellisen vuoden tilinpäätös viimeistään marraskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa lautakunnan myöntämää avustusta ei laiteta maksuun ja se raukeaa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta päättää myöntää vuoden 2023 kulttuuritoiminta-avustukset yhdistyksille ja yhteisöille oheisen liitteen mukaisesti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Nina Stenlund poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Stenlund on avustusta hakeneen yhdistyksen hallituksen jäsen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |