RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Metsien hoidon yleiset periaatteet
Kaupunkikehitysjaosto 26.09.2022 § 42
1684/14.03.02/2022
Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila ja kaupungininsinööri Mikko Kunttu, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kaupungin omistuksessa on noin 586 hehtaaria metsää. Talousmetsää tästä on 176 hehtaaria ja taajamametsää / lähimetsää 410 hehtaaria. Metsät toimivat kaupunkilaisten lähivirkistysalueina, joissa vaalitaan luonnon monimuotoisuutta ja ylläpidetään alueelle ominaista maisemakuvaa.
Metsänhoitoyhdistys Lounametsä ry on tehnyt Raisiolle vuonna 2015 metsäsuunnitelman, jonka mukaan metsiä hoidetaan. Hoidon tavoitteena on metsämaiseman ja alkuperäisen luonnon, kasvillisuuden ja eläimistön säilyttäminen sekä ulkoilumahdollisuuksien turvaaminen. Metsiä hoidetaan jatkuvan kasvatuksen keinoin, jotta metsä pysyy peitteisenä. Hoitotoimenpiteiden yhteydessä metsään jätetään monipuolista sekapuustoa.
Raisio kuuluu hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen, joka on metsätammen luontainen levinneisyysalue. Sen vuoksi Raision kaupungin metsissä suositaan erityisesti tammia, joiden on havaittu lisääntyvän runsaasti useilla metsäalueilla. Raisiossa ei suoriteta avohakkuita kuin uusien kaava-alueiden rakentamisen yhteydessä tai erityisen hyvin perustellusta syystä.
Tulevaisuudessa Raision metsien hoidossa korostuvat yhä enemmän maisema ja ympäristöarvot, luonnon monimuotoisuus sekä se, että metsiä hoidetaan luonnonläheisesti. Eri puolille kaupunkia jätetään moni-ilmeisiä ja eläimistöltään ja kasvillisuudeltaan monilajisia luonnonmetsiä. Kaupungin nykyisen strategian mukaisesti edellä mainittujen metsämaisemaan, alkuperäiseen luontoon, kasvillisuuteen, eläimistöön sekä ulkoilumahdollisuuksiin liittyvien tavoitteiden tulee näkyä säilyttämisen lisäksi myös edistettävinä ja lisättävinä tavoitteina. Kaupungin metsät ovat vapaasti käytettävissä virkistykseen ja ulkoiluun. Jokamiehenoikeudet mahdollistavat myös sienestyksen ja marjastuksen.
Vanha metsäsuunnitelma on tehty vuosille 2015-2024. Metsien hoitosopimus päättyy vuoden 2022 lopussa ja metsien hoito on kilpailutettava. Vanha metsäsuunnitelma vanhenee metsien hoidon sopimuskauden aikana. Metsien hoitosuunnitelma on syytä päivittää ennen metsien hoidon kilpailuttamista. Metsäsuunnitelman tavoitteena on kestävä metsätalouden harjoittaminen ja monimuotoisuutta edistävä toiminta. Hakkuutulojen maksimointi ei ole metsäsuunnitelman tavoite. Raision metsistä n. 70 % on taajamametsää / lähimetsää.
Raision kaupungin hallintosäännön mukaisesti metsien hoidon yleiset periaatteet päättää kaupunkikehitysjaosto. Yleisten periaatteiden linjausten perusteella infrapalvelut toteuttavat metsien hoitosopimuksen kilpailuttamisen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunkikehitysjaosto hyväksyy esitetyn mukaiset yleiset periaatteet metsien hoidolle.
Päätös Niko Toivonen ehdotti, että 20 % kaupungin metsistä jätetään hoitosuunnitelman ulkopuolelle. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupungininsinööri Mikko Kunttu ja vihersuunnittelija Markku Tuominen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.39.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |