RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 154
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettu Sari Packalénin ym. valtuutettujen aloite koskien valtuutettujen tiedonsaantia valtuustokauden aikana
Kaupunginvaltuusto 07.06.2021 § 95
Varavaltuutettu Sari Packalén jätti seuraavan aloitteen:
"Tällä kuluneella kaudella on käsittelyssä ollut useita isoja hankkeita, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi kaupungin vetovoimaisuuteen, ympäristöön, yrittäjiin ja ennen kaikkea asukkaisiin. Olisi tärkeää, että valtuustolla olisi kaikki työvälineet käytössä jo ennen asioiden tuomista valtuustoon päätettäväksi. Paljon on puhuttanut tällä kaudella kouluverkkouudistus, E18-tieprojekti ja monet kaavoitushankkeet.
Korona-aika on aiheuttanut meille muutoksen kokoustekniikoihin, joka on vaikuttanut myös siihen, että ryhmien keskinäiset kokoukset ovat jääneet vähemmälle kuin normaalilla kaudella. Valtuuston kokoukseen tulevat asiat monta kertaa suoraan ensi kertaa tiedoksi.
Isoissa projekteissa kuten esimerkiksi kouluverkkouudistuksessa monelta tietokatkokselta olisi vältytty sillä, että asia olisi tuotu valtuustoon 1-2 kertaa vuodessa.
Teams-kokouksen ongelmana tällä kaudella on ollut valitettavasti se, että kokoukset venyvät eikä välttämättä valtuutetut ole niihin hyvin valmistautuneet kuin olisi pitänyt.
Ehdotankin seuraavanlaista työtapaa ensi kaudelle ja tulevalle valtuustolle.
Kaupunginjohtaja tai kyseiset virkamiehet pitäisivät 1-2 kertaa vuodessa tilannekatsauksen, jossa käytäisiin läpi esimerkiksi lautakunnissa valmisteltavina olevista asioista, jotka ovat isoja projekteja kuten esimerkiksi on E18 ja keskustan muutokset. Aineisto toimitettaisiin jo etukäteen valtuutetuille ja heillä olisi mahdollisuus miettiä omissa ryhmissään, mihin asiaan he kenties kaipaisivat lisätietoa. Näin vältyttäisiin tietokatkoksilta, kuntalaiset saisivat ajanmukaista tietoa, yritykset pystyisivät ennakoimaan tulevia mahdollisia muutoksia yritystoimintaansa ja valtuuston kokoukset eivät venyisi turhan pitkiksi, jolloin säästetään myös palkkiokuluissa.
Tilannekatsauksen tulisi olla maksimissaan 10-15 minuuttia pitkiä ja kysymysosuudelle olisi varattu aikaa maksimissaan 15 minuuttia. Näin päättäminen olisi entistä avoimempaa ja ytimekkäämpää sekä palvelisi niin yrittäjiä kuin asukkaita meidän kaupungissa.
Me allekirjoittaneet valtuutetut toivomme tämän käytännön pikaista käyttöönottoa ensi valtuustokaudella.
Raisiossa 7.6.2021 Sari Packalén
Niina Äikäs Maria Virko
Aki-Petteri Löfgren Sirpa Ek
Mirja Hurskanen Anneli Kivijärvi
Raimo Sulonen Hannele Lehto-Laurila
Aarre Lehtonen Vesa Parantainen"
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 21.06.2021 § 240
Kaupunginhallitus lähettää - - valtuutettu Sari Packalénin aloitteen koskien valtuutettujen tiedonsaantia valtuustokauden aikana konsernipalveluyksikön valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 47
Valmistelija: vs. hallintojohtaja Anni Hakala ja viestintäjohtaja Mirkka Ruohonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Vuoden 2021 aikana on tehty useita aloitteita liittyen tiedonkulkuun, osallistamiseen ja lähidemokratiaan. Toimintaa on kehitetty määrätietoisesti ja moneen valtuustoaloitteiden osoittamiin puutteisiin on jo löydetty ratkaisu. Tästä syystä vastauksessa huomioidaan yhteensä kolme aloitetta.
