RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maankäyttösopimuksen ja kiinteistön luovutuskirjan hyväksyminen
Kaupunginhallitus 23.01.2023 § 22
88/10.00.01.05/2023
Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Heinäajanpuiston asemakaavan muutos (AK 6:33) on ollut ehdotuksena julkisesti nähtävänä 13.12.2018 - 11.1.2019. Asemakaavaehdotukseen sisältyy ------------ omistamat kiinteistöt 680-6-6057-1 ja 680-402-10-11, joiden alueelle asemakaavaehdotuksessa on osoitettu liike- ja toimistorakennuksille soveltuva korttelialue.
Uutta rakennusoikeutta on kiinteistön alueelle osoitettu yhteensä 2235 k-m2. Koska maanomistaja saa asemakaavasta huomattavaa hyötyä, maanomistajan kanssa on neuvoteltu liitteenä oleva maankäyttösopimus ja kiinteistön luovutuskirja.
Maankäyttösopimuksessa sovitaan mm. sopimuskorvauksesta, sen suorittamisesta sekä alueiden luovuttamisesta puolin ja toisin. Sopimuksen mukaan maanomistaja osallistuu yhdyskuntarakentamisesta kaupungille aiheutuviin kustannuksiin sopimuskorvauksella, joka on 111 750 euroa. Lisäksi maanomistaja suorittaa kaupungille kiinteistöluovutuksia luovuttamalla kaavan mukaisia puisto-, katu- ja tonttialueita. Vastaavasti kaupunki luovuttaa maanomistajalle maa-alueen kaavan mukaiseen toimintaan. Vaihdon välirahaa kaupunki saa 52.000,00 euroa.
Sopimus on laadittu vakiintuneen mallin mukaisesti.
Sopimus tulee allekirjoittaa ennen Heinäajanpuiston asemakaavan muutoksen (Ak 6:33) valtuustokäsittelyä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää laaditun maankäyttösopimuksen ja kiinteistön luovutuskirjan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Kristiina Engström ehdotti Emma Lindqvistin kannattamana asian jättämistä pöydälle. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kannatettu ehdotus asian jättämisestä pöydälle. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että kaupunginjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Engströmin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Jari Salonen, Jonni Moislahti, Tanja Parkko, Jarmo Rosama, Satu Rantanen, Niina Äikäs, Mika Koivisto, Mikko Kangasoja, Jukka Rantala) ja 2 ei-ääntä (Kristiina Engström, Emma Lindqvist). Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä voidaan jatkaa.
Kristiina Engström ehdotti Emma Lindqvistin kannattamana asian palauttamista valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että kaupunginjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Engströmin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Jari Salonen, Jonni Moislahti, Tanja Parkko, Jarmo Rosama, Satu Rantanen, Niina Äikäs, Mika Koivisto, Mikko Kangasoja, Jukka Rantala) ja 2 ei-ääntä (Kristiina Engström, Emma Lindqvist). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |