Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 23


 

Valtuutettu Pipsa Allénin ym. valtuutettujen aloite koskien omakotiasumisen kustannuksia Raisiossa

 

Kaupunginvaltuusto 26.3.2018 § 54

 

Valtuutettu Pipsa Allén jätti seuraavan aloitteen:

 

"Pari viikkoa sitten uutisoitiin Omakotiliiton KTI Kiinteistöliitto Oy:llä teettämän tutkimuksen tuloksista, joiden mukaan omakotitalossa asuminen Suomessa on kalleinta Raisiossa. Tutkimuksessa vertailtiin kunta- ja aluekohtaisesti päätettävien kunnallisten maksujen suuruutta. Tutkimuksessa oli mukana 52 kuntaa, joiden asukasluku edustaa 71% suomalaisista.

 

Tutkimustulokset ovat herättäneet paljon keskustelua kuntalaisten keskuudessa. Tulokset eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa kokonaistilanteesta.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Raisiossa selvitetään omakotiasumisen kustannuksiin vaikuttavat keskeiset tekijät verrattuna lähikuntiin (Naantali, Masku, Rusko, Lieto, Kaarina ja Turku). Selvityksen tulokset tulee olla selvillä ensi vuoden budjettia laadittaessa, jotta mahdolliset kilpailutekijät asumiskustannusten vertailussa voidaan ottaa huomioon päätöksenteossa.

 

Raisiossa 26.3.2018

 

Pipsa Allén  Jukka A. Rantala

Jari Salonen  Eeva Savola

Harri Seikola  Janette Broberg

Ari Leinonen  Jonni Moislahti

Tanja Parkko  Heikki Laine

Seija Sorsavirta Jukka Rantala

Jari Pulkkinen Kimmo Kosonen

Annika Aaltonen Kristiina Engström

Eija Erasvuo  Niina Äikäs"

 

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 16.4.2018 § 129

 

- - Kaupunginhallitus lähettää - - valtuutettu Pipsa Allénin aloitteen koskien omakotiasumisen kustannuksia Raisiossa teknisen keskuksen valmisteltavaksi - -.

 


 

Kaupunkikehitysjaosto 03.04.2023 § 23  

486/02.05.00/2023  

 

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Omakotiliitto sekä Kiinteistöliitto ovat toteuttaneet valtuustoaloitteen jättämisen jälkeenkin vuosittain asumisen kustannusten tutkimustaan. Omakotiliiton tutkimuksen, joka on tätä nykyä nimellä Kunnalliset maksut, pohjana käytetään standardoitua tyyppitaloa seuraavanlaisin kriteerein:

 

. 120 m2 suuruinen omakotitalo

. 30 vuotta vanha talo, jonka kantava rakenne puuta

. oma 1000 m2 suuruinen tontti

. vesimittari 20 mm, kulutus 135l/asukas/vrk, 3 asukasta

. 1 sekajäteastia 240 l, tyhjennys 2 x kk

. lämmitysmuoto sähkö: lämmitys 14 000 kWh/v

. käyttösähkö 4000 kWh

. sulakekoko 3 X 25 A (yleissiirto)

 

Tutkimus pitää sisällään tätä nykyä 100 kuntaa, jotka kattavat 84 % Suomen asukasluvusta. Edellä mainitun tyyppitalon osalta on tarkasteltu asumisen kustannuksista seuraavat kunnallisiin maksuihin liittyvät kuluerät:

 

. kiinteistövero (rakennus + tontti)

. lämmitys (sähkö)

. käyttösähkö

. vesimaksut (talous-, hule- ja jätevesi)

. jätemaksut

 

Asumisen kustannuksista on poissuljettu asuntolaina, korkokustannukset, vakuutusmaksut, vartiointi- tai korjauskustannukset. Johtuen vallitsevasta markkinatilanteesta, vertailu on tällä kertaa tehty myös ilman sähkön kustannuksia.

 

Kiinteistöliiton toteuttamassa indeksitalo-vertailussa indeksitalo on standardoitu 10 000 kuutiometrin tilavuudelliseen asuinkerrostaloon, joka on kaukolämmössä. Muut kustannukset (veden, jätteen ja sähkönkulutuksen osalta) on standardoitu keskimääräisiin kulutuksiin. Indeksitalo ei osin vastaa valtuustoaloitteessa esitettyyn omakotitalon asumiskustannuksiin, mutta antaa kuitenkin varsin yhteneväistä kuvaa Raision asumisen kustannuksista. Tästä johtuen indeksitalo-vertailu on soveltuvilta osin lisätty mukaan valtuustoaloitevastaukseen.

 

Raision sijoitukset edellä mainituissa tutkimuksissa vuosina 2018-2022:

 

2018 Raisio koko maan kallein (KTI Kiinteistöliiton tutkimus)                           

2019 Raisio koko maan 2. kallein (indeksitalo-vertailu)

 

2020 Raisio koko maan 5. kallein ja vertailuryhmässään 3. kallein (kunnalliset maksut -vertailu) ja 7. kallein (indeksitalo-vertailu)

 

2021 Raisio 7. kallein vertailuryhmässään kunnat 15-25.000 asukasta (kunnalliset maksut -vertailu). Kansallisella tasolla Raisio ei enää top 10 kalleimmissa kunnissa.

 

2022 Kunnalliset maksut -vertailussa 35 kuntaa, jossa Raision sijoitus 19. Tämän lisäksi Raisio pudonnut 10 kalleimman kunnan joukosta myös indeksitalo-vertailussa

 

Tuoreimmat asumisen kustannuksiin liittyvät vertailut siis osoittavat, että Raisio on parantanut sijoitustaan asumisen kustannuksiin liittyen. Vuotuinen inflaatio sekä kustannustasojen nousu ovat nostaneet asumisen kustannuksia vuosittain, mutta Raisio on onnistunut hillitsemään kunnan omin keinoin asumisen kiinteitä kustannuksia muita verrokkikuntia paremmin. Erityisesti aikaisemmin vertailuissa kalliiksi osoitetut vesimaksut ovat Raisiossa keventyneet aikaisemmista vuosista.

 

Asumisen kustannusten positiivisen kehityksen ohella kaupunki pärjää hyvin erilaisissa vetovoimavertailuissa, joissa arvioidaan muun muassa vartin keskusta -konseptia ja palveluiden saavutettavuutta 15 minuutin kävelymatkan päästä kotoa. Samaisissa vertailuissa on muun muassa arvioitu, että Raisiossa on kansallisesti mitaten parhaiten saavutettavissa olevat lähimetsät, puistot ja leikkipuistot.

 

Raision kaupungin väkiluku on kehittynyt vuosina 2020-2022 erittäin positiivisesti. Väkiluku on kasvanut vuosittain 1,5 %, 1,7 % ja 0,6 %. Tuona aikana Raision väkiluku on kasvanut karkeasti tuhannella uudella asukkaalla. Kaupungin vetovoima näkyy suoraan verotulojen kasvuna sekä mm. em. asumisen kustannuksiin liittyvien palvelumaksujen maksavina uusina asiakkaina. Volyymin ja väkiluvun lisääntyessä positiivinen kierre ruokkii itse itseään. Palvelumaksujen alentaminen ja uudelleen tarkasteleminen on huomattavasti helpompaa, kun kustannuksiin osallistuvien joukko kasvaa.

 

Tällä hetkellä asumisen kustannukset eivät näyttäydy Raision kohdalla vetovoiman esteenä vaan pikemminkin päinvastoin. Kaupunki indikoi tällä hetkellä noin 1 % vuosikasvua väkilukuun myös tuleville vuosille.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunkikehitysjaosto antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.