25.1.2021 Valtuutettu Eeva Savolan ym. valtuutettujen aloite koskien kuntalaisille tarjottavien sähköisten palvelujen tasavertaisuutta
1.3.2021 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien lähidemokratian kehittämistä Raisiossa
7.6.2021 Valtuutettu Sari Packalénin ym. valtuutettujen aloite koskien valtuutettujen tiedonsaantia valtuustokauden aikana
Vuoden 2021 aikana on tunnistettu tarve informoida valtuutettuja ja muita luottamushenkilöitä valmistelussa olevista asioista sekä varata valtuutetuille ja muille luottamushenkilöille mahdollisuus esittää kysymyksiä ja näkemyksiä valmistelun aikana ennen asian saattamista päätöksentekoon. Toimintatapoja on kehitetty ja osa on vakiintunut pysyvään käyttöön.
Syksystä 2021 luottamushenkilöiden informointia ja osallistamista on toteutettu mm. järjestämällä infotilaisuuksia sekä seminaarityöskentelyä. Infotilaisuuksien ja seminaarityöskentelyn osalta on myös keskusteltu ennakkoon erityisesti kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston kanssa aiheista, joita halutaan infotilaisuuksissa ja seminaareissa painottaa.
Uusi toimintatapa on saanut positiivista palautetta muun muassa kaupungin uuden strategian sekä talousarvioiden valmistelussa. Valtuustoa osallistettiin mm. sataman ja keskustan kehittämisessä ja infotilaisuuksia on pidetty mm. ympäristöohjelmasta ja Ukrainan tilanteesta.
Näitä työskentelytapoja on tarkoitus jatkaa ja edelleen kehittää. Valtuuston kokousaikataulussa 2023 onkin huomioitu aikavaraukset valtuustoinfoille ja -seminaareille. Myös erillisiä ja yhteisiä lautakuntaseminaareja toteutetaan.
Tiedonkulkua ja osallisuutta kehitetään määrätietoisesti
Kuntalaisten tiedonsaantia ja osallisuutta kehitetään yhtä matkaa valtuuston toimenpiteiden kanssa. Vuonna 2022 toteutettiin asukkaille ja kaupungin muille toimijoille Koronasta ulos, strategia ylös -ideahaku. Kaupunginhallituksen päätöksillä asukkaiden ideoille tarjottiin taloudellista toiminta-avustusta, tavoitteena viedä strategian tavoitteita eteenpäin ja osallistaa asukkaat strategian toimeenpanoon. Kaupungille tulleista 29 hakemuksesta rahoitettiin loppujen lopuksi 12, ja varattu määräraha käytettiin lähes täysimääräisesti.
Ideakilpailu oli askel kohti osallistuvaa budjetointia, sen käynnistämiseen on varattu 50 000 euroa vuodelle 2023. Osallistuvan budjetoinnin hankkeessa voidaan hyödyntää valtuustoaloitteessa toivottua otakantaa.fi -verkkopalvelua.
Osallistaminen ja uusien toimintamallien rakentaminen tulee myös kaupungin uuden hyvinvointikoordinaattorin tehtävien kautta. Tavoitteena on osallistaa kaupungin eri toimijoita tasavertaisesti. Esimerkiksi vuoden 2023 yhtenä tavoitteena on vaikuttamistoimielinten toiminnan kehittäminen. Vuoden 2023 alusta Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha perusti omat vaikuttamistoimielimet, mm. monikulttuurisuusneuvoston, joihin on nimetty raisiolaiset edustajat.
Asukkaita osallistetaan myös esimerkiksi asukastilaisuuksien avulla. Koronarajoitusten vapautumisen jälkeen asukkaille on järjestetty infotilaisuudet muun muassa keskustan kehittämisestä. Myös alakoululaisille suunnattu lasten parlamentti voitiin toteuttaa vuonna 2022.
