RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varavaltuutettu Mirva Salosen ym. valtuutettujen aloite Raision kaupunginvaltuuston kokoustallenteiden tekstittämisestä
Kaupunginvaltuusto 30.01.2023 § 18
Varavaltuutettu Mirva Salonen jätti seuraavan aloitteen:
"Yhdenvertaisuuden edistäminen on kunnan yhdenvertaisuuslakiin perustuva velvoite. Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) mukaan viranomaisen on edistettävä toiminnassaan tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti yhdenvertaisuuden toteutumista sekä noudatettava välillisen syrjinnän kieltoa. Yhdenvertaisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että kunnan tarjoamat digitaaliset palvelut ovat saavutettavia kaikille eli digitaalisesti esteettömiä.
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta eli digipalvelulaki (306/2019) velvoittaa kuntaa tarjoamaan kaikki tarjoamansa digitaaliset palvelut saavutettavina. Lisäksi kunnan on huomioitava Suomessa laintasoisesti voimaan saatettu YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Siinä korostetaan vammaisten ihmisten osallisuutta ja mahdollisuutta itsenäiseen asiointiin myös digitaalisessa ympäristössä.
Raision kaupunki ohjaa kaupunginvaltuuston kokousten suorat lähetykset kolmannen osapuolen palveluun YouTubeen. Suorasta lähetyksestä jää palveluun julkaistu tallenne. Kokousten tallenteissa ei ole tekstitystä. Tekstittämättömät tallenteet ovat esimerkiksi kuulovammaisille ei-saavutettavia. Jos tekstittämättömiä, ei-saavutettavia kaupungin tallenteita tai videoita julkaistaan, voi käytäntö saattaa tietyt vammaiset henkilöt epäedulliseen asemaan. Se voi pahimmillaan johtaa epäilyyn välillisestä syrjinnästä.
Digipalvelulaki antaa 14 päivää aikaa tehdä tallenteille tarvittavat saavutettavuustoimenpiteet. Käytännössä tämä tarkoittaa tekstittämistä. Valitettavasti Raisiossa digipalvelulakia on tulkittu siten, että valtuuston kokoustallenteet ovat nähtävissä vain kaksi viikkoa. Tämä ei ole kuntaa velvoittavan säädöksen tarkoitus, vaan tarkoituksena on tarjota yhdenvertainen pääsy tietoon kaikille ihmisille.
Esitämme, että kaupunki huolehtii valtuuston kokousten tallenteiden saavutettavuudesta, ja että tallenteet jatkossa tekstitetään. Lisäksi esitämme, että Raision kaupungin verkkosivuilla raisio.fi julkaistu saavutettavuusseloste tarkistetaan ja päivitetään vastaamaan nykyistä tilannetta myös kolmannen osapuolen palveluissa julkaistavien tallenteiden ja videoiden osalta.
Saavutettavuus on vastuullisuutta ja kunnan velvollisuus on edistää yhdenvertaisuutta.
Lisätietoa aiheesta:
Etelä-Suomen aluehallintoviraston saavutettavuusvaatimukset -sivusta: https://www.saavutettavuusvaatimukset.fi
Raisiossa 30.1.2023
Raision Vihreä valtuustoryhmä
Mirva Salonen Jani Suominen
Nina Stenlund Saila Rintee
Niko Toivonen Janne Laulumaa
Aleksi Suro Jari Pulkkinen
Helinä Aaltonen Vesa Parantainen
Niina Äikäs"
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 49
136/07.02.01/2023
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen viestintäpalvelujen ja päätöksentekopalvelujen valmisteltavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |