Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 85


 

Lainanottovaltuus huhti-kesäkuu 2023

 

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 85  

2183/02.05.04/2022  

 

 Valmistelija: talousjohtaja Sanna Häkli, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Valtuusto antoi seuraavan lainanottovaltuuden kaupunginhallitukselle vuoden 2023 talousarvion hyväksymisen yhteydessä:

 

"

  • Kaupunginhallituksella on oikeus ottaa lyhyttä tai pitkäaikaista lainaa siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 12 971 316 euroa.
  • Kaupunginhallituksella on oikeus ottaa tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2023 aikana 12 971 316 euron määrään asti. Lainanottovaltuus sisältää myös konsernitilin käyttöön liittyvän lyhytaikaisen lainan myöntämisen kaupungin tytäryhteisöille.
  • Otettavat lainat voivat olla vaihtuvakorkoisia tai kiinteäkorkoisia."

 

Tilinpäätöksen 2022 mukaan lainakanta oli 41,9 miljoonaa euroa. Lainamäärä helmikuun 2023 lopussa oli 41,2 miljoonaa euroa.

 

Yleinen talouskehitys sekä kustannusten kehitys sisältävät tällä hetkellä normaalia enemmän epävarmuustekijöitä. Etenkin kustannusten ja korkojen nousupaine luo epävarmuutta ja täten kaupungin taloudellinen asema voi muuttua nopeasti. Kaupungin maksuvalmius on turvattava ja muutoksiin pitää pystyä reagoimaan dynaamisesti. Kaupungin maksuvalmiutta ja rahoitusmahdollisuuksia tarkastellaan aktiivisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1) valtuuttaa talousjohtajan tai määräämänsä ottamaan ja uudistamaan huhti-kesäkuussa 2023 tarvittavat kuntatodistuslainat talousarvion lainanottovaltuuden rajoissa,

2) valtuuttaa talousjohtajan neuvottelemaan ja sopimaan tarvittaessa uusista lainajärjestelyistä ja ottamaan tarvittaessa lyhyttä tai pitkäaikaista, vaihtuvakorkoista tai kiinteäkorkoista lainaa siten, että lainanottovaltuus eli nettolainanoton määrä vuoden lopussa on enintään 12 971 316 miljoonaa euroa,

3) valtuuttaa talousjohtajan ottamaan tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2022 aikana 12 971 316 euron määrään asti,

4) valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan allekirjoittamaan tarvittavat lainasopimukset.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Kaupunginjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää

1) valtuuttaa talousjohtajan tai määräämänsä ottamaan ja uudistamaan huhti-kesäkuussa 2023 tarvittavat kuntatodistuslainat talousarvion lainanottovaltuuden rajoissa,

2) valtuuttaa talousjohtajan neuvottelemaan ja sopimaan tarvittaessa uusista lainajärjestelyistä ja ottamaan tarvittaessa lyhyttä tai pitkäaikaista, vaihtuvakorkoista tai kiinteäkorkoista lainaa siten, että lainanottovaltuus eli nettolainanoton määrä vuoden lopussa on enintään 12 971 316 euroa,

3) valtuuttaa talousjohtajan ottamaan tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2022 aikana 12 971 316 euron määrään asti,

4) valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan allekirjoittamaan tarvittavat lainasopimukset.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.