RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen
Keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 13
941/00.00.00.01/2022
Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Vaalilain 63 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen klo 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään niitä avaamatta huomioon ottamatta.
Vaalilain 66 g §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan noudattaen, mitä 63 §:ssä säädetään.
Ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen valmistava tarkastaminen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten on tehty oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti. Valmistavien toimenpiteiden aikana on huolehdittu tarpeellisen valvonnan järjestämisestä. Vähintään kaksi henkilöä on ollut samanaikaisesti paikalla aina, kun ennakko- tai kirjeäänestysasiakirjoja on käsitelty.
Tarkastamiseen liittyvät ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset, keskusvaalilautakunnan on tehtävä päätösvaltaisessa kokoonpanossa. Äänestyksen huomioon ottamatta jättämisestä on tehtävä merkintä kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja kuorineen.
Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaisesti ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjojat on tarkastettava omina kokonaisuuksinaan.
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastuksen jälkeen kunnan keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt vaalikuoret äänestysalueittain sekä laskettava vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan.
Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastuksen jälkeen kunnan keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret äänestysalueittain sekä laskettava kirjeäänestyksen vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan.
Tämän jälkeen hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret avataan, äänestyslippu otetaan ulos kuoresta vaalisalaisuus säilyttäen (lippua ei saa avata), äänestyslippu leimataan vaalileimasimella ja suljetaan ennakkoäänestyksen ruskeaan vaalikuoreen. Lopuksi näin syntyneet ruskeat ennakkoäänestyksen vaalikuoret lajitellaan asianomaisen äänestysalueen kohdalle hyväksyttyjen ennakkoäänestyksen vaalikuorten joukkoon.
Vaalilain 63 §:n mukaan ennakkoäänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos
- ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin,
- vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä,
- lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin tai päätellä, kuka on äänestänyt,
- kotiäänestys on kohdissa 1-3 mainittujen syiden lisäksi jätettävä huomioon ottamatta, jos lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.
Kirjeäänestys on 63 §:n 1-3 momentissa tarkoitettujen syiden lisäksi jätettävä huomioon ottamatta, jos:
1) kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta;
2) kirjeäänestyksen vaalikuori on avonainen ja voidaan päätellä, että avonaisuus johtuu muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin;
3) kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat 66 d §:n 5 momentissa tarkoitettujen kirjeäänestyksen todistajien allekirjoitukset.
Hyväksytyt vaalikuoret on äänestysalueittain lajiteltuna ja lähetekirjeistä erotettuina säilytettävä avaamattomina varmassa tallessa siihen asti kun ne toimitetaan vaalipiirilautakunnalle laskentaa varten.
Tarkastuksen päätyttyä keskusvaalilautakunnan on pakattava hyväksytyt vaalikuoret äänestysalueittain jaoteltuina kestävään päällykseen. Kunkin äänestysalueen vaalikuoret on pakattava erikseen nippuihin siten, ettei sekoittumisvaaraa muiden äänestysalueiden vaalikuoriin ole. Jokaiseen nippuun on merkittävä äänestysalueen numero ja vaalikuorten lukumäärä. Päällys on suljettava huolellisesti, ja siihen on merkittävä vaalipiirilautakunnan osoite, päällykseen pakattujen vaalikuorien määrä kussakin äänestysalueessa ja lähettäjä eli keskusvaalilautakunnan nimi. Lähetys on sinetöitävä keskusvaalilautakunnalle toimitetulla sinetöintinauhalla.
Esittelijä Puheenjohtaja Nina Jefimoff
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat esittelytekstissä mainittujen ohjeiden mukaisesti.
Päätös Keskusvaalilautakunta
1. tarkasti määräaikaan 31.3.2023 klo 19.00 mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat edellä esittelytekstissä mainittujen ohjeiden mukaisesti.
2. totesi, että yhdestä (1) ulkomaan ennakkoäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu vaalitoimitsijan allekirjoitus. Tämä äänestys jätettiin huomioon ottamatta ja lähetekuori sisältöineen liitettiin pöytäkirjaan.
3. totesi, että neljästä (4) ennakkoäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestäjän allekirjoitus. Nämä neljä (4) äänestystä jätettiin huomioon ottamatta ja lähetekuoret sisältöineen liitettiin pöytäkirjaan.
4. äänesti yhdestä (1) ennakkoäänestyksen hyväksymisestä, josta lautakunta ei ollut yksimielinen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 3 äänestyksen hyväksymistä kannattavaa ääntä (Jefimoff, Nurmi, Rintee) ja 2 äänestyksen huomioon ottamatta jättämistä kannattavaa ääntä (Julku, Halonen). Puheenjohtaja totesi, että lautakunta oli päättänyt hyväksyä em. äänestyksen.
5. totesi hyväksyttyjä kirjeäänestyksiä saapuneen 10 kappaletta.
6. totesi hyväksyttyjä ennakkoääniä olevan kokonaisuudessaan seuraavasti
Alue 001 Keskusta-pohjoinen 3959 kpl
Alue 002 Itäinen 889 kpl
Alue 003 Eteläinen 1329 kpl
Alue 004 Läntinen 1630 kpl
Yhteensä 7807 kpl
7. totesi, että äänestysalueen 001 Keskusta-pohjoinen ääniin sisältyy kaksi (2) äänestysalueeseen 003 Eteläinen kuuluvaa ääntä johtuen lähetekirjeiden käsittelyssä tapahtuneesta virheestä.
8. sulki vaalikuoret äänestysalueittain pakkaukseen ja sinetöi pakkaukset.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |