RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valtuustoaloitteisiin - selvitys energiansäästön lisätoimista ja varautumisesta sähkökatkoihin
Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 106
Valtuutettu Ari Korhosen ym. valtuutettujen aloite koskien selvitystä energian säästön mahdollisista lisätoimista sekä varautumisesta sähkökatkoihin
Valtuutettu Ari Korhonen jätti seuraavan aloitteen:
"Energian hinta ja erityisesti sähkön hinta on noussut huomattavasti. Fingrid on ilmoittanut, että sähkökatkokset ovat mahdollisia tulevana talvena etenkin kuivina pakkasjaksoina. Taloudellisten säästöjen lisäksi on tärkeää, että kaikki toimijat pystyisivät vähentämään sähkönkulutusta huippuaikoihin, mikäli sähkönjakelussa ilmenisi ongelmia. Sähköjakelun kulutushuiput osuvat aamuihin ja alkuiltoihin, jolla voi olla merkitystä myös kaupungin toiminnan järjestelyiden kannalta.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Raision kaupungissa laaditaan pikaisella aikataululla selvitys energian säästön mahdollisista lisätoimista sekä varautumisesta tulevan talven sähkökatkoihin. Erityinen huomio varautumisessa tulisi kiinnittää sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden toimintaan ja tehdä varautumistyö yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. Lisäksi selvityksessä olisi tarpeen tarkastella pidemmän ajan energiansäästöinvestointeja, joista valtuuston olisi mahdollista päättää jo tulevan vuoden talousarviossa, kuten esim. rakennusautomaation tuomat mahdollisuudet, lämpövuotojen tukkiminen ja ledivaloinvestoinnit.
Raisiossa 12.9.2022
Ari Korhonen
Janne Laulumaa Jari Pulkkinen
Jarmo Rosama Juha Jormanainen
Niko Dahlgren Eveliina Tyyskänen
Aarre Lehtonen Anneli Kivijärvi
Vesa Parantainen Niina Äikäs
Juha Hellstén Aleksi Suro
Kimmo Kosonen Kalle Myllymäki
Jukka Rantala Helinä Aaltonen
Saila Rintee Niko Toivonen
Jonna Mero Ella Mylly
Jani Suominen Hans Våg
Mikko Tammelin Pirita Efe
Heikki Suominen Emma Lindqvist"
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 307
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen infralautakunnan valmisteltavaksi sille kuuluvin osin, sekä muilta osin kaupungin johtoryhmän valmisteltavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 07.11.2022 § 130
Valtuutettu Ari Korhosen ym. valtuutettujen aloite Raision kaupungin varautumiseksi ja varautumissuunnitelman laatimiseksi sähkön huippukulutuksen tasaamiseen ja sähkökatkoihin
Valtuutettu Ari Korhonen jätti seuraavan aloitteen:
"Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Raision kaupunki laatii pikaisesti varautumissuunnitelman sähkön huippukulutuksen tasaamiseksi ja sähkökatkoihin varautumiseksi.
Sähkön huippukulutushetket osuvat pakkasjaksoihin useimmiten tammi-helmikuulle aamulla klo 8- 10 aikoihin ja illalla klo 17-19 aikoihin. Huippukulutustuntien sähkönkäytön tasaaminen on tärkeää, jotta vältettäisiin sähköpulan aiheuttamat sähkökatkot. Pienempi sähkön kysyntä myös pudottaa sähkön hintaa.
Sähkökatkoihin varautumisen osalta kaupungin tulee suunnitella miten palvelupisteiden, koulujen ja varhaiskasvatuksen toiminta organisoidaan mahdollisissa sähkökatkostilanteissa. Jos ennalta tiedetään, että riski on suuri, tulee harkita palvelupisteiden aikataulun muutosta omaehtoisesti.
Myös yhteistoiminta sähkökatkojen ennakoimiseksi ja niihin varautumiseksi on tärkeää. On toivottavaa, että seudullisesti perustettaisiin koordinaatioryhmä (sähkönyrkki), jossa olisi sähköverkkotoimijoiden, kuntien, hyvinvointialueiden, pelastusviranomaisen ja muiden viranomaisten edustus.
