RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 245
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettu Niko Toivosen ym. valtuutettujen aloite koskien luonnon monimuotoisuutta Raisiossa
Kaupunginvaltuusto 06.06.2022 § 92
Valtuutettu Niko Toivonen jätti seuraavan aloitteen:
Luonnon monimuotoisuus ylläpitää nykyisen kaltaista elämää maapallolla. Ekosysteemien ketjut ovat kaikki linkittyneet toisiinsa. Kuten tiedämme, ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Tätä periaatetta voidaan myös soveltaa, kun mietimme, kuinka voimme tukea elämämme ylläpitojärjestelmän toimintaa.
Yle on artikkelissaan tiivistänyt kansainvälisen luontopaneeli IPBES:n ja hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n yhteisraportin pääviestin: "Ihmistoiminnasta johtuvat ennennäkemättömät muutokset ilmastossa ja luonnon monimuotoisuudessa ovat yhdistyneet ja kasvavassa määrin uhkaavat luontoa, ihmishenkiä, elinkeinoja ja hyvinvointia ympäri maailman. Luontokato ja ilmastonmuutos vahvistavat molemmat toisiaan. Ne johtuvat ihmisen taloudellisesta toiminnasta. Kumpaakaan ei pysty ratkaisemaan ellei molempia torjuta yhdessä."
Raisiossa luonnon monimuotoisuus on saanut pahoja kolhuja viime vuosien aikana. Rajut metsänhoidolliset toimenpiteet ilman selkeitä tavoitteita ja ilman taloudellista hyötyä eivät edistä Raision strategisia tavoitteita. Kyseiset hakkuut eivät edistä kenenkään hyvinvointia. Siksi tällainen toiminta tuleekin lopettaa. Lisäksi on korkea aika asettaa toiminnalle selkeät tavoitteet ja raamit. Kaupungin strategiassa puhutaan ihmisten hyvinvoinnista ja vehreys onkin eräs kaupunginvaltuuston asettamista tavoitteista. Käytännössä kaupungin tulee siis säilyttää nykyiset virkistyskäytössä olevat metsänsä suojelemalla ne.
Vihreä valtuustoryhmä esittää, että Raision kaupunki laatii koko kaupunkia koskevan metsänsuojelusuunnitelman, jossa parhaalla mahdollisella tavalla turvataan luonnon monimuotoisuus. Suunnitelmassa on esitettävä ne alueet, jotka tullaan säilyttämään tuleville sukupolville luonnonvaraisina ja ne, mitä hoidetaan niin sanottuina puistometsinä. Suunnitelman päätavoitteina tulee olla luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmastonsuojelu sekä monipuolisten virkistysmetsien tarjoaminen asukkaille. Tämä metsänsuojelusuunnitelma liitetään osaksi ympäristöohjelmaa.
Raision Vihreä valtuustoryhmä
Niko Toivonen Jani Suominen
Saila Rintee Jonna Mero
Ella Mylly Heikki Suominen
Eveliina Tyyskänen Emma Lindqvist
Jari Pulkkinen Terhi Valkeejärvi"
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Elisa Vuorinen poistui kokouksesta tämän asian aikana klo 20.33.
Kaupunginhallitus 21.06.2022 § 245
1073/11.00/2022
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen kaupunkikehitysjaoston valmisteltavaksi yhteistyössä infralautakunnan ja lupalautakunnan kanssa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |