RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vapaa-aikalautakunnan tehtäväalueella tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet 2022
Vapaa-aikalautakunta 24.01.2023 § 14
91/00.01.02.01/2023
Valmistelija: liikunta-ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Hallintosäännön 178 §:n mukaisesti kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa.
Hallintosäännön 179 §:n mukaisesti aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määritellyllä tavalla.
Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.
Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kaupungin asukkaista, aloite on kuuden kuukauden kuluessa vireille tulosta otettava toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi.
Hallintosäännön 180 §:n mukaisesti aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.
Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.
Luettelo vapaa-aikalautakunnan tehtäväalueella tehdyistä keskeneräisistä ja loppuun käsitellyistä kuntalaisaloitteista on oheismateriaalina.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta merkitsee vuonna 2022 vapaa-aikalautakunnan tehtäväalueella tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |