Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 238


 

Konserniohje Raision Vesi Oy:lle E18-hankkeeseen liittyen

 

Kaupunginhallitus 21.06.2022 § 238  

160/00.04.02/2022  

 

 

 Valmistelija: tekninen johtaja Timo Oja, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

E18 Raision keskusta -hankkeen tiesuunnitelma on edelleen hyväksyttävänä Traficom Oy:ssä. Arvio on, että tiesuunnitelma hyväksyttäisiin kesäkuun aikana. Hyväksytty tiesuunnitelma on edellytys valtion hankerahoitukselle.

 

Raision Vesi Oy on teettänyt johtosiirtosuunnitelmaa välille kirjasto-Raisiontie; toteutus alkaisi loppuvuodesta 2022. Tämän hetkisen tiedon mukaan E18 Raision keskusta -hankkeen rahoitusta tarkastellaan valtion kehysriihessä elokuussa. Mikäli hanke saa rahoitusta esimerkiksi vuodelle 2024 (tai mahdollisesti jo 2023), silloin johtosiirtourakan siirrolle ei ole perusteita. Jos E18-hankkeen aloitus venyy pidemmälle kuin 2024, silloin myös johtosiirtourakan aloitusta voidaan vastaavasti siirtää. Siirto koskisi vastaavasti myös Martinkadun rakentamisen (kaupunki) aloittamista.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa Raision Vesi Oy:lle konserniohjeen pidättäytyä johtosiirtourakan aloittamisesta vuonna 2022, ellei valtio päädy rahoittamaan E18-hanketta kuluvana vuonna.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.