Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 39



 

Valtionosuuspäätökset vuodelle 2023

 

Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 39  

2089/02.05.01.00/2022  

 

 Valmistelija: talousjohtaja Sanna Häkli ja talouspäällikkö Esa Ilanti, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Valtiovarainministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat vahvistaneet vuoden 2023 valtionosuudet. Päätökset toimitetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi muutoksenhakua varten.

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen) on vuonna 2023 10 963 394 euroa, josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus on 2 366 690 euroa.

 

Kotikuntakorvaustulot ovat 636 802 euroa ja kotikuntakorvausmenot -1 756 210 euroa.

 

Veroperustemuutoksista johtuvien veromenestysten korvaus on 3 437 296 euroa.

 

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus on -393 069 euroa.

 

Valtuuston 28.22.2022 § 136 hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2023 on arvioitu valtionosuuden (pl. kotikuntakorvaukset) suuruudeksi 10,8 miljoonaa euroa. Päätösten mukaan valtionosuudet (pl. kotikuntakorvaukset) toteutuvat 11,8 miljoonan euron suuruisena eli 1,0 miljoonaa euroa talousarviota suurempina. Vuonna 2022 valtionosuudet toteutuivat 39,3 miljoonan euron suuruisina.

 

Raision kaupungin sivistystoimi on tarkistanut ja tehnyt korjauspyynnön marraskuun lopussa 2022 Koski-tietovarannon oppilasmääriin. Nyt rahoituspäätöksen tiedot perustuvat marraskuun alun tietoihin ja oppilasmäärät poikkeavat edelleen korjatuista tiedoista vähäisessä määrin. Tarkistuksia ja ilmoituksia tehdään vuoden mittaan ja sivistystoimi tarvittaessa ilmoittaa korjauspyynnöt opetushallitukseen.

 

Mylly-Antin koulun oppilaiden siirrosta on ilmoitettu opetushallitukseen ja tilastokeskukseen lokakuussa 2022. Mylly-Antin koulun oppilasmäärä näkyy opetus- ja kulttuuritoimen yksityiskohtaisessa laskelmassa käyttökustannuksiin myönnetystä valtionosuudesta/rahoituksesta vuodelle 2023.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee ministeriöiden päätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, että ei hae niihin muutosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.