RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 103
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöraportti 2022
Yhteistyötoimikunta 15.03.2023 § 10
Henkilöstöjohtaja Piia Syvänen:
Henkilöstöhallinto on koonnut oheismateriaalin mukaisen henkilöstöraportin vuodelta 2022. Raporttiin on koottu henkilöstöön liittyvät tilastotiedot sekä tapahtumat.
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Piia Syvänen
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta käy henkilöstöraportista tarpeellisen keskustelun ja merkitsee sen tietoonsa saatetuksi.
Päätös Yhteistyötoimikunta kävi vuoden 2022 henkilöstöraportista tarvittavan keskustelun ja merkitsi sen tietoonsa saatetuksi.
Kaupunginhallitus 27.03.2023 § 103
323/01.00.02/2023
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstöraportin vuodelta 2022 tiedoksi ja antaa sen edelleen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Henkilöstöjohtaja Piia Syvänen poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.16.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |