Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 88


 

Valtuutettu Mikko Tammelinin ym. valtuutettujen aloite koskien Kerttulan yleisurheilukentän betonikatsomon kunnostamista

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 107 

 

 Valtuutettu Mikko Tammelin jätti seuraavan aloitteen:

 

 "Kerttulan yleisurheilukentän ympäristöä on hienosti parannettu viime aikoina, kuntalaiset ovat päässeet nauttimaan ulkokuntosalista, kuntoportaista ja kohta myös frisbeegolfista. Yleisurheilukentällä järjestetään koulujen tapahtumia ja urheilukilpailuita yms.

 

 Urheilukentän metsänpuolen vanha betonikatsomo on erittäin huonossa kunnossa, lähes koko katsomon alueella kasvaa sammalta ja katsomo näyttää erittäin rumalta.

 

 Kyseessä on kaupungin imago koska urheilijoita, katsojia ja muita ihmisiä saapuu seuraamaan tapahtumia kauempaakin. Katsomo näkyy säännöllisesti myös televisiossa, koska esimerkiksi Raision naisten amerikkalaisen jalkapallojoukkueen West Coast Phoenixin pelit näytetään suorana lähetyksenä. TV-kamerat suunnataan joka kerta kentän toiselta laidalta kohti betonikatsomoa.

 

 Kentän toisella laidalla on alumiiniset katsomot, ne ovat melko pienet ja vaikeakulkuiset etenkin liikuntarajoitteisille, lisäksi aurinko paistaa välillä todella kuumasti ja mahdollisuus kentän varjoisan puolen käyttämiseen puuttuu.

 

 Ehdotan, että vanha betonikatsomo kunnostetaan. Vaihtoehtoina voisi olla tasoitus ja pinnoitus tai katsomon kattaminen kestopuulla. Myös jokin muu vastaava vaihtoehto voi tulla kysymykseen, kunhan saisimme katsomosta edustuskelpoisen käyntikortin Raision kaupungille.

Raisiossa 12.9.2022
Mikko Tammelin

Evert Grönblom Heikki Suominen
Mika Koivisto  Tapio Soiniitty
Pirita Efe  Emma Lindqvist
Eveliina Tyyskänen Kalle Myllymäki
Jari Pulkkinen Jani Suominen
Anneli Kivijärvi Helinä Aaltonen
Kimmo Kosonen Jukka Rantala
Niina Äikäs  Aleksi Suro
Pasi Kujala  Vesa Parantainen
Niko Dahlgren"

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 308 

  

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi yhdessä infrapalveluiden kanssa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Vapaa-aikalautakunta 07.03.2023 § 39 

 

 Valmistelija: liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen, kaupungininsinööri Mikko Kunttu ja rakennuttajainsinööri Riku Järvinen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Urheilukentän metsänpuolen vanha betonikatsomo on huonossa kunnossa ja kasvaa sammalta. Katsomo on kooltaan 90 metriä pitkä ja 2,5 metriä leveä. Katsomon kunnostettava pinta-ala on kokonaisuudessaan 225 m2. Lisäksi tukimuuri edellyttäisi kunnostamista. Saadaksemme tarkennettua korjauksen kokonaiskustannukset riittävällä tarkkuudella, se edellyttää korjauksen laajuuden selvittämisen ulkopuolisen kartoittajan toimesta.

 

Korjaamisen suunnittelu edellyttää vähintään korjausalustan silmämääräistä tutkimista, jotta saataisiin selvyys siitä, riittääkö korjausalustan suihkupuhdistus, vai pitääkö betonia purkaa rakenteen pinnasta, esim. raudoitteen korroosiovaurion takia. ennen uuden pinnan tekemistä. Myös, jos betoni vaikuttaa silmämääräisesti ehjältä, mutta sen vetolujuus on alhainen, ruiskubetoni yms. ei välttämättä pysy alustassaan kunnolla, jolloin korjauksesta saatu hyöty voi jäädä lyhytaikaiseksi.

 

Katsomon rakenteilla on erilaisia korjaustoimenpiteitä, rakenteen todellisesta kunnosta riippuen (Yksikköhinnat ovat suuntaa-antavia):

 

Versio 1:

betonipintojen suihkupuhdistus: 10 €/m2

pystypintojen ruiskubetonointi ja puuhierto: 160 €/m2

istuinpintojen verhoilu puutavaralla: 70 €/m2

 

Versio 2:

betonipintojen suihkupuhdistus: 10 €/m2

pysty- ja vaakapintojen valu muottien avulla: 520 €/m2

 

Versio 3:

betonipintojen purku 20mm raudoitteen alapuolelle: 50 €/m2

betonipintojen suihkupuhdistus: 10 €/m2

pysty- ja vaakapintojen valu muottien avulla: 520 €/m2

 

Tukimuurissa on joko vuotava halkeama, tai sitten halkeama joka on revennyt kokonaan auki. Molemmissa tapauksissa, syynä on todennäköisesti rakenteen riittämätön kapasiteetti. Tukimuuri edellyttäisi  yleistarkastusta, jolla em. halkeaman leveydestä saataisiin tarkempaa tietoa. Jos kyseessä on ohut vuotava halkeama, tukimuurin korjaukseen riittänee pinnoittaminen halkeamat silloittavalla pinnoitteella, ja taustan vedeneristyksen uusiminen. Jos halkeama on kokonaan auki revennyt, pitänee harkita tukimuurin uusimista

 

Korjattavan katsomon lisäksi Kerttulan urheilukentän metsänpuoleisen alueen hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla, edellyttäisi kokonaissuunnitelman tekemistä, joka voidaan toteuttaa osissa käytettävissä olevat resurssit huomioiden.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 88  

1626/10.03.01.01/2022  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Sivistysjohtaja Leena Laakso ja talousjohtaja Sanna Häkli poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17.56.