Asukastiedottamiseen on useita erilaisia kanavia ja eri-ikäisiä asukkaita pyritään tavoittamaan sekä digitaalisilla että perinteisillä alustoilla. Digitaalisten palveluiden kehittäminen voi parhaimmillaan lisätä palveluiden käyttöä ja saavutettavuutta. Parhaillaan rakennetaan muun muassa kaupungin palveluita yhdistävää verkkokauppaa. Palveluiden helppokäyttöisyyttä kehitetään monen eri tahon osalta.
Kaupungin verkkosivut, tiedotuslehti ja lukuisat sosiaalisen median kanavat pyrkivät kertomaan asukkaille ajankohtaisista asioista, päätöksenteossa olevista asioista ja muita asukkaita kiinnostavista hankkeista. Asukasinfot, tapahtumat ja muut tiedottamisen keinot kasvattavat tasavertaisen osallistumisen mahdollisuuksia.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteisiin edellä olevan vastauksen ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteisiin annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteet loppuunkäsitellyksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 20.03.2023 § 33
154/07.01.02/2023
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteisiin annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteet loppuunkäsitellyksi.
Päätös Eeva Savola ehdotti Teija Hurmerinnan kannattamana asian palauttamista valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kannatettu palautusehdotus ja tiedusteli, voidaanko päätös asiassa tehdä yksimielisesti. Saatuaan myönteisen vastauksen, puheenjohtaja totesi, että asia palautetaan valmisteluun.
Kaupunginhallitus 17.04.2023 § 154
534/07.02.01/2023
Valmistelija: vs. hallintojohtaja Anni Hakala ja viestintäjohtaja Mirkka Ruohonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Vuoden 2021 aikana on tehty useampia valtuustoaloitteita liittyen tiedonkulkuun, osallistamiseen ja lähidemokratiaan. Raision kaupungin toimintaa on kehitetty määrätietoisesti ja esimerkiksi valtuutettujen tiedonsaantiin on jo löydetty ratkaisuja ja toimintaa kehitetään edelleen.
Vuoden 2021 aikana on tunnistettu tarve informoida valtuutettuja ja muita luottamushenkilöitä valmistelussa olevista asioista sekä varata valtuutetuille ja muille luottamushenkilöille mahdollisuus esittää kysymyksiä ja näkemyksiä valmistelun aikana ennen asian saattamista päätöksentekoon. Toimintatapoja on kehitetty ja osa on vakiintunut pysyvään käyttöön.
Syksystä 2021 luottamushenkilöiden informointia ja osallistamista on toteutettu mm. järjestämällä infotilaisuuksia sekä seminaarityöskentelyä. Infotilaisuuksien ja seminaarityöskentelyn osalta on myös keskusteltu ennakkoon erityisesti kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston kanssa aiheista, joita halutaan infotilaisuuksissa ja seminaareissa painottaa.
Uusi toimintatapa on saanut positiivista palautetta muun muassa kaupungin uuden strategian sekä talousarvion 2022 valmistelussa. Valtuustoa osallistettiin mm. sataman ja keskustan kehittämisessä ja infotilaisuuksia on pidetty mm. ympäristöohjelmasta ja Ukrainan tilanteesta.
Näitä työskentelytapoja on tarkoitus jatkaa ja edelleen kehittää. Valtuuston kokousaikataulussa 2023 onkin huomioitu aikavaraukset valtuustoinfoille ja -seminaareille. Myös erillisiä ja yhteisiä lautakuntaseminaareja toteutetaan.
Valtuuston toimintatapojen kehittämiseksi on myös toteutettu valtuuston toiminnan itsearvioinnin kysely, jonka tulokset käytiin läpi valtuustoseminaarissa 12.4.2023.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |