Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 15


 

Valtuutettu Juha Jormanaisen ym. valtuutettujen aloite raisiolaisten omaishoitajien jaksamisen tukemisesta

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 105 

 

 Valtuutettu Juha Jormanainen jätti seuraavan aloitteen:

 

 "Omaishoitajat tekevät päivittäin tärkeää työtä ja ovat isossa, vaikkakin usein näkymättömässä roolissa yhteiskunnassamme. Omaishoitajat ovat tärkeitä kuntalaisiamme, ja he ansaitsevat kaipaamansa arvostuksen.

 

 Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki tukisi omaishoitajien jaksamista tarjoamalla raisiolaisille omaishoitajille pääsyn uimahalliin ja kuntosaleille maksutta.

 

 Omaishoitajien liikkumisen ja virkistäytymisen mahdollistamisella kaupunki tukisi omaishoitajien jaksamista ja osoittaisi, että he ovat tärkeitä kaupungin asukkaita.

Raisiossa 12.9.2022
Juha Jormanainen
ja Raision Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Eveliina Tyyskänen Emma Lindqvist
Aarre Lehtonen Ella Mylly
Saila Rintee  Niina Äikäs
Jonna Mero  Ari Korhonen
Janne Laulumaa Jani Suominen
Teija Hurmerinta Kimmo Kosonen
Helinä Aaltonen Niko Dahlgren
Jukka Rantala Kalle Myllymäki
Pasi Kujala  Evert Grönblom
Jari Pulkkinen Aleksi Suro
Mikko Tammelin Elisa Vuorinen
Pirita Efe  Vesa Parantainen
Heikki Suominen"

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 306 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Vapaa-aikalautakunta 24.01.2023 § 15  

1628/05.12.00/2022  

 

 

 Valmistelija: liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

 

  Kannustinkortti on otettu käyttöön Raisiossa 1.1.2018. Kannustinkortti on omakustanteinen liikuntakortti uintikeskus Ulpukkaan, hinta 40 €/ 6 kk. Kortti on saman hintainen kuin 65+ liikuntakortti.

 

 Syksyllä 2022 Raision liikuntapalveluiden kannustinkortti on uudistettiin Let's Go Liiku -kortiksi.

 

 Kortin tarkoituksena on mahdollistaa entistä monipuolisemmin liikunnan harrastaminen. Kortti on tarkoitettu 18-64-vuotiaille raisiolaisille. Liikuntakortin hinta on hyvin edullinen, vain 40 € / 6 kk (voimassa ostopäivästä alkaen) + ensimmäisellä kerralla 5,50 € kortin lunastushinta.

 

 Let`s Go Liiku kortilla pääsee käyttämään uintikeskus Ulpukan allastilaa ja kuntosalia arkisin klo 14 mennessä. Uutena lisäyksenä tarjontaan on tullut kuntosaliohjaus-, liikkuvuus- ja ryhmäliikuntatunnit.

 

 Kortin voivat lunastaa raisiolaiset, joilla on jokin Kelan myöntämistä kriteereistä:

. perustoimeentulotuki

. työkyvyttömyyseläke

. työmarkkinatuki

. peruspäiväraha

. kuntoutusraha

 

 Vapaa-aikalautakunta on kokouksessaan 19.4.2022 päättänyt, että kortti voidaan harkinnanvaraisesti myöntää, mikäli asiakkaan tilanne on verrattavissa ylempänä mainittuihin Kelan kriteereihin. Näin ollen korttia on kokeiluluonteisesti ja harkinnanvaraisesti myönnetty syksyllä 2022 alkaen seuraaville kohderyhmille:

 

. Kelan kotihoidontuki

. Kelan vanhempainraha

. Kelan sairauspäiväraha

. Osasairauspäiväraha

. Kuntouttava työtoiminta (työkokeilu ei ole este)

 

 Raisiossa on noin 175 omaishoitajaa, joista noin 100 henkilöä toimii yli 65-

 vuotiaiden omaishoitajina.

 

 Esitän, että vapaa-aikalautakunta päättää, että samalla Let's go Liiku

 -kortilla mahdollistetaan kaikeinikäisille raisiolaisille omaishoitajille

 liikkuminen- ja virkistäytyminen. Kortin myöntäminen edellyttää, että he todentavat toimivansa omaishoitajina.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta päättää, että Let's go -kortilla mahdollistetaan kaikille raisiolaisille omaishoitajille liikkuminen- ja virkistäytyminen. Kortin myöntäminen edellyttää, että omaishoitaja todentaa toimivansa omaishoitajana.

 

Päätös Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Vapaa-aikalautakunta päättää,

että Let's go -kortilla mahdollistetaan kaikille raisiolaisille omaishoitajille liikkuminen- ja virkistäytyminen (kortin myöntäminen edellyttää, että omaishoitaja todentaa toimivansa omaishoitajana) ja

että se antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.