Kaupunki voi myös osaltaan helpottaa energiapulan vaikutuksia raisiolaisiin pyrkimällä mahdollistamaan uimahallin käyttöä ja varmistamalla myös ikäihmisille turvaavia toimintoja, mikäli sähkökatko venyisi pidemmäksi kuin arvioitu kaksi tuntia tai jos ihmiset joutuvat taloudellisista syistä olemaan talvella ilman sähköä.
Raisiossa 7.11.2022
Ari Korhonen
Niko Dahlgren Eveliina Tyyskänen
Juha Jormanainen Aleksi Suro
Kimmo Kosonen Hannele Lehto-Laurila
Annika Ollila Jarmo Rosama
Niina Äikäs Vesa Parantainen
Anneli Kivijärvi Jari Pulkkinen
Heikki Laine Hans Våg
Harri Seikola Evert Grönblom
Janne Laulumaa"
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 14.11.2022 § 387
1992/14.04.00/2022
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen infralautakunnan valmisteltavaksi sille kuuluvin osin, sekä muilta osin kaupungin johtoryhmän valmisteltavaksi.
Päätös Kaupunginjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:
Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen kaupungin johtoryhmän valmisteltavaksi.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Infralautakunta 17.01.2023 § 9
Valmistelija: tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Valtuusto päätti vuoden 2023 talousarviossa, että katuvaloja himmennetään (led-valojen kohdalla mahdollista) ja muiden kuin kokoojakatujen valot sammutetaan arkisin klo 23.30-05 välillä. Energiansäästön osalta kaupungin tulee varautua myös sähkökatkoihin ja voimakkaampiin säästötoimenpiteisiin, mikäli sähköpula pahenee. Aamun ja iltapäivän huipputuntien tasaamiseksi selvitetään esim. valojen vähentämistä hallintorakennuksista; kouluista ja päiväkodeista valaistusta ei vähennetä. Kaupunkilaisille viestitään mahdollisista energiansäästökeinoista huipputuntien aikana. Led-katuvalojen osalta himmennys on 30 % täydestä tehosta. Valojen sammutus arkipäivisin klo 23.30-05 välillä aloitettiin 2.1.2023.
Pitkäkestoisiin sähkökatkoihin on varauduttu vuokraamalla varavoimakoneita. Vuoden 2023 talousarviossa on määräraha kolmelle varavoimayksikölle.
Mahdollisiin lyhytaikaisiin sähkökatkoksiin on varauduttu laatimalla ohje "Ohje sähkökatkoista ja varautumisesta kiinteistön käyttäjille, 9.12.2022". Kaupungin kiinteistöjen käyttäjille on informoitu energian säästötoimenpiteistä; esim. valojen sammuttamisista jne. Kouluissa ja päiväkodeissa on harjoiteltu mahdollisen sähkökatkon vaikutusta toimintaan; em. ohjeen mukaisesti
Kaupungin kiinteistöissä on tehty tarvittavia toimenpiteitä: esim. kiinteistöautomatiikka (esim. ilmanvaihdon käyntiajat) on tarkistettu ja tarvittaessa tehty säätötoimenpiteitä. Huonelämpötilan laskua on kokeiltu toimistokohteissa, esim. kaupungintalolla. Koulujen ja päiväkotien sisälämpötiloja ei lasketa. Uimahallin saunojen toiminta-aikoja on rajoitettu käytön mukaan.
Infrapalvelut on yhdessä sähköjakeluverkon haltijan (Caruna Oy) kanssa pitänyt palavereja, joissa kaupungin kiinteistökanta on priorisoitu toiminnan mukaan. Priorisointitaulukko on laadittu jo keväällä 2022 ja sitä on tarkistettu loppuvuodesta 2022 (asetus varautumissuunnitelmaan sisällytettävästä sähkönkäyttöpaikkojen etusijajärjestyksestä 8.12.2022). Mahdolliset sähkökatkot toteutetaan muuntopiireittäin. Asetuksen mukaisen luokituksen perusteella esim. terveyskeskuksen kiinteistön kanssa samassa muuntopiirissä olevilta kiinteistöiltä sähkön jakelua ei katkaista.
Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja
Päätösehdotus Infralautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 87
1627/14.04.00/2022
Valmistelija: tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kaupungin johtoryhmä käsitteli aloitteita kokouksessaan 7.3.2023. Vastauksena aloitteisiin päätettiin antaa infralautakunnan 17.01.2023 § 9 antama vastaus.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteiseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteet loppuunkäsitellyiksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |