Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 7


Sijantikartta kaavatontit 680-6-6083-1_4

 

Kaavatonttien 680-6-6083-3 ja -4 varausajan jatkaminen / SRV Rakennus Oy perustettavien yhtiöiden lukuun

 

Kaupunginhallitus 21.06.2022 § 240 

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

SRV Rakennus Oy hakee myöhemmin perustettavien yhtiöiden nimissä varausta Kuloistenniitty 1 asemakaava-alueen kaavatontteihin 6-6083-1, -2, -3 ja -4. Yhtiön ja kaupungin kesken on solmittu suunnitteluvaraussopimus ko. tonteista ja varausanomus on tehty suunnitteluvaraussopimuksen ehtojen mukaisesti. Tontit on asemakaavassa osoitettu merkinnällä AK-47 Kerrostalorakennusten korttelialue.

 

SRV Rakennus Oy:n tavoitteena on aloittaa ensimmäisen kahden tontin pohjatyöt nyt syksyllä 2022. Seuraavien kahden tontin rakennustyöt on tavoitteena aloittaa porrastetusti noin vuoden kuluttua.

 

Tontit on hinnoiteltu kaupunginvaltuuston kokouksessa 31.1.2022 § 16 hintaan 205 €/k-m2 ja vuosivuokra 5 % näin määritellystä kokonaishinnasta. Varattavien tonttien pinta-alat, rakennusoikeudet, hinnat ja varausmaksut ovat seuraavat:

 

 

m2

k-m2

hinta €

varausm.

680-6-6083-1

2352

3090

633 450

15 836

680-6-6083-2

2976

3090

633 450

15 836

680-6-6083-3

2976

3090

633 450

15 836

680-6-6083-4

1960

3090

633 450

15 836

yhteensä

10264

12360

 

 

 

 

Tonttien rakentamisaikataulusta johtuen varausta haetaan tonttien 3 ja 4 osalta kuudeksi kuukaudeksi ja tonttien 1 ja 2 osalta vuoden 2023 loppuun.

 

Vuokrasopimukset ehtoineen hyväksytään aikanaan

hallintosäännön mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus varaa kaavatontit 680-6-6083-1, -2, -3 ja -4 SRV Rakennus Oy:lle myöhemmin perustettavien yhtiöiden lukuun. Tontit 3 ja 4 varataan 31.12.2022 asti ja tontit 1 ja 2 31.12.2023 asti. Jotta varaus tulisi voimaan, varaajan on tonttien 3 ja 4 osalta 31.8.2022 mennessä ja tonttien 1 ja 2 osalta 30.6.2023 mennessä maksettava kaupungille kustakin tontista 15.836,00 euron suuruinen varausmaksu. Varausmaksu hyvitetään vuosivuokrassa, mikäli vuokrasopimus tehdään varausajan kuluessa. Mikäli vuokrasopimusta ei varaajasta johtuvista syistä synny, varausmaksu jää kaupungille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 7  

100/10.00.02.02/2022  

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

SRV Rakennus Oy on varannut myöhemmin perustettavien yhtiöiden nimissä Kuloistenniitty 1 asemakaava-alueen kaavatontit 6-6083-1, -2, -3 ja -4. Yhtiön ja kaupungin kesken on aikaisemmin solmittu suunnitteluvaraussopimus ko. tonteista ja varaukset on tehty suunnitteluvaraussopimuksen ehtojen mukaisesti. Tontit on asemakaavassa osoitettu merkinnällä AK-47 Kerrostalorakennusten korttelialue. Kaupunginhallitus on päätöksellään 21.6.2022 § 240 varannut tontit -3 ja -4 määräajaksi 31.12.2022 asti.

 

SRV Rakennus Oy anoo 19.12.2022 tulleella hakemuksellaan tontteihin -3 ja -4 6kk lisäaikaa varauksille. Varausten jatkoaika ulottuisi tällöin 30.6.2023 asti. Yritys on aloittanut syksyn 2022 aikana ennakkomarkkinoinnin tulevista rakennuskohteista, mutta vallitseva maailmantilanne on heikentänyt ihmisten luottamusta yleiseen taloustilanteeseen ja vaikuttanut sitovien tonttivarausten saamiseen.

 

Tulleessa anomuksessa mainitaan, että kohteet ovat herättäneet runsaasti positiivista kiinnostusta, mutta riittävän varausasteen täyttyminen ei ole onnistunut vielä suunnitellussa aikataulussa. SRV:n tavoitteena on edelleen toteuttaa nämä kohteet heti, kun rakentamisen realiteetit täyttyvät riittävän varausasteen muodossa.

 

Yhtiö on tonttien 3 ja 4 osalta maksanut kaupungille kustakin tontista 15.836,00 euron suuruisen varausmaksun, jotka hyväksytään tonttien varauksen jatkoajan osalta edelleen varausmaksuna.

 

Varausmaksu hyvitetään vuosivuokrassa, mikäli vuokrasopimus tehdään tämän varausajan kuluessa. Mikäli vuokrasopimusta ei varaajasta johtuvista syistä synny, varausmaksu jää kaupungille.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää jatkaa kaavatonttien 680-6-6083-3 ja -4 varausaikaa 30.6.2023 asti. Varauksen muut ehdot pysyvät aikaisemman päätöksen mukaisina.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.